Telinevoimistelun maailmancupkilpailut käynnistyivät Saksan Cottbusissa. Maailmancupkilpailut ovat tie MM-kilpailuihin, ja meneillään on karsintavuosi Pariisin olympialaisiin, mikä miesten päävalmentaja Timo Holopaisen mukaan näkyi tänään kovana tasona sekä ennätysmääränä osallistujia yli viidestäkymmenestä maasta. Suomalaisvoimistelijat jäivät finaalipaikoista päivän telineillä.
Miesten päävalmentaja Timo Holopaisen oli tänään erityisen tyytyväinen Suomen miesten voimisteluun hevosella. Samaa mieltä olivat hevosella voimistelleet Pavel Titov (Jyväskylän Voimistelijat) ja Elias Koski (Voimisteluseura Helsinki).
”Meni aika hyvin, olen tyytyväinen. Alkusarja meni tosi hyvin, oli tosi puhdasta ja helpontuntuista tekemistä. Alastulossa oli pieni korjaus, kun meinasin lähteä kaatumaan yli ja jouduin jättämään käännökset pois, mikä maksoi pisteitä” arvioi sijalle 28 voimistellut Koski.
Sijalle 43, pistein 12,400 voimistellut Pavel Titov oli myös suurimmilta osin tyytyväinen suoritukseensa hevosella.
”Tavoite oli saada sarja läpi ja sain sen tehtyä. Tämä oli minun vaikein sarja ulkomaankisoissa, se sisälsi paljon virheitä, joten pisteet olivat alhaiset. Tästä on hyvä jatkaa, sain itseluottamusta seuraaviin kisoihin ja nyt lähdetään siistimään sarjaa” pohtii Titov.
Tänään renkaissa ja permannolla voimistellut Akseli Karsikas (Oulun pyrintö) ei ollut tyytyväinen päivän suorituksiinsa ja lähtee huomiselta hakemaan parempia tuloksia. Hänen pisteet tänään: renkaat 11,366 ja permanto 9,966.
Jyväskylän Voimistelijoiden Viivi Niemisen suorituksessa jännitys otti tilaa ja hän voimisteli sijalle 13 pistein 12,200.
”Ei ollut ihan nappisuoritus. Kaaduin ensimmäisessä hypyssä ja sitten tuli unohduksia. Jäi kyllä harmittamaan, kun tavoitteena oli onnistuminen hypyissä”, kertoi Nieminen suorituksensa jälkeen.
Oulun Pyrinnön Ada Hautala aloitti karsinnat nojapuilla pistein 10,333 jääden sijalle 24. Hautalan mukaan tänään ei tullut onnistumista, mutta hän lähtee huomenna kohti uutta yritystä puomilla ja permannolla.
Torstain karsinnan tulokset
Akseli Karsikas: renkaat 11,366 / permanto 9,966
Pavel Titov: hevonen 12,400
Elias Koski: hevonen 13,233
Ada Hautala: nojapuut 10,333
Viivi Nieminen: hyppy 12,200
Kilpailut jatkuvat huomenna perjantaina 24.2. karsinnoilla, jossa mukana ovat Elias Koski (nojapuut), Akseli Karsikas (hyppy, nojapuut, rekki), Ada Hautala (puomi, permanto) sekä Misella Antila (puomi, permanto).
Tuloksia voi seurata kilpailun tulospalvelusta osoitteesta https://www.sportlicht.com/sl_gymnastic/main.php?lng=2&page=500.
LISÄTIEDOT
Timo Holopainen
Miesten telinevoimistelu
0405374559
timo.holopainen@voimistelu.fi
Pauliina Savola
Naisten telinevoimistelu
044 7812808
pauliina.savola@oulunpyrinto.fi
Antti Palkola
Nuorten olympiavalmentaja
0405824222