Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Innokkaasta esiintyjästä kohti joukkuevoimistelun huippua
04.03.2022

Innokkaasta esiintyjästä kohti joukkuevoimistelun huippua

Sanix Valens -joukkueen kapteeni Iiris Leino voimistelee

Joukkuevoimistelun luomat elämykset ja tavoitteet motivoivat Iiris Leinoa kehittymään vuodesta toiseen yhä paremmaksi.

Sanix Valens (Lahjan Tytöt) joukkueen kapteeni Iiris Leino innostui joukkuevoimistelusta jo lapsena seuratessaan siskonsa ja äitinsä jalanjälkiä voimistelumatolle. Innokas voimistelija lähti Lahjan Tyttöjen harjoituksiin mielellään ja harjoitteli ahkerasti. Mielekkäimmiksi liikkeiksi nousivat nopeasti erilaiset tasapainot ja liikkuvuusliikkeet. Rakkaus lajiin muodostui innokkaiden joukkuekavereiden ja perheen saattamana jo lapsena ja säilyy edelleen.

”Koko joukkueemme oli silloin tosi innokas ja odotimme malttamattomana ja jännittyneenä, että pääsemme esiintymään. Esiintymiset olivat koko joukkueen mielestä jännittäviä ja kivoja juttuja. Merkittävä hetki oli, kun saimme ihka oikeat kilpailupuvut ja ne olivat mielestämme upeat. Ehdottomasti mieleenpainuvaa lapsuusvuosilta oli myös, kun ensimmäisissä kilpailuissa saimme kategoriatuloksen ja kiljuimme onnesta ja ilosta. Kategorioista tai sijoituksista emme oikeastaan osanneet sanoa tai odottaneet mitään, ylipäätään olimme vain innoissamme saadessamme vihdoin oikean kilpailutuloksen.”

Urheilijalähtöisen valmennuksen kautta

Urheilu-uran suuntaa ovat ohjanneet myös valmentajat. Lapsuuden valmentajien meriitteinä Leino pitää erityisesti heidän kannustavaa ja ikätasoon sopivaa valmennusotetta. Nuoruudessa kehitystä on tuettu urheilijalähtöisellä valmennuksella, jossa urheilija pystyy kertomaan myös omia mielipiteitään ja vaikuttamaan asioihin. Leino on oppinut valmentajaltaan lajitaitojen lisäksi itsevarmuutta.

”Hyvä valmentaja on urheilijan puolella. Mielestäni on tärkeintä, että urheilija pystyy olemaan oma itsensä turvallisen ja luotettavan valmentajan kanssa. Hyvä valmentaja on vaativa, mutta aina urheilijan puolella. Valmentajat arvostavat meitä urheilijoita tosi paljon ja näyttävät luottamusta meitä kohtaan. Se on antanut itsevarmuutta ja rohkeutta sekä voimisteluun että muuhun elämään. Voimistelu on opettanut myös sopivaa tasapainoa periksiantamattomuuden ja itselleen armollisuuden välille.”

Onnistumisen palo ja tukiverkot kannattelevat voimistelu-uraa eteenpäin

Itsensä ylittäminen ja korkeat tavoitteet yhdessä joukkueen kanssa on saanut Leinon harjoittelemaan ja tavoittelemaan unelmiaan voimistelun parissa. Urheilijan identiteetti vaatii aikatauluttamista ja arjen rakentamista urheilun ympärille, mutta palo voimisteluun pysyy.

”Kyllä voimistelussa pitää tiukasti kiinni tavoitteet ja kokemukset. Tuntuu että voimistelua haluaa jatkaa, kun tietää että on vielä paljon annettavaa ja saatavaa voimistelulta. Haluaa saada lisää kokemuksia ja nauttia täysillä voimistelun antamista jutuista. Tykkään ylittää itseni ja mennä äärirajoille, ja kun sen kaiken pystyy tekemään joukkueen kanssa, niin ne ovat merkittäviä tekijöitä siihen miksi voimistelu on minulle niin tärkeää. Tykkään erityisesti myös esiintyä. Lajina voimistelu on sellainen, johon luonnollisesti kuuluu se ilmaisu ja esiintyminen. Niistä hetkistä minä erityisesti nautin kilpailumatolla.”

Suuria tuntimääriä viikkotasolla harjoitteleva Leino korostaa joukkueen merkitystä. Joukkueen kanssa koetaan onnistumiset ja epäonnistumiset. Joukkue antaa myös tukea ja turvaa, sekä tsemppaa eteenpäin. Voimistelun lisäksi joukkuelaiset ovat ystävystyneet voimistelumattojen ulkopuolella.

”Olen ollut kyllä onnekas, kun on saanut niin ihania joukkuekavereita ja elinikäisiä ystäviä. Ihan minun ensimmäisestä joukkueestanikin on säilynyt joukkuekavereita ja ystäviä tähän päivään asti. Ystävyyden ja tiiviyden taustalla on kyllä meidän yhteishenkemme. Kun tietää että koko joukkue on tosi motivoitunut ja kaikki työskentelee yhteisten tavoitteiden eteen, niin se on tosi tärkeää. Arjessa kun jaksaa kannustaa ja tukea toisia niin ne ovat tosi oleellisia tekijöitä yhteishengen kannalta.
Voimisteluystävien lisäksi tukena ja urheilu-uran mahdollistajina toimivat tiiviisti perhe ja voimistelun ulkopuoliset ystävät.”

”Perhe tämän kaiken mahdollistaa ja tuki on kyllä korvaamatonta. Olen tosi onnellinen, että esimerkiksi äiti on tosi tiiviisti mukana tässä. Myös voimistelun ulkopuoliset ystävät ymmärtävät, että voimistelu ja urheilu on minun juttu ja siihen menee paljon aikaa. Minä olen itse niin valinnut ja se on kyllä kaiken sen ajan ja vaivan arvoista.”

Saavutettuja ja uusia unelmia

Jo lapsena Leino ihaili vanhempia voimistelijoita ja heidän taitojaan. Unelmana ja haaveena oli jo tuolloin saavuttaa MM-kilpailuedustuspaikka ja kehittyä esikuvien tasolle. Suurimmaksi saavutukseksi voimistelun saralla Leino nimeääkin joukkueen viimesyksyisen maajoukkuepaikan ja edustusoikeuden Helsingin MM-kilpailuissa marraskuussa 2021.

”Unelma toteutui MM-kilpailujen osalta. Nyt halutaan joukkueella sitten päästä vielä lähemmäksi maailman kärkeä ja saavuttaa korkeampia sijoja maailmancup- ja maailmanmestaruuskilpailuissa.”

Kilpailujen merkitys on kasvanut vuosien varrella ja niistä halutaan nauttia. Kovaksi jännittäjäksi itsensä nimeävä Leino on vuosien toistojen ja kokemuksien kautta oppinut hallitsemaan jännitystään. Kilpailujännitykseen ovat auttaneet harjoituksissa tehtävät toistot ja niissä kilpailutasoisiin suorituksiin pyrkiminen.

”Tärkeä tavoite minulle on, että pystyisi tekemään vapautuneen suorituksen kilpailuissa ja nauttimaan siitä. Siten se työ tehdään siellä treenisalilla etukäteen ja luodaan sinne myös niitä tärkeitä arjen onnistumisia.”

Kuva: Marko Rikkonen

Tässä juttusarjassa tutustumme eri joukkuevoimistelujoukkueiden kapteeneihin. Tämä on sarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa julkaistaan huhtikuussa. Seuraa Voimisteluliiton kanavia niin kuulet kun seuraava osa julkaistaan!

 

 

Kiinnostaako joukkuevoimistelu harrastuksena?

Joukkuevoimistelua harrastaa lähes 8000 voimistelijaa 85 eri seurassa. Etsi lähin voimisteluseurasi haun kautta ja aloita uusi harrastus! 

Löydä lähin seura

Haku