Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Monikulttuurisuus voimistelussa
16.04.2021

Monikulttuurisuus voimistelussa

Erityistä VoiMaa -hanke

Erityistä VoiMaa -hankkeessa toteutettiin nykytilan arviointikartoitus, jonka tarkoituksena oli ottaa selvää hankkeen kohderyhmään kuuluvien, monikulttuuristen perheiden lasten ja nuorten sekä nepsy-lasten ja nuorten, määrästä ja siitä, tunnistetaanko kohderyhmä seuratoiminnassa. Lisäksi kartoituksella pyrittiin selvittämään seurojen tämän hetkiset tuen tarpeet osallistumismahdollisuuksien ja kaikille avoimien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Erityistä VoiMaa -hankkeen nykytilan arviointikartoituksessa kävi ilmi, että vastanneet seurat tunnistavat toiminnassaan monikulttuuristen perheiden lapsia ja nuoria. 70 prosenttia vastanneista seuroista kuitenkin vastasi, että ei huomioi monikulttuuristen perheiden lapsia ja nuoria omana kohderyhmänään esimerkiksi viestinnässä tai liikunnanohjauksessa. Kartoituksessa kysyttiin millaisia tuen tarpeita kohderyhmän tavoittamiseen, kohtaamiseen ja ohjaamiseen seuroilla on. Vastanneet seurat kertoivat tarvitsevansa mm. apua markkinointiin, tukea vuorovaikutukseen vanhempien, tietoa erilaisten kulttuurien huomioimiseen ohjauksessa sekä vertaistukea ja vinkkejä muilta seuroilta.

 

Monikulttuurisuus voimistelussa -työpaja

Vertaistukea ja vinkkejä olisi nyt tarjolla HAR -verkostotapaamisessa, jossa on tarjolla monenlaisia työpajoja seurojen osaamisen tukemiseen ja kehittämiseen. Harrastevoimistelun (HAR) verkostotapaaminen järjestetään sunnuntaina 25.4.2021. HAR-verkostotapaaminen on suunnattu kaikille harrastevoimistelun parissa toimiville ohjaajille, valmentajille, toiminnanjohtajille ja johtokunnan jäsenille. Ilmoittaudu mukaan tästä (avautuu uuteen ikkunaan)!

Yksi työpajoista ”Monikulttuurisuus voimistelussa” tarjoaa osallistujalleen herättelevän pohjustuksen asiantuntija Riku Laannin johdolla monikulttuurisuuteen liittyen ja ainutlaatuisen mahdollisuuden kysyä Q&A-hengessä Helsingissä toimivalta Voimisteluseura Helsingiltä kysymyksiä monikulttuurisuuden huomioimisesta seuratoiminnassa.

Kouluttaja ja cross-cultural coach Riku Laanti on tehnyt urheilusektorilla yhteistyötä mm. Suomen Koripalloliiton, Suomen Palloliiton, Suomen Valmentajat ry:n ja Kisakallion urheiluopiston kanssa. Laanti kouluttaa ja fasilitoi työpajoja valmentajille, urheilijoille, erotuomareille ja urheilujohtajille kulttuurierojen ymmärtämisen tärkeydestä urheilusektorilla. Hän on lisäksi kirjoittanut aiheesta useita artikkeleita, sekä puhunut urheilujohtamisen ja valmentamisen seminaareissa. Laanti on itse entinen koripalloilija, joka on edustanut Suomea niin juniori kuin miestenkin tasolla, sekä pelannut 10 vuotta SM- sarjaa. Nykyisin Riku valmentaa junioreiden koripallojoukkuetta.

Työpajan Questions & Answers (Q&A) osiossa pääsee kysymään suoraan seuralta kysymyksiä ja niitä voi lähettää ennakkoon täällä (avautuu uuteen ikkunaan). Mikäli et pääse tilaisuuteen voit silti ilmoittautua ja kysyä, koska ZOOM puheenvuorot ja pajat taltioidaan Voimisteluliiton toimesta. Tallennetta ja materiaalia varten on ilmoittauduttava tilaisuuteen.

 

Kuvassa lapset voimistelemassa. Kuva: Milla Vahtila

Haku