TeamGymin tuomarimerkit


Merkkejä jaetaan tuomarointiaktiivisuuden mukaan kolmella tasolla (pronssi, hopea ja kulta). Ensimmäiset merkit jaetaan SM-kisoissa 2020 kauden 2019-2020 ansioista.


PRONSSIMERKKI:
Kuusi tuomarointipäivää ala- ja/tai yläluokissa yhden kilpailuvuoden aikana. (kansainvälisiä kisoja ei lasketa)  

HOPEAMERKKI:
Niille, joilla on aikaisemmilta kausilta pronssimerkki ja jotka tuomaroivat kuusi tuomarointipäivää yläluokissa yhden kilpailuvuoden aikana.

KULTAMERKKI:
Aktiivisten tuomarivuosien mukaan viiden vuoden välein annettava ansiomerkki. Eli ns. viisivuotis-, kymmenvuotis-, 15-vuotismerkki. Tuomarointivuosien ei tarvitse jatkua yhtäjaksoisesti.

RAILI HÄMÄLÄINEN -tunnustus
Numeroitu Raili Hämäläinen-timanttimerkki. Myönnetään erikseen LARille lähetettyjen esitysten perusteella erityisistä ansioista tuomaritoiminnan saralla. 


Raili Hämäläinen (1932-2014) oli Suomea telinevoimistelussa Olympialaisissakin edustanut voimisteluaktiivi, joka oli tuomassa TeamGymiä (silloista näytösvoimistelua) Suomeen ja kehitti lajia uutterasti niin kotimaassa kuin UEG-tasollakin. Nimikkomerkillä lajiasiantuntijaryhmä haluaa kunnioittaa Railin TeamGymin eteen tekemää työtä ja muistuttaa hänen lajiin jättämästä jäljestä, joka on edelleen nähtävissä mm. vapaaohjelman vaikeusarvotaulukon piirroksissa.

Merkki nro 1: Heli Lemmetty