Alueminorit

Naisten telinevoimistelun alueelliset valmennusryhmät eli Alueminorit ovat osa naisten telinevoimistelun valmennusjärjestelmää. Alueminoritoiminta koskee seurojen 9-13-vuotiaita tavoitteellisesti harjoittelevia voimistelijoita ja heidän valmentajiaan.
Alueminorileirit järjestetään Kuortaneella, Vierumäellä/Tuusulassa ja Tampereella/Turussa, kullakin alueella kolmen päivän leireinä kaksi kertaa vuodessa. Leirivuosi päättyy neljän päivän valtakunnalliseen leiriin Kuortaneella.
Alueminoritoiminnan tarkoitus
Alueminoritoimintaa koordinoivat kunkin alueen vastuuvalmentajat yhdessä valmennuskoordinaattorin ja lajipäällikön kanssa. Leirit ovat kohtaamispaikka voimistelijoille ja valmentajille. Leirien tavoitteena on antaa valmiuksia valmennustyöhön, joka tähtää tavoitteelliseen maajoukkuetoimintaan. Lisäksi leirityksessä ovat mukana ajankohtaiset asiat ja valmennuksen tukitoimet. Aluevalmennusleirien kouluttajina toimivat leirin teeman ekspertit, vastuuvalmentajat ja telinekouluttajat. Leireille osallistuu voimistelijoita (noin 400) ja valmentajia (noin 100) 20 eri seurasta. Valmentajat voivat osallistua leirille/koulutukseen myös ilman voimistelijoita.
Alueminorileirit järjestetään kullakin alueella kolmen päivän leireinä kaksi kertaa vuodessa. Leirivuosi päättyy neljän päivän valtakunnalliseen leiriin Kuortaneella. Alueelliset leirit järjestetään Kuortaneella, Vierumäellä/Tuusulassa ja Tampereella/Turussa. Kullakin leirillä tehdään Alueminorien fyysiset testit
Leirijohto, telinekouluttajat ja leirien ajankohdat alueittain
Leireille voivat osallistua myös valmentajat ilman voimistelijoita valmentajakoulutukseen.
Kuortane
Leirit
- KUO Kuortane 3.-5.2.2023
- KUO Kuortane 11.-13.8.2023
Kouluttajat
Vastuuvalmentaja: Viivi Kiviharju
Hyppy: Elina Uusitalo
Nojapuut: Pekka Haapala
Remmit: Viivi Kiviharju
Puomi: Miia Kulmala
Permanto: Kaisa Isomäki
Tramppa: Kerttu Kinnunen
PV, tanssi: Reetta Rauhala
Fysiikka: seuravalmentajat
Valmentajakoulutus: Tiina Vilenius
Vierumäki / Tuusula
Leirit
- ES Vierumäki 3.-5.3.2023
- ES Tuusula 1.-3.9.2023
Kouluttajat
Vastuuvalmentaja: Marikki Pennanen
Hyppy: Marikki Pennanen
Nojapuut: Kira Griguich
Puomi: Olena Polischuk
Permanto: Satu Järvi / Vilma Matinen
Tramppa: Jenni Grönroos
PV, tanssi: Aino Lagström
Fysiikka: seuravalmentajat
Valmentajakoulutus: Pirkko Haapala / Vilma Matinen / Kira Griguich
Tampere / Turku
Leirit
- LS Tampere 3.-5.2.2023
- LS Turku 18.-20.8.2023
Kouluttajat
Vastuuvalmentaja: Janina Soimaniemi / Laura Tuominen
Hyppy: Oona Aalto
Nojapuut, remmit: Janina Soimaniemi
Puomi: Laura Tuominen
Permanto / trampparata: Heini Laukkanen
Tramppa: Nea Markkula
PV, tanssi: Siiri Puuska
Fysiikka: seuravalmentajat
Valmentajakoulutus: Tiina Vilenius / Jenni Lindroos