Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Voimisteluliiton Rohkaisijat – rohkeutta liikkeeseen ja elämään
10.06.2026

Voimisteluliiton Rohkaisijat – rohkeutta liikkeeseen ja elämään

Oikeat sanat, oikeaan aikaan ja oikealta henkilöltä voivat muuttaa liikkeen suunnan. Siksi Rohkaisijat on olemassa! Suomen Voimisteluliitto ja Rohkaisijat yhdistävät voimansa tuodakseen lisää rohkeutta, iloa ja pysyvyyttä lasten ja nuorten voimisteluharrastukseen.

Rohkaisijat-palvelu tarjoaa vanhemmille ja valmentajille ainutlaatuisen mahdollisuuden pyytää yksilöllinen rohkaisuvideo lapselle tai nuorelle, joka tarvitsee tukea esimerkiksi jännityksen, motivaation tai kuntoutumisen kanssa.

Kuvittele hetki ennen kilpailua tai tärkeää harjoitusta: epävarmuus kasvaa ja ajatus lopettamisesta hiipii mieleen. Silloin henkilökohtainen videoviesti omalta esikuvalta voi muuttaa kaiken. Yksi viesti oikealta ihmiseltä, oikeaan aikaan voi olla ratkaiseva käännekohta.

Rohkaisu omalta esikuvalta

Rohkaisijat on matalan kynnyksen, ennaltaehkäisevä palvelu, jossa voimistelija saa henkilökohtaisen rohkaisun kokeneelta esikuvalta juuri silloin, kun oma itseluottamus tai motivaatio on koetuksella – tai kun tarvitaan yksinkertaisesti lisää iloa ja uskoa omaan tekemiseen.

Liikkeessä on rohkaistu jo yli 500 lasta ja nuorta. Rohkaisijoiden yhteistyö Suomen Koripalloliiton ja Suomen Taitoluisteluliiton kanssa ovat osoittaneet toimintamallin vaikuttavuuden.

Motivaation vaihtelut kuuluvat nuoruuteen

Voimisteluun tulee väistämättä hetkiä, jolloin motivaatio tai usko omaan tekemiseen voi horjua. Lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheet, muut kiinnostuksen kohteet, kasvavat odotukset, mahdolliset epäonnistumiset ja loukkaantumiset voivat kasautua ja saada nuoren pohtimaan koko harrastuksen lopettamista. Juuri näissä hetkissä yksikin oikea sana voi kääntää suunnan. 

Oikea-aikainen rohkaisu ja kokemus nähdyksi tulemisesta ovat voimistelijalle korvaamattomia, toteaa lasten ja nuorten voimistelun asiantuntija Åkerlund. 

Hankkeen taustalla toimiva yrittäjä ja entinen ammattikoripalloilija Juho Nenonen korostaa rohkaisun voimaa: Rohkaiseminen on osoittautunut vaikuttavaksi tavaksi parantaa lasten ja nuorten arkea. Sadat kiittävät palautteet osoittavat, että tällaiselle palvelulle on todellinen tarve.

Ajatus on yksinkertainen mutta voimakas: oikeat sanat oikealta ihmiseltä oikealla hetkellä voivat kantaa pitkälle – niin voimistelusalissa kuin elämässä.

Pyydä Rohkaisua

Voimisteluliiton Rohkaisijat

Lisa Jamil (rytminen voimistelu)
Kiia Karppinen (joukkuevoimistelu)
Akseli Karsikas (miesten telinevoimistelu)
Anna Kivistö (akrobatiavoimistelu)
Elias Koski (miesten telinevoimistelu)
Eetu Lahti (TeamGym)
Eerika Rautiainen (kilpa-aerobic)
Salla Tamper (trampoliinivoimistelu)
Jutta Tavaila (TeamGym)

Haku