Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Toimihenkilömuutoksia joukkuevoimistelussa
15.09.2022

Toimihenkilömuutoksia joukkuevoimistelussa

Kaksi ihmistä katsoo tietokonetta

Minna Karhu aloitti 14.9. osa-aikaisena JV lajikoordinaattorina joukkuevoimistelun lajipäällikön Tinja Aistolan ollessa osa-aikaisella opintovapaalla marraskuun loppuun asti. Minna ja Tinja työskentelevät tiiviissä yhteistyössä Tinjan opintovapaan ajan. 

Lajikoordinaattorin tehtäviin kuuluu mm. koordinoida lajin kansalliseen ja kansainväliseen kilpailutoimintaan liittyviä tehtäviä toimintasuunnitelman mukaisesti. Lisäksi työtehtäviä on lajin viestinnän parissa.  
 
Tinja työskentelee pääsääntöisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin, Minna puolestaan tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Minnan ja Tinjan tavoitat työaikojen puitteissa puhelimitse sekä sähköpostitse (etunimi.sukunimi@voimistelu.fi). 

— Olen innoissani aloittamassa Voimisteluliitossa uusien työtehtävien parissa nykyistä seuratyötä unohtamatta. Kuluneiden vuosien aikana olen ehtinyt olla mukana voimistelussa monipuolisesti niin seurapuolella kuin liiton luottamustehtävissä. Mielenkiinnolla odotan työtehtäviä harrastajamääriltään Voimisteluliiton suurimman kilpailulajin parissa, kommentoi Minna. 

Haku