Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Akrobatiavoimistelun kehittämisryhmä LAR tiedottaa, tammikuu 2025
16.01.2025

Akrobatiavoimistelun kehittämisryhmä LAR tiedottaa, tammikuu 2025

Akrobatiavoimistelun kehittämisryhmän (LAR) vuoden 2025 ensimmäinen kokous järjestettiin etäyhteydellä perjantaina 10.1.2025. Tästä uutisesta löydät tiedot käsitellyistä ja ajankohtaisista asioista sekä tehdyistä päätöksistä. 

Kokoukseen osallistuivat kaikki kehittämisryhmän jäsenet Salla Karttusta lukuun ottamatta. 

Kilpailutoiminta 

Kevään 2025 kilpailujen luokat ja sarjat sekä niiden ikärajat 

Kevään luokkakilpailujen sarjat lisätään sitä mukaa Kisanetiin, kun kilpailujen järjestävät seurat vahvistavat kilpailtavat luokat ja sarjat lajivastavaalle. Osa sarjoista on jo lisätty Kisanetiin. Lähtökohtaisesti kevään luokkakilpailuissa kilpaillaan akrobatiavoimistelun kilpailujärjestelmän mukaisissa kaikissa luokissa ja sarjoissa. 

Kehittämisryhmä on tarkastellut kilpailujärjestelmän sarjojen ikärajoja. Haasteeksi on tunnistettu erityisesti tiettyjen luokkien osalta osallistujien epätasainen jakautuminen nuorempien ja vanhempien sarjojen välillä. LAR on päättänyt, että sarjojen ikärajoja ei muuteta kevään 2025 kisakaudelle, sillä syksyllä 2025 astuu voimaan uusi kilpailujärjestelmä, jonka myötä sarjojen ikärajat tulevat muuttumaan.  

Voimisteluliiton mestaruuskilpailut 2025 – tarkennus kilpalinjan yli 11-vuotiaiden otteluun

Joulukuussa tiedotettiin, että Voimisteluliiton mestaruuskilpailut kilpalinjan yli 11-vuotiaiden ottelussa käydään 23.–24.5.2025. Kilpailtavat sarjat ovat seuraavat: 

  • Kilpalinja yli 11v ottelu parit 
  • Kilpalinja yli 11v ottelu ryhmät (triot & nelikot) 

Molemmat sarjat ovat sukupuolineutraaleita. Sarjan alaikäraja on 11 vuotta, yläikärajaa ei ole.

Kilpailumuotona on kaksiottelu, jossa kukin pienryhmä suorittaa kaksi ohjelmaa: nosto- ja heitto-ohjelman. Ottelu käydään FIGin 12–18-vuotiaiden sarjan säännöillä. Ottelun kokonaistuloksissa lasketaan molempien ohjelmien pisteet yhteen. Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan suoraan finaali kaksiottelussa, eikä erillistä alkukilpailua järjestetä.

Tarkennus on päivitetty kansallisiin kilpailusääntöihin.

Pituusmittaus ja pituusvähennykset

Pituusmittaus toteutetaan jatkossa kaikissa kilpailuissa, myös luokkakilpailuissa. Pituusmittaus ja -vähennykset koskevat 5. luokkaa sekä SM-linjan ja kilpalinjan yli 11-vuotiaiden sarjoja (entinen 6. luokka). Pituusmittaus ja pituusvähennykset ovat käytössä myös Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa 5. luokan ja kilpalinjan yli 11-vuotiaiden sarjojen osalta sekä SM-kilpailuissa. Muutos astuu voimaan kevätkaudelle 2025. 

Muutos on päivitetty kansallisiin kilpailusääntöihin sekä akrobatiavoimistelun kilpailujen järjestämisohjeisiin.

SM-kilpailut 2025 – tarkennus vaikeuspistevaatimuksiin 

Marraskuussa tiedotettiin, että vuoden 2025 SM-kilpailujen urheilullisen tason varmistamiseksi ohjelmista vaaditaan tietty vaikeustaso: parien heitto-ohjelmista 0,35 ja nosto-ohjelmista 0,45, ryhmien heitto-ohjelmista 0,45 ja nosto-ohjelmista 0,55.   

Kehittämisryhmä on tarkentanut vaikeuspistevaatimusta seuraavasti: Nosto- ja heitto-ohjelmien kisakortit sekä videot ohjelmista, joissa vaikeusvaatimukset toteutuvat, lähetetään SM-kilpailujen tuomarivastaavalle ennen SM-kilpailuihin ilmoittautumista. Vaihtoehtoisesti nosto- ja heitto-ohjelmien vaikeuspisteet voi näyttää kotimaan tai ulkomaan kilpailussa vuoden 2025 aikana, jolloin tuomarivastaavalle lähetetään kuvakaappaus kilpailun tuloksista. Tämän jälkeen tuomarivastaava antaa luvan ilmoittautumiselle. Kisakortit ja videot tai kuvakaappaus tuloksista on lähetettävä tuomarivastaavalle viimeistään 28.3.2025. SM-kilpailuihin ilmoittautuminen päättyy 2.4.2025. Myös itse SM-kilpailuihin on palautettava vaikeusvaatimusten mukaiset kilpailukortit. 

Päivitetyt kilpailusäännöt keväälle 2025

Päivitetyt kilpailusäännöt keväälle 2025 on julkaistu materiaalipankissa. 

Myös puku- ja meikkisäännöt on päivitetty ja ne löytyvät niin ikään materiaalipankista. 

Kilpailujärjestelmän uudistus 

Uuden kilpailujärjestelmän kuvaus sekä luonnosversio uusista säännöistä on julkaistu materiaalipankissa. Uusi kilpailujärjestelmä astuu voimaan 1.9.2025 alkaen. 

Kilpailujärjestelmän uudistuksesta tiedotetaan seuraavan kerran helmikuussa, jolloin julkaistaan merkkijärjestelmä sekä tiedotetaan tarkemmin miltä osin merkki- ja ikävaatimuksista joustetaan syyskaudella 2025.  

Edustusjoukkuevalinnat akrobatiavoimistelun EM- ja EAGC-kilpailuihin 2025 

Akrobatiavoimistelun aikuisten ja nuorten EM-kilpailut järjestetään 16.–20.4.2025 ja European Age Group -kilpailut 10.–13.4.2025 Luxemburgissa. Seuraavat kokoonpanot ovat vastaanottaneet edustuspaikat ko. kilpailuihin. 

Aikuisten ja nuorten EM-kilpailut  

  • WG aikuiset: Anna Kivistö, Elviira Laine ja Netta Nuppola (Akron Taika)
  • WG aikuiset: Emma Halimaa, Sofia Kaila ja Annu Ojala (Espoon Telinetaiturit)
  • WG nuoret: Neela Grahn, Eveliina Nummi ja Aala Ranta-Maunus (Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta)
  • WG nuoret: Iina Niemelä, Niia Niemelä ja Aino Väätäinen (Akron Taika)   

EAGC-kilpailut 

  • WG 12–18 v.: Elle Houhala, Suvihelmi Niemelä, Venla Nieminen (Tampereen Sisu)
  • WP 11–16 v.: Lumia Niemelä ja Ilona Tervo (Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta)
  • WG 11–16 v.: Zofia Bartus, Adaliina Koivumaa ja Peppi Tuominen (Tampereen Sisu)  

Kehittämisryhmä on täydentänyt delegaatioita myös seuraavilla valinnoilla.

Aikuisten ja nuorten EM-kilpailut: 

  • HOD/valmentaja, aikuiset ja nuoret: Lotta Nuppola
  • Valmentaja, aikuiset: nimetään myöhemmin
  • Valmentaja, nuoret: Anastasiia Shablykova 
  • Tuomari: Janina Niemi 
  • Vieraat: Jaana Lehojärvi & Minna Nummi 

EAGC-kilpailut: 

  • HOD: Maiju Lehtinen 
  • Valmentajat: Anastasiia Shablykova & Svetlana Nasonova 
  • Tuomari: Janette Virkkunen
  • Vieras: Kati Niemelä 

Tuomaritoiminta 

Tuomariohjesääntö vuodelle 2025 on päivitetty. Tuomariohjesääntöön on päivitetty vaaditut tuomaritasot eri luokkiin, ja niitä pyritään noudattamaan parhaan mukaan, tuomareiden taitotaso huomioiden. Päivitetty versio löytyy materiaalipankista. 

Mikäli tuomarikoulutuksista tai tuomaroinnista herää kysymyksiä, saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä LAR:n tuomaritoiminnan vastaavaan Janina Niemeen (janinaniemijnv@gmail.com). 

Helmikuun alussa on tulossa tiivistetty tiedote uudesta Code of Pointsista, kun kansainvälinen tuomarikurssi on käytynä. Mikäli kv-tuomarikurssille haluaa kysymyksiä, joita voidaan kysyä FIG kouluttajilta, olkaa Janina Niemeen yhteydessä. 

LAR muistuttaa, että kevään 2025 tuomarikoulutusten ilmoittautumiset ovat auki eTaikassa.

Valmennustoiminta 

EM- ja EAGC-kilpailujen 2025 edustusjoukkueen viimeistelyleiri järjestetään 14.–16.3.2025 Kuortaneen urheiluopistolla. Kyseessä on kutsuleiri. 

Muut kevään 2025 leiri-ilmoittautumiset ovat auki Voimisteluliiton verkkosivuilla.

2.–3. luokan ja harrasteleirin ilmoittautuminen on päättynyt ja toteutuu 1.–2.2.2025. 

5.–6. luokan leirille (7.–9.3.2025) on tulossa pääkouluttajaksi Kert Ridaste (Viro). Ilmoittautuminen leirille on auki ja mukaan mahtuu vielä! Ilmoittautuminen päättyy 6.2.2025, mutta paikkojen täyttyessä leiri-ilmoittautuminen sulkeutuu mahdollisesti aiemmin.  

4.–5. luokan leiri (14.–16.3.2025) on täynnä (1 paikka vapaana) ja mukaan ei valitettavasti enää mahdu, ellei Kuortaneelle ilmaannu lisäpaikkoja tai tule peruutuksia. Infoamme asiasta, mikäli paikkoja ilmaantuu.

Kisaohjelmaleirille (22.–23.3.2025) mahtuu vielä 45 osallistujaa. Leirin sisältö luodaan yhteistyössä osallistuvien valmentajien ja heidän toiveidensa mukaan riippuen kuinka suuri haitari osallistujien taitotasossa on. Ilmoittautuminen päättyy 20.2.2025. 

3.–4. luokan leirille on vielä tilaa (28.–30.3.2025) 45 henkilölle. Ilmoittautuminen leirille päättyy 27.2.2025. 

Lisätietoja leireistä saat leirikoordinaattorilta (Akroleirit@voimistelu.fi tai puhelimitse 044 9824783). 

Muut ajankohtaiset 

Alkuvuoteen suunnitellaan akrobatiavoimistelun toimijoille suunnatun keskustelutilaisuuden/seurafoorumin järjestämistä. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin tulevina viikkoina. 

Haku