Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » TeamGymin valmennusjärjestelmä uudistuu
26.04.2024

TeamGymin valmennusjärjestelmä uudistuu

Valmennusjärjestelmää uudistetaan tukemaan seurajoukkueiden polkua kohti kansallista ja kansainvälistä kärkeä. Uudessa valmennusjärjestelmässä huomioidaan paremmin polun eri vaiheet ja voimistelijoiden ikä ja taitotaso, niin yksilöinä kuin joukkueena. Jatkossa leiritoiminta on jaoteltu kolmeen osaan OK:n urheilijan polun mukaisesti: lasten leirit (lapsuusvaihe), nuorten ja nuorten aikuisten leirit (valintavaihe) ja maajoukkue (huippuvaihe). 

Järjestelmästä löytyy kaksi polkua; kilpaluokkien joukkueiden polku kohti maajoukkuetta ja harrastepolku kilpaharrastejoukkueille. Kaiken pohjana ovat alkupolkuleirit, jotka järjestetään tilauskoulutuksina kotisaleilla. 

Aluevalmennusjärjestelmä linkitetään tiiviimmin leiritoimintaan, jossa tärkeänä osana on valmentajien osaamisen tukeminen ja kehittäminen. Jatkossa aluevalmentajat vastaavat lasten ja nuorten leirien koordinoinnista ja suunnittelusta. Aluevalmentajien työ seuravalmentajien mentoreina seurakäyntien myötä jatkuu edelleen, mutta muutoksena aiempaan lisätuesta kiinnostuneet seurat hakevat mukaan toimintaan toukokuun haussa. 

Leiritoiminnan tavoitteena on yhtenäistää kansallisten seurajoukkueiden toimintaa ja jakaa tietoa valmennusyhteisössä. Leirien sisällöissä huomioidaan voimistelijan kokonaisvaltainen harjoittelu sisältäen fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet.

Haku lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten leirikaudelle 2024-2025 on tuttuun tapaan toukokuussa. Haku on auki 8.-31.5.2024. Alkupolkuleirit ovat haettavissa ympäri vuoden erillisellä lomakkeella, joka löytyy nettisivuilta täältä. Kilpaharrasteleirit, Masters-leirit ja avoimet 2.-3.lk leirit ovat avoimia leirejä, joille ilmoittautuminen tapahtuu viimeistään 1 kk ennen leiriä.  Yläkoulu- ja II-asteen leiritykseen haetaan yksilöinä ja hakuaika on huhti-toukokuussa.

Lisätietoja lajipäälliköltä.

Kuva: TG maajoukkueen harjoitusleiri, CHOPAR

Haku