Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Marja Räisänen ensimmäistä kertaa naisten telinevoimistelun tuomariksi olympialaisiin: ”Kyllä siinä pääsi itku ilosta”
01.07.2024

Marja Räisänen ensimmäistä kertaa naisten telinevoimistelun tuomariksi olympialaisiin: ”Kyllä siinä pääsi itku ilosta”

Suomalaisväriä nähdään myös miesten telinevoimistelun ja rytmisen voimistelun tuomaristossa kun Topi Taskinen ja Saila Pitkänen saivat kutsun Pariisin olympialaisiin tuomareiksi.

Eräänä joulukuisena perjantaina Marja Räisänen huomasi eteläamerikkalaisen kollegan hehkuttavan olympiakutsuaan sosiaalisessa mediassa. Muutama päivä meni jännittäessä ennen kuin Räisänen sai myös tietää olevansa yksi 36 naisten telinevoimistelun tuomareista Pariisin olympialaisissa.

Räisäselle kutsun saaminen olympialaisiin 35 vuoden kansainvälisen tuomariuran jälkeen oli tunteikas hetki.  

”Kyllä siinä tuli itku onnesta”, kertaa Marja Räisänen puoli vuotta myöhemmin.

Tuomarimatka olympialaisiin on ollut pitkän prosessin tulos. Räisänen selventää tuomareiden valintaprosessia, jossa on monta eri osaa ja vaihetta.

Pohjavaatimuksena tuomarilla on pitänyt olla kansainvälinen tuomarikortti kahden olympiadin ajan eli vähintään kahdeksan vuotta ja hänen on pitänyt tuomaroida MM-kilpailuissa.

Näiden lisäksi tuomarit tekevät kerran neljässä vuodessa videotuomarointikokeen. Se määrittää heille kategorian yhden ja neljän väliltä. Vain kategorian yksi ja kaksi saaneet voivat tulla kutsutuiksi olympialaisiin.

Ykköskategorian tuomareista tulee heitä, jotka arvioivat suoritusten vaikeutta eli he ovat D-tuomareita (difficulty). Heitä on kaksi per teline eli yhteensä kahdeksan.

Kakkoskategorian tuomarit, kuten Marja Räisänen, ovat puolestaan E-tuomareita (execution) eli he arvioivat suoritusta. Heitä on seitsemän per teline eli yhteensä 28.  

Punaisella merkinnällä ulos olympialaisista

Eikä siinä vielä kaikki, sillä tuomareiden arviointiin on kehitetty Judge Evaluation Program eli JEP. Se sisältää tuhansia aineistoja vuoden 2017 MM-kisoista lähtien. Eri telineillä annetuista pisteistä saadaan parametrit, joita hyödynnetään tuomareiden arvioinnissa.

Tuomarin antamia pisteitä MM-kilpailuissa tai maailmancupeissa verrataan kuuden muun E-tuomarin antamiin pisteisiin sekä kontrollipisteisiin, jotka Kansainvälisen Voimisteluliiton FIGin komitea antaa jälkikäteen videolta. Näin muodostuu tuomarin JEP-arviointi, jonka perusteella tuomarit laitetaan paremmuusjärjestykseen. Listalla 28 ensimmäistä valitaan olympialaisiin E-tuomareiksi, maksimissaan yksi per maa.

JEPin avulla seurataan myös sitä, ettei kukaan tuomari suosi oman maan edustajia. Jos näin tapahtuisi, tuomari saa punaisen merkinnän. Tämä tarkoittaa automaattisesti, ettei häntä kutsuta tuomariksi olympialaisiin.

Pisteet vaikeudesta ja suorituksesta

Telinevoimistelussa urheilija saa kahdet pisteet, jotka lasketaan yhteen: jos sarjan vaikeudesta annettavat D-pisteet ovat 5,2 ja suorituksen E-pisteet 8,0, loppupisteiksi saadaan 13,2.

Voimistelijalla on aluksi 10 pistettä, josta vähennetään suoritusvirheet. Vähennyksiä tulee eri määrä eri telineillä. Hypyssä maailman parhaat hyppääjät voivat saada suorituspisteitä jopa 9,6.

Puomi puolestaan vaatii enemmän tasapainoa eikä pisteet nouse niin korkeaksi. Putoaminen puomilta tai miltä tahansa telineeltä kuten myös kaatuminen verottaa pistesaldoa aina yhdellä kokonaispisteellä, muuten vähennykset ovat kymmenesosia.

Jokaisella voimisteluliikkeellä on oma symbolinsa, joita on yhteensä yli 700. Esimerkiksi x on kärrynpyörä ja ! on käsilläseisonta. E-tuomarina Räisänen kirjoittaa suorituksen aikana jokaisen liikkeen symboleilla sekä symbolin alle mahdolliset pistevähennykset. Putoamisesta kertovan ykkösen hän selvyyden vuoksi vielä ympäröi.

Symbolien avulla on helppo jälkikäteen selventää, mistä liikkeestä vähennykset tulivat. 

Pitkät kisapäivät

Hyvät yöunet ovat tärkeät valmistautumisessa pitkiin kisapäiviin. Muuten tuomaroinnissa auttaa kokemus.

”Kun ensimmäinen suoritus on takana ja laitan pisteet, totta kai on perhosia vatsassa. Pitääkin olla, että on tarkka fokus tekemiseen ja siihen, että jokainen voimistelija saa oikeudenmukaiset pisteet. Minulla ei ole varaa yhteenkään virheeseen.”

Vaikka varsinaisia suosikkeja ei tuomareilla voi olla, Marja Räisänen odottaa mielenkiinnolla, kun Simone Biles tekee paluun olympialaisiin. On uskomatonta, miten Biles pystyy tauon jälkeen palaamaan huipulle.

”Hän on maailman paras naisurheilija, räjähtävän ponnistusvoimansa ansiosta. Hän tekee vaikeimmat permantovoltit mitä kukaan nainen on maailmassa ikinä tehnyt, vaikeampia kuin jotkut miehet tekevät.”

Marja Räisänen aloitti oman telinevoimistelu-uransa Alppilan Salamissa.

”Meitä treenikavereita oli yhdeksän ja pidämme edelleen säännöllisesti yhteyttä. Ryhmämme kulkee nimellä Vesakot. Joulukuussa pidimme Vesakoiden tapaamisten 50-vuotisjuhlat, jolloin nämä ihanat ystäväni jakoivat ilon olympiakutsusta ja antoivat minulle t-paidan Superwoman-logolla.”

Tämä tärkeä lahja lähtee mukaan Pariisiin, jonne Räisänen pakkaa kuten muihinkin kansainvälisiin kisoihin apunaan laminoitu pakkauslista.

”Kisahallit ovat erilaisia. Pariisissa on lämmin, mutta otan yleensä mukaan villasukat, koska kilpailut voisivat olla jäähallissa. Viuhka on mukana, jos on tuskastuttavan kuuma. Adapteri, pähkinöitä, ksylitolipurkkaa”, Räisänen kertoo ja lisää vielä yhden tärkeän matkatavaran.

”Lastenlasten kuvat!”

Suomalaistuomarit myös rytmisessä voimistelussa ja miesten telinevoimistelussa

Pariisin olympialaisten tuomaripöydän takana nähdään myös rytmisen voimistelun tuomari Saila Pitkänen ja miesten telinevoimistelussa Topi Taskinen.

Vuodesta 2005 kansainvälisiä rytmisen voimistelun kilpailuja tuomaroinut Saila Pitkänen oli otettu ja jokseenkin yllättynyt olympiakutsusta, koska vaatimukset tuomareille ovat korkeat. Tuomareilla pitää olla kansainvälisen tuomarikortin lisäksi riittävää kokemusta muun muassa MM-kilpailuista.

Pariisin olympialaiset ovat Pitkäselle toiset. Hän oli Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 ja Rioonkin oli kutsu, mutta siihen aikaan säännöt olivat eri. Samasta maasta ei voinut tulla sekä kilpailijaa että tuomaria.

”Katja Volkova pääsi silloin olympialaisiin, mikä tuntui aivan mahtavalta, kun olin junnusta lähtien samoja kisoja kiertänyt tuomarina hänen kanssaan”, Pitkänen kertoo.

Lue lisää >>

Topi Taskinen on toiminut kansainvälisenä tuomarina vuodesta 1996 lähtien, olympialaisista hänellä on kokemusta sekä Riosta että Tokiosta. Heinäkuun lopulla hän matkaa kahdeksi viikoksi Pariisin olympialaisiin.

”Tunnelman osalta olympialaiset eroavat muista kansainvälisistä kilpailusta. Se on tiivis, tuomareilla on kovat paineet onnistua”, kertoo Taskinen.

Lue lisää >>

 

Yhteystiedot:

Marja Räisänen
marjaraisa@gmail.com

Saila Pitkänen
saila.pitkanen2014@gmail.com

Topi Taskinen
Topi.taskinen@live.com

 

 

Haku