Portugalissa 12.–15.9. järjestetyt akrobatiavoimistelun World Age Group -kilpailut päättyivät suomalaisten osalta karsintoihin. Suomea edustivat 13–19-vuotiaiden sarjassa Akron Taian trio Iina Niemelä, Niia Niemelä ja Aino Väätäinen sekä 12–18-vuotiaiden sarjassa Tampereen Sisun pari Tilda Tyrmi ja Elsa Alho sekä trio Amanda Koivumaa, Angela Aarnio ja Venla Nieminen.
Akrobatiavoimistelun World Age Group -kilpailut (WAGC) käytiin viime viikolla 12.–15.9.2024 Portugalin Guimarãesissa, joiden yhteydessä järjestettiin myös ensimmäiset nuorten MM-kilpailut. Kilpailut käynnistyivät torstaina 12.9. karsinnoilla, jossa voimistelijat suorittivat erillisen nosto- ja heitto-ohjelman.
Trio Niemelä, Niemelä ja Väätäinen aloittivat kisaurakkansa 13–19-vuotiaiden sarjassa heitto-ohjelmallaan, josta he keräsivät pisteet 23,200. Lauantaina vuorossa oli nosto-ohjelma, josta trion pisteet olivat 24,900. Karsinnan yhteistuloksissa trion sijoitus oli 34. yhteispistein 48,100.
”Kumpikaan ohjelma ei mennyt ihan nappiin. Heitto-ohjelmassa ensimmäinen heitto tuli huonosti kiinni ja siitä tietysti isot vähennykset. Nosto-ohjelma meni puhtaammin, mutta reisitorni oli sen verran hutera, että vaihto raputorniin jäi kokonaan tekemättä. Tämä pudotti vaikeuspisteitä lähes kaksi kymmenystä, mutta ei näkynyt suorituspisteissä. Kokonaisuus oli ilmaisullinen ja itsevarma ja urheilijat olivat lopulta suoritukseen tyytyväisiä”, kertoo trion valmentaja Lotta Nuppola kilpailun päätteeksi.
Suomea 12–18-vuotiaiden sarjassa edustaneen trion Koivumaa, Aarnio ja Nieminen kisataival alkoi niin ikään torstaina nosto-ohjelmalla, josta trio keräsi pisteet 24,350. Perjantaina kilpailu jatkui heitto-ohjelman karsinnalla, josta trion pisteet olivat 26,000. Yhteispisteillä 50,350 trio sijoittui karsinnan yhteistuloksissa sijalle 30.
”Kisat oli tärkeä kokemus ja oli hienoa päästä näkemään muiden maiden kokoonpanoja kisaamassa. Suoritukset onnistuivat pieniä mokia lukuun ottamatta hyvin. Kisoihin valmistautuminen jäi loukkaantumisen vuoksi hieman vähäiseksi, joten sekin on otettava huomioon suorituksissa”, analysoivat Koivumaa, Aarnio ja Nieminen suorituksiaan.
12–18-vuotiaiden parien sarjassa Suomen edustajat Tyrmi ja Alho avasivat kilpailun perjantaina nosto-ohjelmallaan, josta pisteet olivat 25,300. Heitto-ohjelmasta pari keräsi lauantaina pisteet 24,510. Loppusijoitus oli karsinnan 24. yhteispistein 49,810.
”Olemme hyvin tyytyväisiä, että saimme onnistuneet ohjelmat, vaikkakin valmistautuminen ei mennyt aivan suunnitellusti. Kisoista jäi hyvä fiilis ja oli hienoa päästä taas edustamaan Suomea!” Tyrmi ja Alho iloitsivat.
Tampereen Sisun kokoonpanojen valmentaja-koreografi Svetlana Gorskaya kertoo olevansa ylpeä voimistelijoistaan. ”He tekivät ison työn loukkaantumisista huolimatta ja tekivät onnistuneet suoritukset pientä haparointia lukuun ottamatta. Oli hieno kokemus päästä valmentamaan arvokisoihin”, jatkaa Gorskaya.
WAGC-kilpailujen sekä nuorten MM-kilpailujen finaalit kilpailtiin sunnuntaina yhdistetyllä ohjelmalla. Karsintojen yhteispisteet eivät riittäneet suomalaiskokoonpanojen osalta kilpailun finaalipaikkoihin. WAGC-kilpailujen finaaliin etenivät karsintojen yhteistuloksissa (yhteispisteet nosto- ja heitto-ohjelmasta) 6–10 parasta (max. yksi kokoonpano per maa) kokoonpanoa ja nuorten MM-kilpailujen finaaliin kokonaiskilpailun (yhteispisteet nosto-, heitto- ja yhdistetystä ohjelmasta) viisi parasta kokoonpanoa.
Tulokset
Karsinnan yhteistulokset nosto- ja heitto-ohjelmista
Naisten triot, 13–19-vuotiaat
1. Israel 56,330 (nosto-ohjelma 28,430, heitto-ohjelma 27,900) Q
2. Azerbaidžan 56,240 (nosto-ohjelma 28,300, heitto-ohjelma 27,940) Q
3. Portugali 55,650 (nosto-ohjelma 27,950, heitto-ohjelma 27,700) Q
34. Suomi (Niemelä, Niemelä, Väätäinen) 48,100 (nosto-ohjelma 24,900, heitto-ohjelma 23,200)
Naisten triot, 12–18-vuotiaat
1. Israel 55,750 (nosto-ohjelma 27,950, heitto-ohjelma 27,800) Q
2. Israel 55,740 (nosto-ohjelma 27,950, heitto-ohjelma 27,790)
3. Iso-Britannia 55,200 (nosto-ohjelma 27.500, heitto-ohjelma 27,700) Q
30. Suomi (Koivumaa, Aarnio, Nieminen) 50,350 (nosto-ohjelma 24,350, heitto-ohjelma 26,000)
Naisten parit, 12–18-vuotiaat
1. Israel 54,370 (nosto-ohjelma 27,300, heitto-ohjelma 27,070) Q
2. Saksa 54,250 (nosto-ohjelma 26,950, heitto-ohjelma 27,300) Q
3. Portugali 53,820 (nosto-ohjelma 27,200, heitto-ohjelma 26,620) Q
24. Suomi (Alho ja Tyrmi) 49,810 (nosto-ohjelma 25,300, heitto-ohjelma 24,510)
Kaikki tulokset löytyvät täältä.
Kuva: Maiju Lehtinen