Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Soveltava voimistelu kasvattaa suosiotaan voimisteluseuroissa
08.06.2024

Soveltava voimistelu kasvattaa suosiotaan voimisteluseuroissa

Hanna Uusitalo esittelemäsä Oulun Pyrinnön soveltavan liikunnan toimintaa seminaarissa.

Yhdenvertaisesti eteenpäin -seminaari kokosi soveltavasta voimistelusta kiinnostuneita seuratoimijoita Kuopioon Voimistelupäivien yhteyteen.

Hallinnosta käytäntöön – yhteistyöllä lisää liikettä

Soveltavasta voimistelusta kiinnostuneet seuratoimijat kokoontuivat Kuopion Voimistelupäivien yhteydessä järjestettyyn Yhdenvertaisesti eteenpäin -seminaariin 7. kesäkuuta.

Seminaariin osallistui yhteensä yhdeksän voimisteluseuraa ympäri Suomen – Oulusta Helsinkiin.

Seminaarissa päästiin sukeltamaan soveltavan voimistelun maailmaan niin hallinnon kuin käytännön tasolla. Erinomaiset puheenvuorot seurojen ja yhdistyksen tukimahdollisuuksiin saatiin kuulla Liikuntatieteellisestä Seurasta sekä liikunnan aluejärjestö Pohjois-Karjalan Liikunnalta.

Konkretiaa ja käytännön esimerkkejä saatiin kahden seuraesimerkin siivittämänä. Joensuun Katajan voimistelujaosto sekä Oulun Pyrintö kertoivat omien seurojensa esimerkit soveltavan liikunnan ja voimistelun organisoinnista seuroistaan.

Nostoja seminaarin esityksistä:

  • Seurojen raportoimia kuntien tukimuotoja ovat mm. tiloihin liittyvä tuki, suora rahallinen tuki, toiminnasta viestiminen, välineiden lainaaminen sekä osaamisen kehittäminen – Riikka Roitto Liikuntatieteellinen Seura
  • Avoimet ovet -hanke on käynnissä lähes kaikissa liikunnan aluejärjestöissä yhteistyössä Paralympiakomitean ja lajiliittojen kanssa tarjoten mm. osaamisen kehittämisen palveluita seuratoimijoille soveltavan liikunnan kentällä – Roosa-Maria Turunen Pohjois-Karjalan Liikunta
  • Joensuun Katajan voimistelujaoston soveltavan voimistelun ryhmä on kasvanut kahdessa vuodessa yli 10 henkiseksi ryhmäksi,  avain onnistumiseen on seuran yhteinen tahtotila ja valinta soveltavasta liikunnasta – Ella Ristimäki Joensuun Kataja voimistelujaosto 
  • Oulun Pyrintö perustelee soveltavan liikunnan mukana oloa rakenteista asti – seuran säännöt ohjaavat valintaa ja sitä myötä myös toimintaa – Hanna Uusitalo Oulun Pyrintö

Haku