Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Näin seuraat olympiavoimistelua
19.07.2021

Näin seuraat olympiavoimistelua

Tokion olympialaiset käynnistyvät tällä viikolla ja perjantaina 23.7. vietetään kisojen avajaisia (Suomen aikaa klo 14.00–17.30). Olympialaisissa kilpaillaan 33 lajiryhmässä ja 50 eri lajissa. Voimistelusta olympialajeja ovat miesten telinevoimistelu, naisten telinevoimistelu, rytminen voimistelu ja trampoliinivoimistelu. Mitaleja Tokion olympialaisissa jaetaan 339 kilpailussa.

Tokiossa voimistellaan peräti 14 päivänä, ja näistä kaikki voimistelun finaalit ovat nähtävissä suorina Yle Areenalla ja osittain myös Yle tv2 -kanavalla. Kaikki Ylen tv-lähetykset olympiavoimistelusta ovat katsottavissa Yle Areenassa 15.8. saakka. 

Tokiossa ei tänä vuonna nähdä suomalaisia voimistelijoita, heillä katseet ovat jo kääntyneet kohti Pariisin 2024 olympialaisia. Mutta alta löydät voimistelun osalta olympialaisten kilpailuaikataulut sekä muutamat vinkit, keitä kisoissa pitää silmällä. 

Tokion olympialaiset piti alun perin järjestää vuonna 2020, mutta koronapandemian vuoksi kisoja jouduttiin lykkäämään vuoteen 2021. Olympialaiset kilpaillaan ilman yleisöä. 

 

Telinevoimistelu Tokion olympialaisissa

Miesten telinevoimistelussa on luvassa mielenkiintoinen joukkuekilpailu, kun joukkueissa voimistelee vain neljä voimistelijaa normaalin viiden voimistelijan sijaan. Venäjä hallitsevana maailmanmestarina lähtee haastamaan Kiinaa. 

Kuusiottelussa saadaan myös uusi olympiavoittaja, sillä viimeisissä olympialaisissaan voimisteleva japanilainen, seitsemänkertainen olympiamitalisti ”King” Kohei Uchimura ei tee kuusiottelua. Myöskään Rion olympialaisten hopeamitalisti, Ukrainan Oleg Vernjajev ei osallistu Tokion kisoihin. Vernjajev on saanut neljän vuoden kilpailukiellon dopingin käytöstä. Ukrainalainen kiistää dopingkäytön ja kertoo aikovansa valittaa päätöksestä Urheilun vetoomustuomioistuimeen CASiin. 

EM-kilpailuja ylivoimaisesti hallinnut Venäjän Nikita Nargornyy on hallitsevana maailmanmestarina urheilija, jonka olympiasuorituksia seurataan silmä tarkkana. 

Naisten telinevoimistelussa Yhdysvallat lähtee tuttuun tapaan vahvalla joukkueella olympialaisiin. Yhdysvallat on voittanut joukkuekilpailun olympiakullan kahdesti peräkkäin. Löytyykö Tokiossa heille vastustusta? 

Naisissa seuratuin voimistelija on varmasti USA:n Simone Biles, 24-vuotias voimistelija, joka on hallinnut lajia jo vuosia. Hän on voittanut urallaan ennätykselliset 19 maailmanmestaruutta ja yhteensä 25 MM-mitalia. Rion olympialaisissa Biles voitti viisi olympiamitalia, joista neljä oli kultaista. Bilesin voimistelupuvustakin on voinut bongata kirjaimiin GOAT viittaavaa kuvitusta. Kirjaimet tulevat sanoista Greatest of all time – Kaikkien aikojen paras, mikä Biles tulee myös olympialaisten historiassa olemaan, mikäli hän voimistelee Tokiosta vähintään kolme olympiamitalia kotiin viemisiksi.

Naisissa mielenkiintoista on myös nähdä miten pärjää naapurimaamme Ruotsin Joanna Adlerteg tai paluun kisakentille tehnyt sveitsiläinen Giulia Steingruber. Myös Italian Vanessa Ferrari, Romanian Larisa Iordache ja 46-vuotias Oksana Chusovitina ovat urheilijoita, joita kannattaa seurata. Uzbekistanilainen telinevoimistelija Chusovitina osallistuu jo kahdeksansiin olympialaisiinsa, hän on edustanut Uzbekistanin lisäksi aikaisemmin Neuvostoliittoa ja Saksaa.

Telinevoimistelijat kilpailevat Tokiossa, Ariake-voimistelukeskuksessa seuraavasti (kellonajat ovat Suomen aikaa): 

La 24.7. miesten telinevoimistelun karsinnat klo 4.00–16.00
Su 25.7. naisten telinevoimistelun karsinnat klo 4.00–16.00
Ma 26.7. miesten telinevoimistelun joukkuekilpailun finaali, klo 13.00–16.10 Yle
Ti 27.7. naisten telinevoimistelun joukkuekilpailun finaali, klo 13.45–16.10 Yle
Ke 28.7. miesten kuusiottelun finaali, klo 13.15–16.10 Yle
To 29.7. naisten neliottelun finaali, klo 13.50–16.05 Yle
Su 1.8. telinefinaalit: permanto (miehet M), hyppy (naiset N), hevonen (M), eritasonojapuut (N), klo 11.00–14.10 Yle
Ma 2.8. telinefinaalit: renkaat (M), permanto (N), hyppy (M), klo 11.00–13.40 Yle
Ti 3.8. telinefinaalit: nojapuut (M), puomi (N), rekki (M), klo 11.00–13.25 Yle

Trampoliinivoimistelu Tokion olympialaisissa 

Trampoliinivoimistelussa Japani tavoittelee maan ensimmäistä olympiamitalia ja suurimmat odotukset kohdistuvat hallitsevaan naisten maailmanmestariin Mori Hikaruun ja hänen olympiasuorituksiinsa. Rosie MacLennan on osoittanut terästäytyvänsä aina erityisesti olympiakisoissa, siksipä tätä kanadalaista kaksinkertaista olympiavoittajaa kannattaa pitää myös tällä kertaa silmällä.

Miehissä Kiinan odotetaan voittavan kaksi olympiamitalia trampoliinivoimistelusta, kuten on tapahtunut kolmessa viime olympialaisissa. Kumpi nappaa kirkkaamman mitalin: hallitseva maailmamestari GAO Lei vai hänen joukkuetoverinsa, kolminkertainen olympiamitalisti DONG Dong? Toki myös Valko-Venäjän voimistelijat Ivan Litvinochia ja Uladzislau Hancharou halajavat mitalitaisteluihin mukaan. 
 
Trampoliinivoimistelijat kilpailevat Tokiossa, Ariake-voimistelukeskuksessa seuraavasti (kellonajat ovat Suomen aikaa): 

Pe 30.7. trampoliinivoimistelu (naiset), karsinta ja finaali, klo 7.00–9.30 Yle
La 31.7. trampoliinivoimistelu (miehet), karsinta ja finaali, klo 7.00–9.30 Yle

 

Rytminen voimistelu Tokion olympialaisissa

Rytmisessä voimistelussa Venäjä dominoi lajia, edelleen. Yksilöissä Averinan kaksoset ovat vahvoja ennakkosuosikkeja. Dina Averina on voittanut yhteensä 13 MM-kultaa vuosien 2017, 2018 ja 2019 MM-kilpailuista, kun taas siskolla Arina Averina on neljä MM-titteliä. Heiltä odotetaan vahvoja suorituksia myös ensimmäisissä olympialaisissaan, mutta Israelin Linoy Ashramia ja Valko-Venäjän Alina Harnaskoa kannattaa seurata Averinojen haastajina.

Mikäli Venäjä voittaa joukkuekilpailun kultaa, on se jo kuudes peräkkäinen olympiavoitto maalle. Tosin Bulgaria on vahvana haastajana kirkkaimman mitalin taistossa, sillä joukkue on vaikeuttanut ohjelmiaan pitkin kevättä.

Vaikka olympialaisissa ei nähdä suomalaisia voimistelijoita, nähdään rytmisen voimistelun tuomaristossa suomalaisväriä, kun välinevaikeuden ylituomarina toimii Alexandra Mavrakis. Tokion olympialaisiin on kutsuttu tuomarit, joilla on kansainvälisen tuomarikortin korkein kategoria, ja jotka ovat tuomaroineet menestyksekkäästi kuluneen olympiadin aikana osoitukseksi korkealaatuisesta osaamisestaan.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

– Nöyränä otin kutsun olympialaisiin vastaan, onhan tämä ainutlaatuinen mahdollisuus. Vastuu tuomarityöskentelyssä on suuri ja koronan takia kokemus tulee olemaan erikoinen, ensimmäisiin olympialaisiinsa valmistautuva Mavrakis (kuvassa) toteaa.

Sekä yksilöitä että joukkueita tuomaroiva Mavrakis odottaa itse erityisesti joukkuekilpailua.

– Joukkueissa odotan mielenkiinnolla Italian joukkueen suorituksia. Vuosi sitten olisin pitänyt Italiaa mitalikandidaattina, mutta miten korona on vaikuttanut joukkueen valmistautumiseen, sen näkee Tokiossa. Jokainen joukkue tulee varmasti lisäämään ihan viime metreille asti vaikeusosia suorituksiinsa, joten itse kilpailu tulee olemaan jännittävä. Kuka onnistuu olympia-areenalla parhaiten?

Yle Areenasta on nähtävissä rytmisen voimistelun finaalilähetyksien lisäksi myös joukkueiden karsintakilpailu. Rytmisen voimistelun kilpailut Tokiossa, Ariake-voimistelukeskuksessa (kellonajat ovat Suomen aikaa):

Pe 6.8 rytminen voimistelu, yksilöiden neliottelun karsinta klo 4.20–11.45
La 7.8. rytmisen voimistelu, joukkueiden kaksiottelun karsinta klo 4.00–6.30 Yle
La 7.8. rytminen voimistelu, yksilöiden neliottelun finaali, klo 9.30–12.00 Yle
Su 8.8. rytmisen voimistelun joukkueiden kaksiottelun finaali klo 5.00–6.55 Yle
 

Olympialaiset päättyvät sunnuntaina 8.8. klo 14.00–16.30 päätösseremoniaan.

Olympiavoimistelun lisäksi Yle Areenasta löytyy voimistelukoosteita ja -esityksiä vuosien takaa. Yle on koonnut suomalaisen voimistelun 125-juhlavuoden kunniaksi arkistojensa aarteita sivuilleen. Sivuille ilmestyy syksyn mittaan uusia julkaisuja, tutustu Ylen voimistelu-sivustoon myös (sivu avautuu uuteen ikkunaan). 

 

Haku