Hyppää sisältöön

Kilpa-aerobicin merkkijärjestelmä

Kilpa-aerobicin merkkijärjestelmä on suunnattu lapsuusvaiheen valmennukseen valmentajan työkaluksi. Valmennusta voi lähteä rakentamaan merkkijärjestelmää mukaillen.

Merkkijärjestelmän tavoitteena on lisätä laatua voimistelussa ja auttaa sekä valmentajia että voimistelijoita muun muassa keskittymään harjoittelemaan oikeita asioita oikeassa vaiheessa. Merkkisuoritusten avulla voidaan kannustaa ja motivoida voimistelijaa sekä harjoitella puhtaaseen ja siistiin tekniikkaan kaikkien liikkeiden suorittamisessa. Merkkien liikkeitä on tarkoitus ottaa huomioon valmennuksen suunnittelussa ja sisällyttää harjoitusohjelmaan.

Neljä merkkitasoa

Merkkejä on neljä: pronssi, hopea, kulta ja timantti. Kaikki voimistelijat riippumatta taitotasosta aloittavat pronssimerkistä, jonka liikkeitä voi lähteä suorittamaan heti kun aloittaa lajin.

Voimistelijan suoritettua liikkeen, saa hän passiin suoritusmerkinnän kyseisen liikkeen kohdalle. Voimistelija voi aloittaa keräämään suorituksia seuraavasta merkistä, kun edellinen merkki on kokonaisuudessaan suoritettu.

Pronssi-, hopea- ja kultamerkkiä suoritetaan seuroissa oman valmentajan tai seuran muun valmentajan johdolla. Timanttimerkin voi suorittaa seurojen omissa tai avoimissa testitilaisuuksissa tai sellaisten kilpailujen yhteydessä, joihin kisajärjestäjä on organisoinut mahdollisuuden merkkisuoritukseen. Timanttimerkin arvioitsijan tulee olla vähintään 2-tason tuomari eikä hän voi olla merkin suorittajan vastuuvalmentaja.

Merkkijärjestelmään liittyvät materiaalit

Kilpa-aerobicin Stara-sarjan valmisohjelma

Kilpa-aerobicin merkkijärjestelmään sekä urapolkuun pohjautuen on tehty kilpa-aerobicin Stara-sarjan valmisohjelma, joka on suunnattu alle 12-vuotiaille Stara-sarjassa oleville urheilijoille. Valmisohjelmassa harjoitellaan monipuolisesti kilpa-aerobicin lajitaitoja sekä liikkeiden suorittamista musiikin tahtiin.

Stara-sarjan valmisohjelman materiaalit

Tyttö harjoittelee kilpa-aerobic -parketilla.

Haku