Hyppää sisältöön

Kansallinen kilpailujärjestelmä

Naisten telinevoimistelun kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin sekä merkkisuorituksiin. Luokkakilpailuiden lisäksi on mahdollista kilpailla Voimistelupäivillä, liiton mestaruus tai SM-kilpailuissa.

Telinekohtaisessa kilpailussa mitellään kunkin telineen mestaruudesta erikseen.

Neliottelussa kaikkien neljän telineen pisteet lasketaan yhteen.

Joukkuekilpailussa maan tai seuran joukkue kilpailee sijoituksista yhdessä.

 

Naisten telinevoimistelun kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin. Kilpailujärjestelmään kuuluvat myös suoritusmerkit: stara-, kupari-, pronssi-, hopea-, kulta-, smaragdi- ja timanttimerkki. 

Kilpailla voi kahdella eri linjalla: kilpalinjalla luokissa B-H ja maajoukkuelinjalla luokissa 1-3 ja FIG. Kilpaileminen aloitetaan Stara-tapahtumasta, jonka jälkeen voi siirtyä kilpailemaan kilpalinjan pakollisissa luokissa B (vapaavalintainen), C ja D. Kilpalinjan D-luokan jälkeen voimistelija voi siirtyä maajoukkuelinjalle aloittaen luokasta 1 tai jatkaa kilpalinjalla E-luokasta eteenpäin.

Siirtyminen luokasta toiseen vaatii tietyn kilpailutuloksen ja/tai suoritusmerkin saavuttamista. Kilpailukauden aikana järjestetään kilpailuja kaikissa kilpa- ja maajoukkuelinjan luokissa. 

Naisten telinevoimistelun kilpailujärjestelmään voi tutustua tarkemmin täältä.

Voimisteluliiton kilpailut

Voimistelupäivät on suurin kotimainen voimistelutapahtuma, joka järjestetään aina alkukesästä. Voimistelupäivillä järjestetään naisten telinevoimistelun kilpailujärjestelmän mukaisten luokkakilpailujen lisäksi joukkuekilpailut E- ja G-luokan säännöin sekä aikuisten kilpailut.

Voimisteluliiton mestaruuskilpailut järjestettiin telinevoimistelussa ensimmäisen kerran vuonna 2014. Mestaruuskilpailuissa kilpaillaan sekä henkilökohtaisista mestaruuksista että seuramestaruuksista.

Suomen mestaruuskilpailut käydään vuosittain sekä naisten että tyttöjen sarjoissa. Kilpailut käydään neliotteluna ja telinekohtaisena kilpailuna. Joukkueiden SM-kilpailut järjestetään myös joka vuosi. Joukkueiden SM-kilpailujen yhteydessä järjestetään JunnuGym-joukkuekilpailut.

Haku