Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelun kovatasoisesta maailmancupista tavoitellaan finaalipaikkoja
21.02.2023

Telinevoimistelun kovatasoisesta maailmancupista tavoitellaan finaalipaikkoja

Telinevoimistelun maailmancupkilpailut käynnistyvät Saksan Cottbusissa 23.-26.2.2023. Kovatasoisesta kilpailusta finaalipaikkoja ja sitä kautta ranking-pisteitä MM-karsintoja varten lähtee tavoittelemaan kuusi suomalaisvoimistelijaa.

Miesten telinevoimistelusta kilpailuun lähtevät Pavel Titov (Jyväskylän Voimistelijat), Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö) ja Elias Koski (Voimisteluseura Helsinki). Naisista Suomea edustavat Ada Hautala ja Misella Antila (Oulun Pyrintö) sekä Viivi Nieminen (Jyväskylän Voimistelijat). Mukaan lähtevät valmentajat Timo Holopainen, Antti Palkola ja Pauliina Savola sekä tuomarit Andrei Pop ja Marja Räisänen.

Miesten telinevoimistelun lajipäällikkö Kasper Holopaisen mukaan tulossa on kovatasoinen kilpailu, mutta töitä kohti MM-karsintoja on tehty määrätietoisesti. Myös naisten päävalmentaja Pauliina Savolan mukaan osallistujien nimilista on vaikuttava ja odotettavissa on tiukka kilpailu.

Miesten telinevoimistelijat lähtevät kaikki kohti kilpailua hyvillä mielin. Hevosella voimisteleva Pavel Titov lähtee tavoittelemaan kilpailun finaalipaikkaa uudella sarjalla.

”Fiilis on hyvä, haetaan ehjää sarjaa ja ennätyspisteitä”, toteaa Titov.

Emil Soravuo joutuu viime hetkellä jäämään kisasta sivuun. Soravuon akillesjänne katkesi viime viikolla permantosarjan harjoituksessa, jonka vuoksi Cottbusin maailmancup sekä muut kevään kilpailut jäävät häneltä välistä. Soravuo on tilanteesta harmissaan, mutta lähtee sitkeästi kohti leikkausta ja sen jälkeistä kuntoutusjaksoa.

Naisten telinevoimistelusta finaalipaikkaa tavoittelevan Ada Hautalan valmistautumista on vaikeuttanut itsestään muistutellut vanha loukkaantuminen.

”Lähden kuitenkin mielenkiinnolla katsomaan, miltä kisoissa näyttää. Kovatasoiset kisat ovat aina hienoja kokemuksia, kun pääsee näkemään maailman kärkivoimistelijoiden kisavalmistautumista ja kisaamista”, kertoo Hautala.

Maailmancupin ensikertalainen Misella Antila lähtee kilpailuun jännittynein, mutta iloisin tunnelmin.

”Tulossa on kovatasoinen kisa, joten omaa onnistumistani lähden katsomaan ihan suorituspohjalta. Puomi on vahvempi telineeni ja lähden sieltä hakemaan varmaa suoritusta”, pohtii Antila.

Tuleva kilpailu on ensimmäinen kevään neljästä maailmancupkilpailusta, joista haetaan henkilökohtaisia ranking-pisteitä MM-karsintoihin. Lopulliseen rankingiin lasketaan mukaan kolme parasta tulosta.

 

AIKATAULU

Tiistai 21.2.

Saapuminen kisapaikalle

Torstai 23.2. / Karsinnat

17:30 – 21:00

Miehet: permanto, hevonen, renkaat

Naiset: hyppy, eritasonojapuut

Perjantai 24.2. / Karsinnat

17:30 – 21:00

Miehet: hyppy, nojapuut, rekki
Naiset: puomi, permanto

Lauantai 25.2. / 1. Finaali

15:00 – 18:15
Miehet: permanto, hevonen, renkaat
Naiset: hyppy, eritasonojapuut

Sunnuntai 26.2. / 2. Finaali

15:00 – 18:15

Miehet: hyppy, nojapuut, rekki

Naiset: puomi, permanto

 

LISÄTIEDOT

Timo Holopainen

Miesten telinevoimistelu

0405374559

timo.holopainen@voimistelu.fi

 

Pauliina Savola

Naisten telinevoimistelu

0447812808

pauliina.savola@oulunpyrinto.fi

 

Kuva: Milla Vahtila

 

Haku