Suomi jatkoi vahvasti kultakannassa Jyväskylässä pidettyjen Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuiden telinefinaaleissa.
Miesten kilpailussa Suomi nappasi yhtä lukuunottamatta kaikkien telineiden voitot, ainoastaan hevosen kultamitalin matkattua Skotlantiin Cameron Lynnille. Suomalaisten mitalirohmuja olivat eilisen 6-ottelun toiseksi sijoittunut Elias Koski, joka tyylitteli kultaa renkailta ja rekiltä sekä hopeaa hevoselta. Samaan tulokseen pääsi myös Joona Reiman, kenen kaulaan pujotettiin kultaiset mitalit hypystä ja nojapuilta sekä hopeamitali permannolta. Kolmen mitalin mies oli myös lauantain ottelumestari Robert Kirmes, joka voitti permantokullan sekä renkaiden ja nojapuiden hopeamitalit. Mitalipallille kiipesi myös Akseli Karsikas, joka sai pronssia rekkisarjastaan. Kultamitalistit kehuivat kilvan kotikisan tunnelmaa, mikä siivitti heidät hienoihin suorituksiin myös sunnuntain telinefinaaleissa.
”Edes hevossarjan katkeaminen ei jäänyt harmittamaan, kun kaikki muut yhdeksän sarjaa viikonlopun aikana menivät vaivatta läpi” kertoi Robert Kirmes.
Yhtä hymyä oli myös Elias Koski. ”Jäi tosi hyvä fiilis, kun pystyin voimistelemaan koko viikonlopun ajan ilman suurempia virheitä. Joukkueen tulokseen olen tosi tyytyväinen”, totesi Koski mitalit kaulassaan.
Joona Reiman lähti hyppyfinaaliin karsinnan parhaana ja kesti hienosti ennakkosuosikin paineet. Odotetun hyppykullan lisäksi nojapuumestaruus lämmitti Reimanin mieltä todella paljon, ja hänen sarjansa olikin komeaa katsottavaa. Päivän finalistivoimistelijat käänsivät katseensa jo ensi vuoden Euroopan mestaruuskilpailuihin, missä tämän viikonlopun tapaisilla suorituksilla olisi odotettavissa hyvä menestys joukkuekilpailuissa, mikä pitäisi myös haaveet olympiapaikasta elossa.
Kun lauantain joukkuekilpailussa 31 suomalaissarjasta peräti 30 onnistui ilman sarjan katkeamista, voivat voimistelijat hyvillä mielin jäädä hetkeksi kilpailutauolle ja jatkaa taas harjoittelua uudella innolla tulevan vuoden koitoksia silmällä pitäen.
Myös naisten kilpailussa saatiin mestaruus Suomeen Kaia Tanskasen voitettua permannon. Tanskasen menestys jatkui myös puomilla, missä palkintona oli hopeinen mitali. Eritasonojapuilla paras suomalainen oli Saara Loikas, joka sai pronssia. Olivia Vättö jäi harmillisesti mitalisijojen ulkopuolelle ollen hypyssä neljäs, kun taas Viivi Niemisen epäonnistuminen jälkimmäisessä hypyssä pudotti hänet kahdeksanneksi. Naisten finaaleissa kaksi kultaa sai Wales – Ruby Evans hypystä ja Jea Maracha eritasonojapuilta – sekä yhden Irlanti Halle Hiltonin puomitaituroinnilla. Eritasonojapuiden kullan jakoi tasapistein Marachan kanssa Norjan Julie Dicko Erichsen.
Tulokset (mitalistit ja suomalissijoitukset pisteineen):
Miehet
Permanto:
- Robert Kirmes Suomi 14.100
- Joona Reiman Suomi 13.533
- David Weir Skotlanti 13.400
Hevonen:
- Cameron Lynn Skotlanti 13.733
- Elias Koski Suomi 13.566
- Iwan Skrivens Wales 12.900
- Robert Kirmes Suomi 12.033
Renkaat:
- Elias Koski Suomi 13.233
- Robert Kirmes Suomi 13.033
- Euan McLellan Skotlanti 12.833
Hyppy:
- Joona Reiman Suomi 14.249
- Valgarð Rheinhardsson Islanti 13.749
- Liam Jury Englanti 13.716
Nojapuut:
- Joona Reiman Suomi 13.533
- Robert Kirmes 13.300
- Lynn Cameron Skotlanti 13.200
Rekki:
- Elias Koski Suomi 13.300
- Valgarð Rheinhardsson Islanti 12.933
- Akseli Karsikas Suomi 12.866
Naiset
Hyppy:
- Ruby Evans Wales 13.383
- Emily Roper Englanti 13.066
- Camille Rasmunssen Tanska 12.949
- Olivia Vättö Suomi 12.833
- Viivi Nieminen Suomi 11.816
Eritasonojapuut:
- Jea Maracha Wales 12.433
- Julie Dicko Erichsen Tanska 12.433
- Sara Loikas Suomi 12.233
- Kaia Tanskanen Suomi 12.000
Puomi:
- Halle Hilton Irlanti 13.066
- Kaia Tanskanen Suomi 12.400
- Ava MacFarlane Skotlanti 12.033
Permanto:
- Kaia Tanskanen Suomi 12.933
- Maria Tronrud Norja 12.633
- Mia Evans Wales 12.433
- Olivia Vättö Suomi 11.833
Kaikki tulokset löydät täältä.