Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Haku RV “Miss Valentine” kilpailuun 2025 on auki
30.10.2024

Haku RV ”Miss Valentine” kilpailuun 2025 on auki

Miss Valentine kilpailu Tartossa, Virossa, järjestetään ensi vuonna 26.2.-2.3.2025. 

Lajin kehittämisryhmän (LAR) päätöksellä kaikki kilpailupaikat vuodelle 2025 jaetaan Voimisteluliiton kautta ja myös ilmoittautumiset kilpailuun tehdään Voimisteluliiton kautta (päätös 20.6.2024).

Mikäli käytäntö todetaan toimivaksi, voidaan sitä jatkaa tulevina vuosina. LAR muistuttaa, että Miss Valentine on vain yksi kv-kilpailu muiden joukossa ja lähimaissa järjestään laajalti muitakin laadukkaita kv-kilpailuja. 

Voimistelun lasten linjauksen mukaisesti voimistelijat voivat osallistua ulkomaan kilpailuihin aikaisintaan sinä vuonna, kun täyttävät 10 vuotta. Voimisteluliitto suosittelee ulkomaan kilpailuihin osallistumisen ikärajaksi 12 vuotta. 

Kilpailupaikan haku

Kilpailupaikkaa haetaan valmentajan täyttämällä Surveypal – lomake (linkki alla) 12.11.2024 mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Myös kiinnostus osallistua FIG:n kilpailuun ilmoitetaan samalla lomakkeella samassa aikataulussa.  

Täyttämällä hakulomakkeen voimistelija sitoutuu ottamaan kilpailupaikan vastaan ja sitoutuu samalla kilpailusta aiheutuviin kuluihin. Perhe/seura vastaa kuluista, jotka kilpailuun osallistumisesta aiheutuu (matkat, majoitus, ruokailut, jne.) ja sitoutuu kilpailun kustannuksiin (mm. osallistumismaksut, matkat, majoitukset, tuomarikulut).

Mikäli kilpailuun osallistuminen peruuntuu, tulee peruutus tehdä Voimisteluliiton kautta lääkärintodistuksella 8.1.2025 mennessä. Tämän jälkeen tulevien peruutusten kohdalla perhe/seura on sitoutunut maksamaan kaikki kilpailusta aiheutuvat kulut (mukaan lukien tuomarikulut).

Kilpailupaikkojen jako 

Junioreiden ja aikuisten FIG – kilpailun paikat jaetaan yksilöiden ja joukkueiden osalta normaalin käytännön mukaisesti, maajoukkue- ja arvokilpailuvalintakriteerien liitteen mukaan,  voimassa oleva ranking huomioiden (yksilöt SM kevät 2024, joukkueet SM syksy 2024). Kiinnostuksesta ilmoitetaan samalla Surveypal-lomakkeella 12.11.2024 mennessä. 

FIG-kilpailuun osallistuvilla voimistelijoilla ja valmentajilla tulee olla voimassa oleva FIG-lisenssi ja määrätyt vastuullisuuskoulutukset suoritettuina. Mikäli FIG-lisenssiä ei vielä ole, tulee hakemus hoitaa eteenpäin Voimisteluliittoon marraskuun aikana. 

Ohjeet FIG-lisenssien hakuun löytyvät täältä.

 

Muiden sarjojen kilpailupaikat (non FIG juniorit ja aikuiset sekä 2012-2015 syntyneet) jaetaan Surveypal-linkin kautta tulleiden hakemusten perusteella. Mikäli kiinnostuneita voimistelijoita on enemmän, kuin Suomi saa kilpailuun lähettää, painotetaan paikkoja myönnettäessä ensisijaisesti valmennusrinkiin kuulumista ((Minirinki/N-ryhmä, myös varasijat) ja leireille osallistumista sekä tarvittaessa edellisen kevään kilpailutuloksia. Junioreiden ja aikuisten osalta voidaan käyttää myös SM – rankingiä. Tasaväkisten hakijoiden kesken paikat tarvittaessa arvotaan. 

Ennen hakemuksen lähettämistä jokaisen valmentajan tulee lukea  KILPAILUKUTSU ja keskustella perheiden kanssa kaikista kilpailuun liittyvistä asioista (mm. aikataulut, kustannukset ym.). Matka on omakustanteinen (ei Voimisteluliiton tukemaa toimintaa) ja voimistelijoilla tulee olla mukana oma valmentaja (tai sovittuna valmentaja, joka voimistelijasta huolehtii sekä kilpailun aikana että kilpailun ulkopuolella). Tuomarin/tuomareiden matka- majoitus- ja päivärahoista aiheutuneet kulut jaetaan voimistelijoiden kesken.  

Valmentajia, jotka ovat kiinnostuneita lähettämään voimistelijoita Miss Valentine – kilpailuun tulee vastata Surveypal-kyselyyn 12.11.2024 mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei huomioida. 

Miss Valentine hakulomake

Kilpailupaikan myöntämisen jälkeen

Seurojen vastuut ja tehtävät, mikäli kilpailupaikka myönnetään voimistelijalle/joukkueelle (non-FIG sarjat)

Seurat vastaavat itse omista matkajärjestelyistään ja niistä aiheutuvista kustannuksista/maksuista. Seurat täyttävät itse omat majoitus- ja matkustuslomakkeensa rgformin kilpailusivustolla kilpailukutsun mukaisesti ja vastaavat omista maksuista kilpailunjärjestäjän suuntaan; voimistelijoiden osallistumismaksut, sekä voimistelijoiden ja valmentajan majoituskulut / maksut majoittumisesta muussa kuin kilpailunjärjestäjän hotellissa.

Voimisteluliiton vastuut ja tehtävät (non-FIG sarjat)

Voimisteluliitto ilmoittaa voimistelijat, valmentajat ja tuomarit tapahtumaan sekä lataa delegaation kasvokuvat ja voimistelijoiden musiikit järjestelmään. Voimisteluliitto vastaa nimettyjen tuomareiden matkojen varaamisesta ja laskuttaa osuuden tuomarikuluista (matkat, majoitus, päivärahat) osallistujilta kilpailun jälkeen.

Voimisteluliiton vastuut ja tehtävät (FIG sarjat)

Voimisteluliitto on yhteydessä kilpailupaikan saaneisiin seuroihin/valmentajiin ja sopii seurojen ja liiton välisistä rooleista liittyen delegaation matka- ja majoitusjärjestelyihin. 

Voimisteluliitto hoitaa yhteydenpidon kilpailunjärjestäjään, ilmoittaa voimistelijat, valmentajat ja tuomarit tapahtumaan, lataa delegaation kasvokuvat ja voimistelijoiden musiikit järjestelmään sekä vastaa kilpailun maksujen maksamisesta kilpailunjärjestäjälle. 

Voimisteluliitto vastaa nimettyjen tuomareiden matkojen varaamisesta ja laskuttaa osuuden tuomarikuluista (matkat, majoitus, päivärahat) osallistujilta kilpailun jälkeen.

 

Lisätietoja emma.tast(at)voimistelu.fi 

 

Haku