Telinevoimistelun World Challenge Cup jatkui Turkin Mersinissä lauantaina 2.9.2023 toisella karsintapäivällä. Suomalaisvoimistelijoista Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit) saavutti renkaiden karsinnoissa paikan sunnuntaina kisattavaan renkaiden finaaliin.
World Challenge Cupin toisena karsintapäivänä miehet kisasivat renkailla, rekillä ja hypyssä.
Robert Kirmes nappasi toisen finaalipaikkansa rengaskarsinnasta voimistellen karsinnan seitsemänneksi pistein 13,350. Rekillä Kirmes voimisteli sijalle 16 pistein 11,750.
“Renkailla onnistuin tekemään ehjän sarjan, mikä oli tavoitteenakin, kun viimeksi EM-kisoissa Turkissa nilkka murtui rengasalastulossa. Tänään alastulo tuli seisomaan ja olen tyytyväinen suoritukseen, joka riitti seitsemänteen sijaan ja finaaliin. Renkailla jäi vielä paljon parannettavaa, eli huomenna sitten kaikki peliin finaalissa! Rekillä tipuin sarjan alussa, mutta jatkoin sarjan loppuun onnistuneesti. Tein ensimmäistä kertaa triplavoltin sarjan alastulona nilkkavamman jälkeen, joten olen iloinen, että nilkka kestää pahimmatkin alastulot taas. Huomenna siis kaksi finaalia renkailla ja nojapuilla, olen todella iloinen”, Kirmes summasi karsintojen jälkitunnelmia.
Oskar Kirmes (Espoon Telinetaiturit) kisasi niin ikään renkailla ja rekillä. Renkailla Kirmes voimisteli sijalle 12 pistein 12,800 ja rekillä sijalle 21 pistein 10,900.
“Rengassarja meni läpi, mutta parannettavaa jäi. Rekillä tuli yksi tippuminen. Irrotus tuli liian lähellä, enkä saanut pidettyä kiinni rekistä. Kokonaisuudessaan oli kiva kisata. Noin kuukausi jäljellä saada sarjat varmaksi ennen MM-kisoja. Huomenna mennään vielä täysillä finaalissa”, Kirmes kertoi toisen karsintapäivän tunnelmista.
Toisena karsintapäivänä naiset kisasivat puomilla ja permannolla.
Puomilla kisannut Maisa Kuusikko (Tampereen Voimistelijat) sijoittui karsinnassa sijalle 15 pistein 10,300. Kisapäivä ei ollut Kuusikolle paras mahdollinen.
Telineiden finaalit kisataan sunnuntaina 3.9. klo 14 alkaen. Sunnuntain finaaliin paikkansa ovat lunastaneet Robert Kirmes (nojapuut ja renkaat), Oskar Kirmes (hevonen) ja Maisa Kuusikko (nojapuut).
Karsintojen tulokset 2.9.2023
Puomi (naiset)
1. Tina Zelcic CRO 12,450
2. Nikolett Szilagyi HUN 12,400
3. Hiu Ying Angel Wong HKG 12,200
15. Maisa Kuusikko FIN 10,300
Permanto (naiset)
1. Bengisu Yildiz TUR 12,850
2. Sevgi Kayisoglu TUR 12,850
3. Nazanin Teymurova AZE 12,450
Renkaat (miehet)
1. Nikita Simonov AZE 15,100
2. Igor Radivilov UKR 14,350
3. Mehmet Ayberk Kosak TUR 14,200
7. Robert Kirmes FIN 13,350
12. Oskar Kirmes FIN 12,800
Rekki (miehet)
1. Ahmet Onder TUR 13,900
2. Tin Srbic CRO 13,600
3. Heath Thorpe AUS 13,550
16. Robert Kirmes FIN 11,750
21. Oskar Kirmes FIN 10,900
Hyppy (miehet)
1. Nazar Cherpurnyi UKR 14,675
2. Igor Radivilov UKR 14,550
3. Wei Sheng Tseng TPE 14,400