På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Kilta

Me liikkeen valoja yhdessä etsineet.

Tanssinaskeleita joukkona pyörineet,
muistelimme aaltoliikkeen virtaa, koontojen kaipuuta, yhdessä hyppimisen iloa, hien ja kyynelten kiloa. Miten kauniisti nuorena kiertyi käden kaari, miten korkealle silloin nousi sääri. Ovat piruetit unohtuneet, nivelet ruostuneet -
mieli liitelee yhä taivaissa, halu tanssiin kihelmöi varpaissa.
Liikkeen muodon aistimme yhä selkänahassa, tunne sykkii ikinuorissa
sydämissä.  Pakko pyörähtää  -  liike ilon, heltymyksen sytyttää.

Eevi Kaasisen runo Heltymys

Terveyttä tuottavaa syksyä kiltalaiset!

Kauniin ja lämpimän kesän päätteeksi luonto tarjoaa parastaan: Hortensiat kukkivat monivärisinä uhkeimmillaan, ruusut hehkuvat  ja isomaksaruohot odottavat uljaina kukkien puhkeamista; syksyn keltaisia lehtiä on ilmestynyt jo koivuihin ja marja-aronian lehdet  värittyvät kilpaa marjojen kanssa. Omenat ja luumut punertuvat ja marjapensaiden sato on jo kerätty talven käyttöä varten: Eletään luonnon antimien runsaudessa niin puutarhassa, toreilla kuin metsissäkin. On uskottava, että elokuun lopulla mennään kohti syksyä.

Kesä on ollut meillä kaikilla kiltalaisilla omanlaisensa, iloineen ja suruineen, mutta syksyssä on aina haikeutta, toisaalta iloista ystävien tapaamista tapahtumien ja jumppakauden alkaessa.

Menneen kesän kohokohta oli  monen seuraihmisen matka Gymnaestradaan. Mukana oli sekä ensikertalaisia, että kokeneita osallistujia, mutta kaikkien kommentit olivat samansuuntaisia: Ihanaa!  Ensi vuosi tarjoaa meille ikäihmisille mahdollisuuden lähteä esiintymään Golden Age- tapahtumaan ja sitten onkin jo vuorossa SUN LAHTI 2013 ja oma Gymnaestradamme 2015. Ne ovat tulevaisuuden merkkitapahtumia, joihin aikamatka kannattaa aloittaa jo tänä syksynä, vaikka omaa kuntoa kartoittaen.
Osa kiltalaisista ei juurikaan ole tavannut tai retkeillyt kesän aikana yhdessä; on oltu vapaalla omalla ohjelmalla. Mutta nyt on aikatauluja päivitettynä, emännistöt kokoontumassa  tarkentamaan syksyn suunnitelmia ja jumppakausi on pyörähtämässä käyntiin. Toivottavasti oman jumppaseuran ohjelmasta löytyy tasokkaat jumpat myös ikääntyville ja kiltalaisille. Sillä tasapainoa ja voimaa ei voi säilöä, vaan niitä pitää harjoittaa ja nauttia liikunnan ilosta hyvässä seurassa. Vielä kannattaa kannustaa ohjaajia koulutuksiin, varsinkin jos kokemusta ikääntyvien ohjaamisesta ei ole. Toivottavasti killat ovat esitelleet toimintaansa seurassa, jotta halukkaita uusia kiltalaisia olisi tulossa ja vahvat juuret säilyisivät kasvattamaan uutta tuoretta lehvästöä. Kiltatyöryhmämme lähettää kiltoihin Kiltatoiminnan kartoitus-kyselyn. Pyydän ystävällisesti kiltoja palauttamaan kyselyn lokakuun loppuun mennessä, niin saamme tiedot killoilta jatkotyöstöä varten! 

Voimisteluliiton toimintasuunnitelma on kiltatyöryhmän toiminnan runko ja siihen tukeutuen pyrimme kehittämään kiltalaisten näköistä toimintaa. On havaittavissa, että halukkuus yhteisille retkille ja syksyn ruskakursseille on hiipunut, joten vuorossa on vakavan pohdinnan paikka. Ihana Tanhuvaaran ruskakurssi on syyskuun alussa ja mukaan olisi mahtunut runsaasti enemmän osallistujia. Voimisteluliiton tämän vuoden teema on koulutus, joten Kiltapäiväkin 19.11.2011 on erilainen kuin ennen, koulutussisältöinen, mutta sopii kaikille kiltalaisille. Päivä päättyy voimistelu näytökseen. Kannattaa tutustua ja tiedottaa kiltalaisille ajoissa Kiltapäivän ohjelmasta ja hinnoittelun vaihtoehdoista! Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. (Robert A. Henlein)
Kolme vuotta on kulunut Voimisteluliiton luottamusryhmien ja henkilöiden edellisestä valinnasta: Marraskuussa on uudet valinnat. Jos haluatte olla vaikuttamassa asiaan olkaa aktiivisia. Ohjeet seuroihin tulevat syksyllä.

Elokuussa oli Liikuntakasvatussäätiön retki SNLL:n oman opiston, Kisakallion (per.1949) juurille, Sipoon Karhusaareen. Paikan omistaa  nykyään Vantaan seurakuntayhtymä ja siellä aika on pysähtynyt. Jumppasali, pitkä käytävä huoneineen ja ruokasali muistuttivat kaikki menneestä 1950-luvusta ja 60-luvun alkupuolesta, jolloin monella meistä syttyi siellä pysyvä liikunnan kipinä.

On kiintoisaa palata muistoihin, muistella silloisia ihmisiä ja tapahtumia, kun elämä oli  mutkattomampaa. Tässä ajassa on haasteita niin yhteisöllisyyden ylläpitämisessä kuin asenteissakin, kun mahdollisuuksia on rajattomasti. Toivotaan, että seuratoiminnasta löytyy edelleen intoa ja imua, joka antaa tilaa liikunnalle, ystävyydelle ja yhdessä tekemiselle vauvasta vanhuuteen. Meidän kiltalaisten kannattaa olla näkyvästi esillä seuratoiminnassa tarjoamalla elämänkokemuksen tuomaa tietotaitoa ja liikunnan riemua.

Elämänmakuista syksyä Tuulikki Lindstöm

Tuulikin kesää yhdessä lastenlasten Noelin ja Neean kanssa

« Takaisin

Kiltapäivä tarjoaa mukavia kohtaamisia !

Valtakunnallinen Kiltapäivä ja Voimistelunäytös

la 19.11.2011 alk. 9.45

Kiltapäivä: Royal at Crowne Plaza, Mannerheimintie 50, Helsinki (ent. Hotelli Hesperia) 

Helsingin keskustan hotelli, lähellä rautatieasemaa ja linja-autoasemaa, tarvittaessa raitiovaunulla pääsee lähes hotellin eteen.

Odotettavissa upea Voimistelunäytös Almin salissa (sijaitsee Royal at Crowne Plazaa vastapäätä)

Pakettihinta varattuna 14.10.2011 mennessä;                                                                   

sisältäen kiltapäivän, kahvituksen, ruokailun ja näytöslipun 85 €

Erikseen varaukset: Kiltapäivä 75 € ja alustava näytöslipunhinta 23 €

Kiltapäivä:

Kiltatyöryhmän päätöksellä Kiltapäivässä ei tällä kertaa järjestetä perinteisiä arpajaisia.

-          Kahvitus ja Tervetuloa

-          Ikäinstituutin toimialapäällikkö Elina Karvinen: Yhdessä voimaa vireään vanhuuteen

-          Tuolijumppa piristää ja liikuttaa, koulutus ja ideat Tuulikki Lindström

-          Musiikkiesitys

-          Lounas

-          Siirtyminen Voimisteluliiton upeaan näytökseen Almi- saliin

-          Näytös alkaa klo 15.00

Liisa Orko rahaston apuraha koskee tänäkin vuonna valtakunnallista Kiltapäivää. Apuraha mahdollistaa yhden maksuttoman osallistumisen jokaisesta killasta. Apurahaa ei tarvitse tämän osalta erikseen anoa, vaan asia ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä, eli kuka killan ilmoittautujista käyttää apurahan. Apuraha koskee pakettihintaa 14.10. asti ja erikseen maksettuna vain kiltapäivän osuutta.

Kiltapäivä on tarkoitettu juuri Sinulle !

Kiltapäivä ilmoittautumiset: helena.hirvonen(at)voimistelu.fi

tai puh. 09 – 5490 3330 Huom ! pakettihinta 85 € voimassa 14.10.2011 asti

Lämpimästi Tervetuloa ! 

Tuntematon tiedostomuotoKiltatoiminnan kartoitus kysely.doc (33 kB)
Tallenna lomake omalle koneellesi. Kirjoita vastaukset ja lähetä liitetiedostona lokakuun loppuun mennessä, osoitteella helena.hirvonen(at)voimistelu.fi

Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä

Järjestöt ja voimisteluseurat haastetaan mukaan Vie vanhus ulos -kampanjaan. Osallistua voi yhteisönä tai yksilönä. Ikäinsitituutun haastekampanjassa kannustetaan kaikkia ulkoilemaan iäkkään kanssa. Kampanjalle on avattu oma sivusto osoitteessa www.vievanhusulos.fi.  Kampanja huipentuu lokakuiseen valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään vanhustenviikon torstaina 6.10.2011, jota vietetään jo viidettä kertaa.

Ulkona liikkuminen vaikeutuu monella 75 – 80 vuoden iässä. Syinä voivat olla heikentynyt lihasvoima ja tasapaino sekä ympäristön haasteet. Moni pelkää kaatumista. Ulkoilun loppuminen ennustaa lyhyessä ajassa turvautumista koti- tai laitoshoitoon. 

Haasta kaikki tuttusi mukaan ja toimi. Etsi oma lähivanhuksesi ja lähtekää yhdessä ulos. Ilo on molemminpuolinen. Halutessasi voit ilmoittaa ulkoilutekosi vievanhusulos-sivustolle.

Yhdessä koettu ulkoliikunta, ikään katsomatta on aina mukavaa ja virkistävää.

Turvallisuusidea satoa killoista

Olemme killassamme lähestyneet turvallisuusteemaa kokonaisvaltaisesti. Suunnitelmamme perustana ovat Voimisteluliiton ohjeistukset ja niihin perustuva informaatio sekä oman kiltamme ja Savo-Karjalan alueen koulutukset.

Seuramme kiltalaiset ovat emännistön kanssa osallistuneet suunnitelman tekoon. Osa suunnitelmasta on toteutettu ja loppuosa on sovittu toteutettavaksi vielä loppuvuoden aikana. Tapahtumista on tiedotettu kiltatiedoitteissa.

Elämän varrella on monenlaista turvattomuutta. Tavoitteemme on ennaltaehkäistä niitä asiallista tietoa hankkimalla ja niiden yllättäessä kohdata ne. Ei pelolla, vaan yhdessä jakaen. Turvallisuusprojekti on jatkuva. Uusia aiheita ja vanhojen kertausta totutetaan seurannan ja arvoinnin pohjalta.

Turvallisuussuunnitelmamme

1. Paloturvallisuus

Koulutus- ja tutustumistilaisuus Joensuun Palo- ja Pelastuslaitokseen. Paloviranomaisen luento, aiheina yleiset vaara- ja hätätilanteet. Ikäihmisten riskialttius tapaturmille. Ennaltaehkäisy sekä toiminta vahingon tapahtuttua. 

2. Psyykkinen / sosiaalinen / hengellinen turvallisuus

Paikallinen ev.lut. srk:n diakoniatyöntekijän alustus aiheesta, josta virisi vilkas keskustelu.

"Turvallisuusrengas", oman killan sisäinen, sisarellinen vastuu kiltasisaren turvallisuudesta ongelman yllättäessä. Vuosikokouksessa on tarkoitus ehdottaa muutaman sisaren, vuorotellen tapahtuvaa vapaaehtoista yhteydenpitoa, apua tarvitsevaan sisareen. Vuorottelulla jaetaan sekä vastuuta, että auttamisen iloa.

3. Yksilön ja omaisuuden turvallisuus

Poliisiviranomaisen alustus killan vuosikokouksen yhteydessä; henkilökohtainen uhka liikenteessä, kodissa yms.

4. Ensiaputeema

Kiltalaisten liikuntatuntien ensiapu on ohjaajan vastuulla. Pääseura kouluttaa ohjaajat. Kiltalaisille on suunniteltu kolmen oppitunnin tiivis EA- paketti. Sen ovat suunnitelleet ja toteuttavat opettajansa ohjauksessa terveydenhuoto-oppilaitoksen opiskelijat.

Aiheina: Aivohalvaus ja sydänperäinen kipu, niiden oireet, tunnistaminen ja ensiapu.  Kaatuminen, murtumat, sokki näiden oireet ja tilanteiden ensiapu. Kolmannen osan aiheina Haavat, haavojen ensihoito, puristussiteen tekoa ja harjoittelua sekä SPR:n ensiapuoppaaseen tutustuminen.

JoenVoLin Uskollisuuden kilta Annikki Karhapää  

kuva: Meiju Mäki-Maunus
kuva: Meiju Mäki-Maunus

Vaasan Nv:n Uskollisuuden Kilta täytti 50 vuotta

Vaasan Nv:n Uskollisuuden Kilta juhli 50-vuotista taivaltaan kaupungin teatterin tiloissa ma 4.4.2011. Viikkoa ennen virallista juhlapäivää vietettyyn tapahtumaan osallistui yhteensä 28 killan jäsentä. Paikalle oli saapunut myös muita entisiä naisvoimistelijoita ympäri Suomen.

Vuonna 1961 perustettu uskollisuuden kilta koostuu jo eläkkeellä olevista pitkäaikaisista jäsenistä, joille kiltatoiminta on rakas harrastus ja tapa vaalia jäsenten välistä ystävyyttä. Killan toimintamuotoja ovat liikunta, toveriretket, erilaisissa taidenäyttelyissä vierailut sekä esitelmät. Vaasalaiset jäsenet kokoontuvat yhteen noin 9 kertaa vuodessa.

Lämminhenkinen tilaisuus

Juhlatilaisuuden avasi killan pitkäaikainen puheenjohtaja Raili Björklund, toivottaen vieraat samalla lämpimästi tervetulleiksi. Björklundin avajaispuhetta seurasi kiltalaisten virallinen kynttiläseremonia sekä onnittelupuhe, jonka esitti Vasamattarien killan puheenjohtaja Leena Rönnlund.  Juhlan kolmannen puheen piti uskollisuuden killan jäsen Kaarina Helinko. Hän esitti kiitoksensa erityisesti puheenjohtaja Raili Björklundille.

•       Vaikka meillä ei ole ollut kymmeneen vuoteen omaa pääseuraa, ei toimintamme ole hiipunut. Tästä kaikesta ja muustakin toimintamme monipuolisuudesta saamme kiittää puheenjohtajaa ja kiltaäitiä Raili Björklundia. Hänen valoisa ja innostava olemus pitää ryhmämme yhtenäisenä, Helinko kuvaili kiittäen.  Helinko puhui pitkään myös siitä, kuinka killan tarkoituksena on koota jäsenet yhteiseksi, tiiviiksi perheeksi. Siitä juontuu etuliite uskollisuus.

Tanssia, laulua ja ripaus huumoria

50-vuotisjuhlassa esiintyi kiltalaisten lisäksi itämaisen tanssin ryhmä Zelmat, Vasamattarien 50+ tanssiryhmä sekä osa Vaasan eläkkeensaajien mieslauluryhmä Roikasta.  Mukaan mahtui myös huumoria, kun lavalle saapui killan jäsen Tuulikki Rauhala. Hän esitti yleisölle totuuksia nykyajan naisten kauneusihanteista.

Juhlailtaan mahtui myös vapaata keskustelua, ruokailu, kahvitus ja arpajaiset. Illan huipennuksena nähtiin vielä Kaarina Helingon ohjaama, vauhdikas cancan-tanssi, joka esitettiin edellisen kerran, kun kilta juhli 40-vuotista taivaltaan.

•     Tahdissa vielä pysyttiin, mutta jalat eivät nousseet entiseen malliin, totesi killan sihteeri Raija Hakala.

•     Tanssiin kuuluvat hameet on peritty valiotytöiltä. He keräsivät seuralle rahaa esiintymällä erilaisissa juhlatilaisuuksissa.

Hyvin mennyt juhla päättyi puheenjohtajan kiitoksiin ja kiltalaisten toveripiiriin.

”Tää ystävyys ei raukene…”, lauloivat kaikki kiltalaiset yhteen ääneen.

 Meiju Mäki-Maunus

Edessä loistavat koreografit Terttuli Virtanen ja Raija Nurmi
taustanaan koko upea kiltalaisten joukko.

Kiltalaisten upea Gymnaestrada matka

Kiltalaiset esiintyivät Lausannen Gymnaestradassa Terttu-Liisa Virtasen ja Raija Nurmen suunnittelemassa ”Tanssiaiset” - ohjelmassa.  Mukana oli 92 voimistelijaa, 20:stä eri seurasta.

Matkaa edelsi kaksivuotinen tiivis harjoittelu niin seuroissa ympäri Suomen, kuin sitten yhteisharjoitusten merkeissä Lahdessa ja Helsingissä. Harjoitussalin naurut, väärät käännökset, tiivis yrittäminen ja lopulta ohjelman onnistuminen ovat parasta henkilökohtaista antia tällaisessa pitkässä jumppaprojektissa, totesivat Turun ja Säkylän kiltalaiset lentokoneessa menomatkalla Sveitsiin. 

Ohjelman kolme esityskertaa Lausannen Beaulieun messukeskuksen hallissa sujuivat upeasti, huolimatta ensimmäisen näytöksen yllättävistä  ongelmista, kokenut voimistelijajoukko selvitti tilanteen, otti musiikista kiinni ja yleisö ei huomannut mitään poikkeavaa. Ohjelma sai kiitosta niin ideasta, suomalaisesta musiikista kuin puvustuksestakin. Kansainvälinen yleisö palkitsi esitykset raikuvin aplodein ja ”bravo”-huudoin. Näytöksen jälkeen koko seniorien joukko oli yhtä hymyä ja ohjaajilla oli silmissään onnenkyyneleet.

Matka oli kokonaisuudessan aivan ihana, täynnä toinen toistaan mykistävämpiä esityksiä: Sveitsin illan kokonaisuus, Japanin huikeat yliopistojoukkueet, Brasilian ja Afrikan poikien rytmikkäät esitykset ja tietenkin kiinalaiset, jotka konemaisen täsmällisillä lapsijoukkueilla herättivät katsojissa monenlaisia ajatuksia.

 “Nähty on niin paljon, että sulatteluun kuluukin varmaan 4 vuotta ja sitten olemmekin jo Helsingin Gymnaestradassa!”

Terveisin Terttuli ja Raija

Elämysmatka Gymnaestraadaan

Uhkarohkeasti päätimme aikanaan pienellä JoenVolin kiltalaisten joukolla osallistua Gymnaestradan Tanssiaiset‐ halliohjelmaan. Päätöksen tekoa helpotti, kun osaava ja kokenut kiltasisaremme Pirkko Tynkkynen otti ohjausvastuun. Alkoi pitkälle toista vuotta kestänyt ”rumba” harjoituksineen, kirpputoreineen ja narikkavuoroineen. Raijan ja Terttulin suunnittelema ohjelma oli mielestäni upeasti laadittu, tanssillinen ja näyttävä.     Se ei kuitenkaan ollut sisäistettävissä muutamalla harjoituskerralla.

Harjoitusaikoja kyllä sovittiin, mutta vain muutaman kerran olimme kaikki paikalla harjoituksissa. Heinäkuun alkupuolella kaikki alkoi kuitenkin olla kohdallaan. Lähdimme Lausanneen luottavaisin mielin.

Kannustavat ohjaajat

Esiinnyimme kolmesti Beaulieun tai meidän Pöljäksi kutsumassamme messukeskuksessa. Ensimmäisissä harjoituksissa ja näytöksessäkin ainakin minä vielä hapuilin. Raija ja Terttuli ummistivat silmänsä kömmähdyksiltämme ja jaksoivat kiitellä meitä niin vuolaasti, että seuraavat kaksi näytöstä tuntuivat sujuvan lähes kuin pitikin. Viimeisen näytöksen jälkeen meidät vielä koottiin ex‐tempore todistustenjakotilaisuuteen ja yhteiskuvaan. Upeaa menoa ja meininkiä

Esiintymispäivinämme seurailin messukeskuksen eri halleissa suomalaisryhmien ja muittenkin ryhmien esityksiä, kiertelin myyntipisteillä ja vietin aikaa alueen ulkoilmaravintolaissa katsellen moni‐ilmeistä menoa ja meininkiä ympärilläni. Lämpimässä kesäsäässä Beaulieu’ssa niin kuin muillakin tapahtumapaikoilla ja Lausannen kaduilla tuntui pulppuilevan liikunnan ilo.

Fig‐gaalassa koin suurimmat voimisteluelämykseni. Valtaisan liikuntahallin ylimmältä riviltäkin voimistelun valioita oli sykähdyttävä seurata. Myös suomalaisten kenttänäytös Pontaisen olympiastadionilla oli hieno kokonaisuus. Hienoja maisemia ja nähtävyyksiä.

Vapaapäivinämme ja muulloinkin kuljeskelimme eri kokoonpanoilla ympäriinsä katsellen nähtävyyksiä, joita Lausannessa sen ympäristössä riittää. Liikkuminen oli helppoa bussilla, metrolla ja junalla, kun matkalipuista ei tarvinnut kantaa huolta. Ouchyssä Geneve‐järven rannalla poikkesimme monia kertoja istahtamassa upeita maisemia ihaillen. Rannan Bellerive Villagessakin poikkesimme.  Teimme lähes hukkareissun keskiviikkoiltana, viikon ainoana sadepäivänä, tuolle Gymnaestradan musiikkiareenalle nilkkoja myöten vedessä kahlaten. Rankkasateessa areena ympäristöineen ammotti tyhjänä, mutta myyntipisteet toimivat, ja sieltä saimme, mitä halusimme ainoina asiakkaina.

Montreux’in rantaraitille menommekin ajoittui sikäli huonosti, että kaupungissa meneillään olleiden jatsijuhlien lavaesityksiä ei osunut kohdallamme, mutta jo ympäristökin Geneve‐järven rannalla palkitsi puhumattakaan retkestämme paikallislinjalla Montreux’in vanhaan kaupunkiin, jonne lähtiessämme saimme taas kerran kokea sveitsiläisten välitöntä avuliaisuutta bussin maksuautomaatilla sählätessämme. Ennen kotiinlähtöämme lauantaina nautimme yhdessä juustofondueta Café Romandissa, vanhassa, tyypillisessä sveitsiläsravintolassa. Siitä jäi mieleen hyvä maku niin kuin loppujen lopuksi koko retkestäkin, vaikka sen kustannukset olivat alkujaan hirvittäneetkin.

Ulla Mikkola

JoenVolin Tanssiaiset‐ryhmä urakkansa suoritettuaan. vas.
Ulla Mikkola, Irma Leppänen, Tellervo Karhapää, Pirkko Tynkkynen, Liisa Lehvonen, Aila Mononen, Leena Sallinen ja Laila Uski.

Arvostettu opettaja ja valmentaja Maissi Manninen on kuollut

Liikuntaneuvos Maissi Mannisen elämäntaival päättyi 7.8.2011 Ruovedellä vaikeaan sairauteen. Hän oli syntynyt 23.8. 1934 Äänekoskella
Maissi Manninen valmistui voimistelunopettajaksi  1958. Hänen ensimmäisen työpaikkansa oli Ruoveden Yhteiskoulu, josta hän jäi eläkkeelle 1994.

Liikuntakasvattajana Maissi Manninen oli viisas, monipuolisesti taitava, uudistuva ja perinteitä kunnioittava.
Hänen kyvyistään kertovat monien oppilaspolvien myönteiset liikuntakokemukset ja koulunsa päättäneiden hakeutuminen liikunnallisille ammattialoille. Oppilaat menestyivät opettajansa työllä ja kannustuksella koululiikunnan harrastus- ja kilpailutoiminnassa. Maissi Manninen toimi Hämeen läänin liikunnan ohjaavana opettajana 1980-luvulla.

Koululiikunta ja seuratoiminta kulkivat Maissi Mannisen työuralla käsi kädessä. Hän oli yli puoli vuosisataa 90 vuotta täyttävän Ruoveden Naisvoimistelijoiden kantava voima ja eri ikäisten voimistelijoiden ohjaaja. Hänen valmennettaviensa perusvoimistelutaidot olivat maan kuuluja ja hänen tanhuujiensa askel höyhenen kevyt. Maissi Mannisen viimeisen kesän kohokohta oli alueen tyttöjen 25-vuotisjuhlaleiri  Ruovedellä, jossa johtamisvastuu siirtyi entiseltä opettajalta hänen oppilaalleen.

Maissi Manninen oli Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton    joukkuevoimistelun, kansantanssien ja rytmisen kilpavoimistelun kouluttaja,  eri työryhmien jäsen sekä piirijaoston/ alueen jäsen ja puheenjohtaja 1970 luvulta lähtien. Hän laati tanhujen kenttä- ja halliohjelmia Suomen Suurkisoihin ja kansainvälisiin Gymnaestradoihin ja hänen johdollaan Ruoveden Nv:n huippujoukkueet esiintyivät liiton näytöksissä ja suurtapahtumissa kotimaassa ja ulkomailla. 

Maissi Manninen oli Ruoveden Nv:n kunniapuheenjohtaja. Liiton kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 1994 ja liikuntaneuvoksen arvonimen hän sai 1998.   

Maissi Mannisen poimeno koskettaa syvästi omaisia, ruovetisiä,  entisiä oppilaita ja työtovereita. Häntä muistavat lämmöllä ja  suurella arvostuksella voimisteluystävät ja kanssasisaret ympäri maan.
        
         Pirjo-Liisa Vilenius

Maissi Manninen. Kuva: Anu Kuivasmäki

Kilta Kalenteri 2011

 

Länsi-Suomi

Länsi-Suomen alueen Seurapäivä

la 15.10.2011 klo 11:00-16:00, Opetusravintola Alabama, Datacity, Lemminkäisenkatu 14-18 B, Turku

Seurapäivään ovat tervetulleita kaikki kiltojen toimijat, seurapäivän ohjelmassa on yhteisesti kaikille Voimisteluliiton hallituksen terveiset ja ajankohtaiset asiat niin liitosta kuin alueelta. Yhteisten osioiden jälkeen jakaudutaan työpajoihin,

Kiltatoiminnan työpajassa kuulemme esitelmänHyvän elämän eväät”

Sydänliiton toiminnanjohtaja Heidi Grandell-Niemi alustaa kaikille tärkeää terveyteen liittyvää asiaa.

Alueen kiltavastaava Pirkko Raninen emännöi kiltalaisten työpajaa jossa lopuksi vaihdetaan

kuulumiset ja kiltatoiminnan ajankohtaiset asiat.

Päivän hinta 24 €, sisältää ohjelman, materiaalit, lounaan ja kahvitukset.

Ilmoittautumiset 30.9. mennessä eija.ojala(at)voimistelu.fi tai puh. 050 5587 228

Laitathan Seurapäivän kalenteriin jo nyt tai ilmoittaudu mukaan heti.

Tervetuloa Länsi-Suomen Seurapäivään!

 

Pohjanmaan alue 

Kiltalaisten ja muiden aikuisliikkujien kuntopäivä 30.9.

Kiltalaiset ja muut voimistelun ystävät ovat tervetulleita syksyn kuntopäivään Seinäjoelle pe 30.9.2011. Aamupäivän liikuntatunnit tapahtuvat Uimahalli-Urheilutalolla (Kirkkokatu 15) ja lounaasta eteenpäin jatketaan Elinkeinotalolla (Huhtalantie 2).
Urheilutalon ja Elinkeinotalon välimatka on noin puoli kilometriä.

Ohjelma:

10.00 Senioritanssit, Seija-Riitta Kalliomaa
10.45 Kansantanhut, Leila Peltola
11.30 Siirtyminen omatoimisesti Elinkeinotalolle
12.00 Omakustanteinen lounas
13.00 Liikunnan rytmikorjaamon esittely, Aino-Maija Siren
13.30 Asahi, Sirkka Wiitalähdet
14.15 Mahdollisuus hakea omakustanteinen kahvi Elinkeinotalon kahviosta
14.30 Ajankohtaiset asiat & arpajaiset
15.00 Kiitos ja kotimatkalle

Päivän hinta 20 € / henkilö sisältää ohjelman. Lounasta ja päiväkahvia on mahdollista ostaa suoraan Elinkeinotalon Trahteeri-ravintolasta. Tarjolla on kolme erilaista lounasvaihtoehtoa:

Tuhti ateria 7,80 €
Sisältää sekä tuhdin että kevyen lämpimän pääruoan, salaattibuffan, leipää ja ruokajuomaa. 

Kevyt ateria 6,10 €
Sisältää kevyen lämpimän pääruoan, salaattibuffan, leipää ja ruokajuomaa.

Salaatti - bufee ateria 6,10 €
Sisältää halutun määrän salaattipöydän salaatteja, lisäkesalaattia, leipää ja ruokajuomaa.

Kaikki lounasvaihtoehdot sisältävät lisäksi jälkiruoaksi kahvin, teen ja/tai jälkiruoan.
Jokainen voi valita paikan päällä mieleisensä lounasvaihtoehdon. Trahteeri julkaisee lounaslistansa viikottain internetissä osoitteessa www.trahteeri.net.

Kuntopäivän ilmoittautumiset tehdään 16.9. mennessä aluetoimistolle sähköpostilla tiina.saulila-puroaho(at)voimistelu.fi tai puhelimitse 040 828 2308. Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan nimilista osallistujista sekä laskutusosoite.

Päivän yhteydessä järjestettäviin arpajaisiin voi halutessaan tuoda voittoja.

Muita kiltalaisten tapahtumia

Pulinapäivä Kauhajoella Sanssin kartanon Punaisessa tuvassa, os. Ullantie 9, to 1.9. klo 17. Käytännönjärjestelyistä vastaa Kauhajoen Nv:n Uskollisuuden Kilta.

Vauhtia, vahvuutta ja vetreyttä vanhemmalle väelle –ideapäivä Seinäjoella 25.9.
Hinta liiton jäsenseuroille 77 €, ei-jäsenille 92 €.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset 9.9. mennessä tiina.saulila-puroaho(at)voimistelu.fi, puh. 040 828 2308

Joulujuhla Kälviällä 24.11. klo 12 ->
Joulujuhlan järjestämisvuorossa on tänä vuonna Kälviän Nv:n Uskollisuuden Kilta. Lisätietoja myöhemmin.

Kiltalaisten kohtaaminen Seurapäivän yhteydessä Kokkolassa 10.12.
Kiltalaisten toiveesta kiltalaisille järjestetään omaa ohjelmaa Seurapäivän yhteydessä Kokkolassa la 10.12. klo 13-14.30. Seurapäivässä lisäksi mm. voimistelun ajankohtaisia asioita liiton varapuheenjohtaja Erkki Vuoren johdolla sekä Seuragaala, jossa alueen seurat esiintyvät.

Maija apunanne

Alueen kiltavastaava Maija Lempola on käytettävissänne, mikäli teitä mietityttää jokin kiltatoimintaan liittyvä kysymys tai asia. Maijan tavoittaa puhelimitse 050 – 535 4435 ja sähköpostitse maija.lempola(at)hotmail.com

Tarvittaessa Maija, alueen muut luottamushenkilöt ja aluepäällikkö tekevät myös seurakäyntejä.

  

Savo-Karjalan alue

 ” Terveyttä ja hyvää oloa  seniorijumppaan ” – ohjaamisen ideapäivä 29.10.2011 Itä-Suomen Liikuntaopistolla Joensuussa .Ohjelmana esim luento: mikä muuttuu vanhetessa sekä  jumppatunteja teemana mm tasapaino, liikkuvuus voima , matalat alkuasennot.  Kurssin hinta voimisteluliiton jäsenseuroille 90 € ja ei jäsenille 108 €.

Kouluttajana kurssilla on Tuulikki Lindström, senioriliikunnan ohjaamisen ja kouluttamisen erityisosaaja. Lisätietoja antaa Mervi Arsiola puh. 0400 920009, mervi.arsiola(at)voimistelu.fi ja ilmoittautuminen www.voimistelu.fi/koulutus/koulutukset ja ilmoittautuminen

Seurapäivä on 29.10.2011 Kuopiossa

Seurapäivän ohjelmana muutosvalmius seurassa. Ohjelma on suunnattu seurojen johtokuntien jäsenille. Todettakoon, että  monissa alueemme seuroissa on jo killan edustus johtokunnassa .On  tärkeä jatkaa saumatonta  yhteistyötä  sillä  ovathan  monet kiltalaiset olleet aikaisemmin seuratoiminnan vetäjiä.   Seurapäivä alkaa klo 10.00 Kuopiohallin kokoustilassa. Ilmoittautumiset 9.10. mennessä aluetoimistoon puh. 017 2613663.

Ennakkotietona kevään 2012 ohjelmasta:

Kiltalaisten liikunnallinen viikonloppu  28.- 29.1.2012 Tanhuvaarassa. Viikonlopun tarkempi ohjelma seuraavassa kiltatiedotteessa 5/2011.

Savo – Karjalan alueen perinteistä  Irman päivää vietetään 31.3.2012 teemana 60- vuotta kiltatoimintaa Kuopiossa. Järjestäjinä ovat Kuopion Reippaan Voimistelijoiden kilta ja Kuopion Naisvoimistelijoiden kilta.

Lisää tietoa mm seuraavassa kiltatiedotteessa.

 

                     

Sydän-Suomen alue

Fiilistelyjumpasta nostalgiaan

Ojensimme jalkaa ja tunsimme itsemme ballerinoiksi. No emme ehkä ihan, mutta aikuisbalettiin otimme innostuneesti tuntumaa Varalassa toukokuussa, Sydän-Suomen liikkuvien kiltalaisten ja seniorien yhteisessä päivässä.

Vuosittaiseen yhteiseen päivään osallistui toukokuussa 31 kiltalaista Haka Gymin, Hämeen Naisvoimistelijoiden, Jämsän Naisvoimistelijoiden, Kangasalan Naisvoimistelijoiden, Tampereen Naisvoimistelijoiden ja Huittisten Voimistelun ja Liikunnan Uskollisuuden killoista. Viimeksi mainitut olivat tervetulleita vieraita Länsi-Suomen alueelta.

Päivä aloituskahvittelun lomassa Sydän-Suomen alueen kiltavastaava ja päivän emäntä Pirjo Nummelin-Stenman kertoi ajankohtaisia asioita ja kyseli kiltojen kuulumisia.

Päivän liikunnan polkaisi käyntiin kestosuosikkiohjaaja Marjatta Tiitola Kangasalta. Fiilistelyjumppa notkisti mukavan, tutun musiikin tahdissa lopunkin aamukankeuden. Sitä seuranneella tunnilla Erika Jokinen perehdytti meitä zumban saloihin aivan alkeista alkaen. Viimeinen tunti oli tiukkaa perehtymistä baletin perusasentoihin ja –asioihin Irmeli Lehtisen johdolla. Salista puuttuvat tangot korvattiin puolapuilla, jossa me pitkässä rivissä yritimme pitää ballerinan ryhdin eri asennoissa. Opettajamme taipui noin 70 ikävuodestaan, tekonilvelpolvistaan ja äskettäin tehdystä sappileikkauksesta huolimatta kuin nuoret plieen ja muihin baletin asentoihin. Siinäpä esikuvaa meille muille aikuisille naisille.

Liikuntatuntien päätteeksi oli mukava siirtyä lounaalle ja rupattelemaan Varalan ravintolaan. Siellä myös kajautimme sisarpiirissä Hämäläisten laulun. Päivän kruunasi tutustuminen Villa Varalaan. Varalan huvila on suuren remontin tuloksena muuttumassa entistä ehommaksi naisliikunnan museoksi. Rakennuksen kellariosa on kunnostettu hienopuitteiseksi juhla- ja kokoustilaksi. Historian havinaan oli hieno lopettaa yhteinen päivämme.

” Tää ystävyys ei raukene…”

Leena Koivumäki

kiltaäiti, Hämeen Naisvoimistelijat, Tampere