Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kuusikko viides kovatasoisessa permantofinaalissa
03.04.2022

Kuusikko viides kovatasoisessa permantofinaalissa

Kaisa Kuusikko Bakun maailmancupissa

Maisa Kuusikko (Tampereen Voimistelijat) taituroi kovatasoisen permantofinaalin 5. sijalle pistein 12,833 Bakun maailmancupissa. Lauantaina myöskin viidenneksi hyppyfinaalissa voimistelleelle Kuusikolle kyseessä on Azerbaidžanin kisojen toinen finaalisija.

”Olen tosi tyytyväinen suoritukseeni. Sain parannettua pisteitä karsinnoista ja oli todella tiukka kisa”, summaa tänään vain alle 0,1 pistettä pronssimitalista jäänyt Kuusikko. ”Oli huikeaa esittää permantosarjani finaalissa!”

Tänään päättyvä maailmancup on 16-vuotiaalle Kuusikolle hänen kisauransa ensimmäinen maailmancup-kilpailu. Aikaisemmin hallitseva Suomen mestari on tehnyt vakuuttavaa tulosta mm. voimisteltuaan vuoden 2021 EM-kisojen neliottelufinaaliin 13. sijalle.

Edellisen kerran Suomen edustajia on nähty naisten telinevoimistelun maailmancupin finaaleissa vuonna 2019. Tänä vuonna maailmancup-kilpailut toimivat telinekohtaisina karsintoina MM-kilpailuihin. MM-kisojen ottelupaikoista karsitaan EM-kisoissa myöhemmin tänä vuonna.

Suomen miesten kisamenestyksestä pääset lukemaan tarkemmin tästä uutisesta.

Tulokset

1. Julia Soares, BRA, 13,433
2. Dorina Boeczoego, HUN, 13,166
3. Dildora Apripova, UZB, 12,866

5. Maisa Kuusikko, FIN, 12,833

Katso kaikki tulokset tästä.

 

 

Haku