På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Rytminen voimistelu

MM-kilpailujen suomalaissatoa

 

Suomi osallistui rytmisen voimistelun Moskovassa 20.-26.9. pidetyn MM-kilpailun yksilö- ja joukkuekilpailuun. Yksilökilpailussa Suomea edustivat Julia Romanjuk (59.), Silja Ahonen (89.)ja Inessa Rif (90.). Tiiminä Suomen yksilöt sijoittuivat sijalle 27, kun maita tiimikilpailussa oli yhteensä 38. Joukkueessa voimistelivat Aino Pöytäniemi, Jenna Alavahtola, Johanna Vikkula, Julia Kinnunen ja Rebecca Sutton. Ottelussa joukkueen sijoitus oli 17. ja vanteella 15. Joukkuekilpailussa oli mukana 29 maata. 

 

Joukkueiden SM-kilpailut 2010

Joukkueiden SM-kilpailu järjestetään 14.11. Tapiolan urheiluhallissa alkaen klo 14. Kilpailun järjestävät Esvoli ja Elise. Aamulla ennen SM-kilpailua järjestetään sekä Asema että joukkuekilpailu prejunioreille. Samassa yhteydessä järjestetään myös trampoliinivoimistelun luokkakilpailu, järjestäjänä espoolainen Bounce ry.  

 

Kevään 2011 kilpailut haettavana 1.12.2010 asti

Vielä ehdit hakea kevään kilpailuja. Haku umpeutuu 1.12. Haussa ovat seuraavat kilpailut:   

Helmikuu

·         Ikäkausikilpailut yksilöt

·         maalis-huhtikuu (naisten yksilöt)

·         SM-karsinnat, SM-kilpailut + ikäkausimestaruuskilpailu lasten sarjoille

Huhtikuu

·         luokkakilpailut 3, 5, JM, M

Toukokuu

·         luokkakilpailut 2,4,6,joukkueet

 

Vuoden 2011 kilpailuja tulee hakea 1.12. mennessä.
Hakemukset tulee toimittaa lajipäällikölle osoitteella terhi.toivanen@svoli.fi  

 

Voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut 2011

Ensimmäinen, kaikkien lajien yhteinen SM-kilpailutapahtuma järjestetään Jyväskylässä 15.-17.4.2011. Kilpailutapahtuma tuo kaupunkiin noin 1000 voimistelijaa ja valmentajaa. Rytmisen osalta televisioidaan naisten finaalit, joihin poikkeuksellisesti pääsee vain kuusi voimistelijaa. Määrää on rajoitettu television takia ja sama rajoitus koskee myös muita lajeja.

Yhteinen SM-kilpailutapahtuma järjestetään seuraavan kerran vuonna 2013, jolloin kilpailut käydään Tampereella. Jatkossa kaikki voimistelulajit järjestävät yhteisen SM-kilpailutapahtuman 3-4 vuoden välein.


Luokkakilpailulomakkeen täyttäminen

Luokkakilpailujen ilmoittautumislomake uusittiin, jotta järjestäjä saisi lomakkeesta kaiken tarvitsemansa tiedon kilpailun läpiviemiseksi. Jotta tämä toteutuisi tulisi kilpailuun ilmoittautuvan seuran yhteishenkilön täyttää kaikki lomakkeen kohdat. On ensisijaisen tärkeää että esim. tuomarin taso ja mahdollinen esteellisyys sekä poikkeusluvan hakeminen/hakemattomuus näkyvät ilmoittautumisen yhteydessä. Jatkossa kilpailun järjestäjän tulee palauttaa vaillinaisesti täytetyt lomakkeet ilmoittautuneelle seuralle ja pyytää heitä täydentämään lomaketta, eikä hyväksyä ilmoittautumista, joka hankaloittaa mm. tuomarilistojen tekemistä.


Arvokilpailuvalinnat vuonna 2011

Voimisteluliiton valmennuksen asiantuntijaryhmä VAR määrittelee arvokilpailujen valintakriteerit voimisteluliiton lajien osalta. Valintakriteereistä tiedotetaan vielä tämän vuoden puolella. Naisten joukkue on varmistanut paikkansa vuoden 2011 MM-kilpailuun vuoden 2010 MM-kilpailun sijoituksen perusteella. 


« Takaisin

Tuomariasiaa

Tuomarit joukkueiden SM-kilpailuihin

Valiokunta tekee päätöksen joukkueiden SM-tuomareista ennen lokakuun puolta väliä. Tuomareiksi kutsutaan korkeimmat tuomarikortit omaavat esteettömät tuomarit. Kilpailu käydään yhdellä tuomaristolla. Tuomarit saavat kilpailuun henkilökohtaisen kutsun sähköpostin välityksellä.


”Help Desk” sääntöasioissa

Kansainvälisen voimisteluliiton FIG:n sivuille on avattu uusi rytmisen voimistelun ”Help desk”. Sieltä löytyy uudet sääntötarkennukset sekä malliesimerkkejä. Kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa 
www.fig-gymnastics.com/vsite/vnavsite/page/directory/0,10853,5187-188465-205687-nav-list,00.html

Valmennusasiaa  

Muutokset luokkakilpailujen ohjelmissa

Uusitut kilpailuohjeet ovat Voimisteluliiton rytmisen voimistelun sivuilla kohdassa kilpailujärjestelmä. Huomioithan että luokkien II-V vaikeusosavaatimukset on jo mukautettu ensi vuoden sääntömuutoksiin kun taas luokat VI ja JM tehdään vielä tänä vuonna UEG:n tällä hetkellä voimassa olevien sääntöjen mukaan. Eli luokissa VI ja JM ei vielä tänä syksynä ole muutoksia.  

Seuratapaaminen valmennusjärjestelmän tiimoilta

Seurojen edustajat kokoontuivat keskustelemaan rytmisen voimistelun valmennusjärjestelmästä 5.11. Voimisteluliiton toimistoon. Tilaisuudessa esiteltiin valiokunnan ja seurojen edustajista muodostuneen ”työrukkasen” esitys valmennusjärjestelmäksi. Työrukkasen esitys sai seurojen edustajilta myönteisen vastaanoton ja keskusteluissa päästiin astetta lähemmäs käytäntöä ja yksityiskohtia vuoden 2011 osalta. Ohessa lyhyt referaatti seuratapaamisen ja valmennusjärjestelmän pääpiirteistä:

· Järjestelmä on 3-portainen: minirytmiset, nuorten ryhmä ja naisten joukkue.

· Kaikilla tasoilla tavoitteena on parantaa voimistelijoiden perusvoimistelutasoa, 
  parantaa joukkuevalmiuksia ja lisätä seuravalmentajien osaamisen tasoa.

· Jokaisella tasolla valmennuksesta ja koordinoinnista vastaa joko oto- tai päätoiminen
  valmentaja(t), jonka palkkaukseen liitto osallistuu osittain tai kokonaan.

· Yksilövoimistelijoiden valmennus on seurojen vastuulla. Liiton tuki yksilövoimistelijoille
  perustuu saavutettuun menestykseen (VAR määrittelee)

· Järjestelmän tavoitteena on, että Suomi saavuttaa Olympiapaikan joukkueella 2016 tai
  viimeistään 2020 ja pääsee Olympiakomitean järjestelmätuen piiriin.

· Ensimmäisenä konkreettisena toimenpiteenä vuoden 2011 osalta aikataulutetaan
  neuvottelut eri tahojen kanssa parhaan mahdollisen kokoonpanon ja valmennustiimin
  saamiseksi 2011 nuorten joukkueelle sekä uusien voimistelijoiden hakuprosessin
  käynnistyminen naisten joukkueeseen erityisesti vuonna 1995 syntyneiden
  voimistelijoiden osalta.


Seurakokouksen täydennetty power point-esitys valmennusjärjestelmäksi on luettavissa kokonaisuudessaan Voimisteluliiton sivuilta kohdasta rytminen voimistelu ja uutiset. Seurojen toivotaan linkittävän liiton valmennusuutiset suotaan omille sivuilleen.