På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Ajankohtaista

Aluekohtaiset tiedot ohjaajapalkkio- ja hinnoittelukyselystä luettavissa

Palkkioiden maksamisessa jonkin verran aluekohtaisia eroja

Alkukeväällä 2011 toteutetun ohjaajapalkkioiden maksua ja voimisteluseuran toiminnan hinnoittelua koskevan kyselyn aluekohtaiset tulokset ovat ilmestyneet ja ovat luettavissa. Kyselyn alustavat tulokset julkistettiin Laatuseurapäivässä 27.3.2011. Raportti julkaistaan Voimisteluliiton nettisivuilla toukokuun aikana.

Erityisesti Etelä-Suomessa ohjaajille/valmentajille maksettiin palkkiota verrattuna muihin toiminta-alueisiin. Pohjanmaan toiminta-alueelta löytyi tämän aineiston mukaan prosentuaalisesti eniten seuroja, joissa ei makseta palkkiota ohjaajille/valmentajille.

Lasten- ja nuorten ohjaajille/valmentajille maksetuissa palkkioissa ei näkynyt suuria eroja toiminta-alueiden välillä. Etelä-Suomen toiminta-alueella palkkioiden maksu aikuisten ohjaajille keskittyy hieman korkeampiin tuntipalkkiosummiin kuin muilla toiminta-alueilla. 


« Takaisin

Seurojen aikuisliikkujille suunnattu harrastajakysely avattu

Voimisteluliitto on mukana muutaman muun lajiliiton ohella Suomen Kuntoliikuntaliiton koordinoimassa terveysprofiilityössä. Osana tätä työtä haluamme kerätä tietoa harrastajiemme terveydestä, kunnosta, motivaatiosta ja sitoutuvuudesta voimisteluseurassa harrastamiseen.

Kattavan tiedonkeruun takaamiseksi toivomme, että seurat laittavat linkin kyselyyn nettisivuilleen ja kehoittavat kaikkia aikuisliikkujia vastaamaan siihen!

Linkki: https://www.surveypal.com/app/f?_d=c1a6eff4&_i=c04fbee4&_v=c1a6efb4

Lisätietoja kyselystä: Leeni Asola-Myllynen etunimi.sukunimi@voimistelu.fi tai 0400 809 573

 

Jäsenseurojen etuja 2011

Suomen Voimisteluliitolla on paljon palveluja ja etuja jäsenseuroille. Oheiseen liitteeseen on koottu erilaisia hyötyjä ja etuja, mitä seuralla on, kuuluessaan Voimisteluliittoon. Lisätietoa antavat alueiden toimistot sekä liitto.

Ansiomerkit – Seuralla on mahdollisuus huomioida pitkäaikaisia toimijoita

Seuralla on mahdollisuus huomioida pitkäaikaisia luottamushenkilöitä, ohjaajia ja harrastajia hakemalla heille ansiomerkkejä. Voimisteluliitolla on oma ansiomerkkijärjestelmä. Liiton hallitus myöntää ansiomerkit seuran tai henkilön hakemuksesta. Lisätietoa liiton ansiomerkkijärjestelmästä löytyy tästä linkistä.

Lisäksi seuralla on mahdollisuus hakea Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ansiomerkkejä sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomerkkejä. Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n aluejärjestöillä on myös omia ansiomerkkijärjestelmiä.