Rytmisen voimistelun avoin Special Olympics leiri järjestetään 26.-27.8.2023 Kisakallion urheiluopistolla.
Leiri on suunnattu kaikille yli 8 – vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka liikkuvat jo tällä hetkellä jonkun voimisteluseuran soveltavassa/erityisrytmisen voimistelun ryhmässä. Tervetulleita ovat myös lapset ja nuoret, jotka ovat kiinnostuneita lajista, mutta eivät vielä ole löytäneet omaa seuraa, jossa harrastaa tavoitteellisesti rytmistä voimistelua. Leirillä niin vasta-alkajat, kuin myös pidempään lajissa mukana olleet voimistelijat pääsevät tutustumaan lajiin ja kehittämään omia taitojaan rytmisessä voimistelussa. Tavoitteena on kehittää monipuolisesti lajitaitoja ja ryhmässä toimimista sekä käydä läpi kilpailuohjelmia.
Leirille tulevan lapsen tai nuoren tulisi pystyä itse toimimaan perusaskareissa (syöminen, hygienia, pukeutuminen, lääkityksen ottaminen). Mikäli lapsi tai nuori ei pärjää näissä askareissa yksin, on tärkeää, että mukana on huoltaja/avustaja. Leirille on myös tulossa valmentajia, jotka auttavat huoltajilta tulleiden ohjeiden mukaisesti.
Leirin hinnat ja osallistujatyypit:
Voimistelijat 133€ / 1 vrk sis. valmennuksen, majoituksen ja ruokailut (ensimmäisestä päivästä alkaen päivällinen, iltapala, aamupala ja lounas)
Huoltajat, avustajat 133€ / 1 vrk sis. majoituksen ja ruokailut (ensimmäisestä päivästä alkaen päivällinen, iltapala, aamupala ja lounas)
Valmentajat 133€ / 1 vrk sis. leirisisällöt, majoituksen ja ruokailut (ensimmäisestä päivästä alkaen päivällinen, iltapala, aamupala ja lounas)
Ilmoittautuminen avoinna 4.8.2023 asti.
Ilmoittaudu mukaan leirille klikkaamalla tästä (avautuu uuteen ikkunaan).
Laskutus ja peruutusehdot:
Kuluton peruutus mahdollinen ilmoittautumisajan puitteissa. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen kuluton peruminen mahdollista lääkärintodistuksella. Muissa tapatuksissa veloitus 100%. Kaikki peruutukset on tehtävä ennen leirin alkua tämän peruutuslinkin (avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Muuta kautta tulleita peruutuksia ei käsitellä. Maksupalautustapauksissa veloitetaan 15€ toimistokulu.
Jokaisen osallistujan tulee itse vastata vakuutusturvastaan leirin aikana.
Tervetuloa leireilemään Kisakallioon!
Lisätietoja leiristä mari.mieskonen(at)hotmail.com tai sini.mattila(at)voimistelu.fi.
Lue lisää rytmisen voimistelun Special Olympics toiminnasta nettisivuilta.