Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelun maailmancupkilpailut jatkuvat Dohassa
27.02.2023

Telinevoimistelun maailmancupkilpailut jatkuvat Dohassa

Telinevoimistelun kilpailukausi jatkuu 1.-4.3. Qatarin Dohassa toisella maailmancupkilpailulla. Mukana kilpailussa nähdään viisi suomalaisvoimistelijaa.

 

Naisten telinevoimistelusta Suomea edustavat Sani Mäkelä (HIFK Gymnastics) ja Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat), jotka molemmat ovat lähdössä kilpailuun innostunein mielin.

Kaia Tanskanen joutuu polvivamman vuoksi jättäytymään kahdelta telineeltä ja kilpailee näin ollen puomilla ja nojapuilla. Sani Mäkelällä on edessä kilpailu kaikilla neljällä telineellä, ja toivoo tekevänsä niillä hyvän näytön EM-kilpailuja varten.

”Dohan kilpailuareena on minulle erityinen paikka, sillä kilpailin siellä ensimmäiset MM-kilpailuni viisi vuotta sitten. On kiva päästä takaisin kilpailemaan samalle areenalle, lähden hakemaan ehjää ottelua. Erityisesti hypyssä tavoittelen finaalipaikkaa”, kertoo Mäkelä.

Miesten telinevoimistelusta Dohaan lähtevät kilpailemaan Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit), Oskar Kirmes (Espoon Telinetaiturit) ja Pavel Titov (Jyväskylän Voimistelijat).

Maailmancupin ensikertalainen Robert Kirmes kilpailee Dohassa renkailla, rekillä ja permannolla.

”Valmistautuminen on sujunut todella hyvin. Minulla on uudet vaikeammat sarjat, joten ensimmäisessä kisassa jännittää vähän, miten ne menevät. Eniten jännittää permanto, sillä siinä on hyvällä suorituksella mahdollisuus finaaliin” pohtii Kirmes.

Oskar Kirmes lähtee tavoittelemaan ehjiä sarjoja permannolla, hevosella, renkailla, nojapuilla ja rekillä. Telinespesialisti Pavel Titov kilpailee hevosella. Titov aloitti kilpailukautensa viime viikolla Cottbusin maailmancupissa, jossa hän ei yltänyt suorituksellaan finaaleihin.

Emil Soravuo ja Joona Reiman eivät osallistu kilpailuun loukkaantumisen vuoksi.

 

Dohaan matkustavat myös valmentajat Mati Kirmes ja Kim Tanskanen sekä tuomarit Jonna Salonen ja Joni Koivunen.

 

Kilpailun verkkosivut 

Kilpailun tuloksia voi seurata tulospalvelusta.

 

AIKATAULU

Keskiviikko 1.3. / Karsinnat

klo 15:00-19:00

Miehet: permanto, hevonen, renkaat

Naiset: hyppy, eritasonojapuut

 

Torstai 2.3. / Karsinnat

klo 15:00-19:00

Miehet: hyppy, nojapuut, rekki

Naiset: puomi, permanto

 

Perjantai 3.3. / Finaali

klo 15:00-18:30

Miehet: permanto, hevonen, renkaat

Naiset: hyppy, eritasonojapuut

 

Lauantai 4.3. / Finaali

klo 15:00-18:30

Miehet: hyppy, nojapuut, rekki

Naiset: puomi, permanto

Haku