Rytmisen voimistelun maailmancup-kilpailut alkoivat perjantaina 14.4.2023 Tashkentissa, Uzbekistanissa. Ensimmäinen ja toinen kisapäivä ovat sujuneet suomalaisvoimistelijoiden osalta hyvin, ja maajoukkue nähdäänkin sunnuntaina 16.4. välinefinaaleissa.
Rytmisen voimistelun maajoukkue sijoittui kaksiottelussa sijalle 7./10. pistein 47,150. Maajoukkue sai viiden vanteen ohjelmasta 26,550 pistettä ja nauha-pallo-ohjelmasta 20,600 pistettä.
Maajoukkue voimisteli Tashkentissa seuraavalla kokoonpanolla: Vera Jokinen (Elise Gymnastics), Aurora Pohjanvirta (Olarin Voimistelijat), Anastasiia Polishchuk (Elise-Vantaa), Anni Olkkonen (Elise Gymnastics) sekä Nea Kapiainen (SVS Vantaa).
Joukkue kertoo, että ensimmäisen kisapäivä sujui hyvin.
”Voimistelimme rohkeasti ja oman parhaamme mukaan. Valmistautumisessa oli aluksi vähän haasteita, mutta saimme kuitenkin kasattua ajatuksemme ennen kisaa. Kilpailu jännitti etukäteen, koska se oli monelle meistä ensimmäinen maailmancup. Olemme kuitenkin tyytyväisiä suoritukseemme siihen nähden, että meillä on niin uusi kokoonpano”, joukkue kommentoi perjantaina ensimmäisen kisapäivän jälkeen.
Lauantain suoritukseen joukkue sen sijaan on hieman pettynyt:
”Toinen kisapäivä ei sujunut meidän osaltamme niin hyvin. Suorituksessa tuli monia virheitä, mutta niistä oppii ja tulevaisuudessa olemme parempia. Olemme hieman pettyneitä tähän päivään, mutta onneksi pääsemme kisaamaan vielä huomenna vannefinaalissa.”
Maajoukkue jatkaa sunnuntaina joukkueiden viiden vanteen välinefinaaliin. Välinefinaaleihin pääsee kunkin välineen kahdeksan parasta.
Joukkueiden kaksiottelun voitti Kiina pistein 64,600. Toiseksi tuli Saksa pistein 63,650 ja kolmanneksi Uzbekistan pistein 63,150.
Yksilövoimistelija Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat) voimisteli neliottelussa sijalle 18./44. Pisteitä Piiroinen keräsi seuraavasti: vanne 29,00 pallo 26,850, nauha 26,350 ja keilat 27,150 (yhteensä 109,350). Tashkentin kisat olivat Piiroiselle ensimmäiset maailmancup-kilpailut naisten sarjassa.
”Nautin tekemisestä, vaikka minulla olikin pientä jännitystä ilmassa. Ohjelmat eivät sujuneet täysin virheittä, mutta otan niistä opikseni”, Piiroinen kommentoi perjantaina kisojen käynnistyttyä.
”Tänään lauantaina minua ei enää jännittänyt niin paljon, joten pystyin nauttimaan ohjelmia tehdessä täysillä. Vaikka tänään sattuikin vielä pieniä virheitä, kisa oli silti unohtumaton ja opettavainen kokemus. Haluan kiittää valmennustiimiä ja erityisesti valmentajaani Larisa Gryadynovaa. Seuraavaksi käännän katseen kohti tulevia kisoja, joita ennen harjoittelen vielä lisää varmuutta ohjelmiin”, Piiroinen kertoo lauantaina kisapäivän päätteeksi.
Sekä Piiroinen että maajoukkue voimistelevat seuraavan kerran SM-kilpailuissa Tampereelle 6.–7. toukokuuta.
Kisat jatkuvat sunnuntaina 16.4. joukkueiden välinekohtaisten finaaleiden merkeissä.
Lisää tietoa Tashkentin maailmancup-kisoista sekä kisa-aikataulu ovat nähtävissä täällä. Huomioithan aikatauluja katsoessasi, että Uzbekistanissa aika on kaksi tuntia Suomen aikaa edellä.
Voimisteluliitto tiedottaa tuloksista sunnuntaina kisapäivän päätteeksi.
Joukkueiden kaksiottelun tulokset
1. Kiina CHN 64,600
2. Saks GER 63,650
3. Uzbekistan 63,150
7. Suomi FIN 47,150
Yksilöiden neliottelun tulokset
1. Sofia Raffaeli ITA 131,850
2. Takhmina Ikromova UZB 126,250
3. Margarita Kolosov GER 125,500
18. Emmi Piiroinen FIN 109,350
Sunnuntain aikataulu 16.4.
10:00-10:32 Vannefinaali (naiset)
10:38-11:10 Pallofinaali (naiset)
11:16-11:56 Viiden vanteen välinefinaali (joukkueet)
12:20-12:52 Keilafinaalit (naiset)
12:58-13:30 Nauhafinaali (naiset)
13:36-14:16 Nauha–pallo-välinefinaali (joukkueet)