Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Seuratyöntekijöiden pienryhmä-coachingit käynnistyvät maaliskuussa
03.01.2024

Seuratyöntekijöiden pienryhmä-coachingit käynnistyvät maaliskuussa

tyttö ja tietokone

Voimisteluliitto järjestää tulevana keväänä kaksi samansisältöistä, ratkaisukeskeisen valmennuksen menetelmin toteutettavaa prosessia. Prosessit on suunnattu liiton jäsenseurojen toiminnanjohtajille tmv. henkilöille, joiden työnkuvaan kuuluu ihmisten johtamista.

Mitä?

Prosessi sisältää viisi tapaamista kestoltaan 1,5 h. Osallistujat sitoutuvat koko prosessiin ja kaikkiin tapaamisiin. Parhaan hyödyn prosessista saa viemällä tehtyjä havaintoja ja oivalluksia omaan arkeen tapaamisten välissä.

Coaching sopii oman työn ja toimintatapojen tarkasteluun ja kehittämiseen. Prosessin aikana tunnistetaan omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä opitaan hyödyntämään niitä omassa työssä.

Prosessin tavoitteet:
– Tukea oman työn ja itsensä johtamista
– Kehittää valmentavan johtamisen taitoja
– Tukea verkostoitumista, vertaisoppimista ja osaamisen jakamista
– Päästä sparraamaan oman työn haasteita kollegoiden kanssa
– Vahvistaa omien kehittymistavoitteiden saavuttamista

Missä?

Tapaamiset toteutetaan Zoom-etäyhteydellä.

Milloin?

Keväällä toteutetaan kaksi rungoltaan samanlaista prosessia, toinen tiistai-iltapäivisin ja toinen keskiviikkoaamupäivisin.

Tiistai-iltapäivien prosessin tarkemmat ajankohdat tästä linkistä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Keskiviikkoaamupäivien prosessin tarkemmat ajankohdat tästä linkistä (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Edellä olevien linkkien kautta pääset myös ilmoittautumaan.

Lisätietoja

Prosessien ohjaajina toimivat ratkaisukeskeiset valmentajat liiton seurakehityspäällikkö Tiina Saulila ja liiton kehitysjohtaja Heli Pekkala. Yhteystiedot tästä linkistä.

Kysy lisää ohjaajilta tai tule keskustelemaan aiheesta Seuratyöntekijöiden aamukahveille 17.1. klo 10.00 (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Prosessin hinta on 300 € / henkilö.

Haku