Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Joukkuevoimistelun EM-kilpailujen edustajat on valittu – kilpailumatkalle lähtee kuusi joukkuetta
17.04.2021

Joukkuevoimistelun EM-kilpailujen edustajat on valittu – kilpailumatkalle lähtee kuusi joukkuetta

 

Joukkuevoimistelun EM-kilpailujen kovatasoinen valintakilpailu Kisakalliossa on saatu päätökseen. Moskovassa 13-17.5. järjestettävissä EM-kilpailuissa naisten sarjassa Suomea edustavat Minetit (Tampereen Sisu), OVO Team (Olarin Voimistelijat) ja Gloria (Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelijat).

Kaikki joukkueet tekivät kaksi suoritusta, jonka yhteispisteillä edustajat valittiin. Ilman yleisöä Kisakalliossa kilpailtu valintakilpailu järjestettiin ennakolta hyväksyttyjen turvallisuusohjeiden mukaisesti. Kaikki osallistuneet joukkueet ja toimijat kilpailupaikalla olivat sitoutuneet ohjeiden noudattamiseen.

Korkeilla pisteillä voittoon ylti Minetit (Tampereen Sisu).

-Olimme tämän päivän kokonaisuuteen todella tyytyväisiä. Toinen suorituksemme oli vielä ensimmäistäkin parempi, vaikka pieniä epävarmuuksia suoritukseen vielä jäi. Lähdemme todella hyvällä fiiliksellä kohti EM-kilpailuja. EM-kilpailuihin valmistaudumme hiomalla vielä pienet epätarkkuudet pois ja pyrimme tuomaan esiin ohjelman tunnetta ja tarinaa vielä vahvemmin, kertoo Emmi Nikkilä Mineteistä.

Ovo Team (Olarin Voimistelijat) voimisteli vahvoilla suorituksilla kilpailun toiseksi.

-Oli todella kivaa päästä taas livenä kisaamaan pitkästä aikaa. Koko joukkueella oli hyvä fiilis ja tunnelma kilpailla, vaikkakaan yleisöä ei paikalla ollut. Saimme tehtyä kaksi hyvää suoritusta, joihin voimme olla tyytyväisiä, vaikka pieniä virheitä vielä tuli. Nyt käännämme katseet kohti kuukauden päästä järjestettävään EM-kilpailuun, johon lähdemme odottavaisin mielin. Kotisalilla harjoittelemme ahkerasti ja hiomme erityisesti joukkueen rytmiä vielä kirkkaammaksi, joukkueen kapteeni Aurora Kapanen kertaa OVO Teamin tunnelmia kilpailun jälkeen.

Kolmannen edustuspaikan nappasi tänään Gloria (Gloria Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelijat).

-Oli mahtavaa päästä tänään kisaamaan livenä tuomareille. Näytimme kaksi hyvää suoritusta ja pääsimme tavoitteeseemme. Saimme erityisen vapautuneen ilmaisun toiseen suoritukseen, joten kisasta jäi hyvä fiilis. Valmistaudumme EM-kisoihin hiomalla ohjelman mahdollisimman täsmälliseksi ja vahvaksi, Laura Airila Gloriasta kertoo.

Junioreiden sarjassa voiton vei OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat). Tiukassa kilpailussa toiselle sijalle sijoittui Minetit Junior (Tampereen Sisu) ja kolmannen edustuspaikan saavutti pronssille yltänyt Elite Junior (Sport Club Vantaa).

-Saimme tehtyä hyvät suoritukset ja tuotua fiilistä esiin. Nautimme tänään kilpailemisesta ja jatkamme harjoittelua hyvällä ja päättäväisellä fiiliksellä kohti EM-kisoja, kertoo OVO Junior Teamin kapteeni Erin Rönnholm.

Minetit Junior (Tampereen Sisu) onnistui lunastamaan EM-kilpailupaikan toisella sijallaan.

-Kokonaisuutena pystyimme näyttämään vahvat suoritukset, vaikka muutamia virheitä suorituksiin vielä mahtui. Tästä jatkamme ahkeraa harjoittelua kohti tulevia EM-kilpailuita, kertoo joukkueen kapteeni Tilda Holappa päivän kilpailuista.

 

Lopulliset tulokset:

Naisten sarja:

1.       Minetit Tampereen Sisu 19,400 +19,600=39,000

2.       OVO Team Olarin Voimistelijat 19,250 + 19,350 = 38,600

3.       Gloria Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelijat 18,850 + 18,850=37,700

4.       Sanix Valens Lahjan Tytöt 18,350 + 18,550= 36,900

5.       Team Vantaa Vantaan Voimisteluseura 17,850 + 17,700 =35,550

6.       Illusion Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion 17,400 + 17,750= 35,150

7.       Team Freyat Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta, Järvenpään Voimistelijat, Mäntsälän Voimistelijat 16,950 + 17,050=34,000

Nuorten sarja:

1.     OVO Junior Team Olarin Voimistelijat 18,350 + 18,600=36,950

2.     Minetit Junior Tampereen Sisu 18,300 + 18,400 =36,700

3.     Elite Junior Sport Club Vantaa 17,750 + 17,650=35,400

4.     Sanix Valens Junior Lahjan Tytöt 17,450 + 17,650=35,100

5.     Team Vantaa Junior Vantaan Voimisteluseura 17,200 + 17,150=34.350

6.     Gloria Jr Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelijat 17,100+17,150= 34,250

7.     Lumo Jyväskylän Naisvoimistelijat 16,500 + 17,000=33,500

8.     Team Ionit Olarin Voimistelijat 16,650 + 16,700=33,350

9.     Team Tapiola jr Tapiolan Voimistelijat 16,100 + 16,400=32.500

10.   Illusion Jr Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion 16,200 + 16,200=32.400

11.   Royal Team COCO Sport ry 15,150 + 15,500=30,650

12.   Ionit 06 Olarin Voimistelijat 15,250 + 15,250=30,500

13.   Kotka Junior Team Voimisteluseura Kotka Sport 15,150 + 15,100=30,250

14.   SV Sestra Junior Lahjan Tytöt 14,050 + 13,800=27,850

15.   SV Valor Lahjan Tytöt 13,650 + 13,250=26,900

16.   Fiona Tampereen Työväen Naisvoimistelijat 13,350 + 12,900=26,250

17.   Lumo Nova Jyväskylän Naisvoimistelijat 12,350 + 12,050=24,400

 

Voimistelu liikuttaa. Myös seuraavat 125 vuotta.

Jo yli 125 vuoden ajan voimistelu on tarjonnut erilaisia polkuja liikunnallisesta elämäntavasta huippu-urheiluun. Voimistelun 125-vuotisjuhlavuosi on jokaisen voimistelijan juhla, joka huipentuu kesäkuussa 2022 Gymnaestrada Tampere -tapahtumaan.

Nyt on aika juhlia. Osallistu juhlavuoteen jakamalla sosiaalisessa mediassa oma voimisteluliikkeesi, temppusi tai tervehdyksesi #onnittelutemppu #voimistelu125

Suomalaisen voimistelun 125-vuotista liittotaivalta juhlitaan yhdessä Suomen Voimisteluliiton, Finlands Svenska Gymnastikförbund FSG:n ja Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n kanssa.

 

kuva: Anna Tanninen

Haku