Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kilpa-aerobicin maailmancupissa suomalaisille kuudes sija
26.03.2023

Kilpa-aerobicin maailmancupissa suomalaisille kuudes sija

Kilpa-aerobicin maailmancupkilpailut on saatettu päätökseen Cantanhedessä, Portugalissa. Finaalissa suomalaisten sijoitus oli kuudes.

Suomalaisista finaaliin osallistui yksi joukkue, Hilda Laaksonen, Adeelia Koponen ja Nanne Teinikivi (Turun Urheiluliitto). Tiukassa kilpailussa joukkueen sijoitus  pysyi samana, kuin karsintakilpailussa. Joukkuen pisteet sen sijaan nousivat, ollen lopulta 18,664. Lauantaina joukkueen pisteet olivat 18,564.

Ennen suoritusta tuli pieniä mutkia matkaan, kun suuri osa lämmittelyyn varatusta ajasta kuluikin finalistien esittelyyn ja jouduimme seisomaan pitkään paikallamme. Tämän vuoksi lämmittelyaika oli paljon normaalia lyhyempi ja lavalle tuli melkein kiire. Tästä huolimatta saimme tehtyä hyvän suorituksen ja parannettua pisteitä karsinnasta, mikä olikin meidän tavoitteemme”, analysoi joukkue finaalisuoritustaan.

Joukkueen suoritus oli tänään eilistä parempi, mutta harmittavasti ohjelmasta jäi edelleen yksi vaikeusliike saamatta. Oli hienoa, että he pääsivät finaaliin ja saivat kerrytettyä kokemusta kovatasoisesta kilpailusta”, joukkueen vastuuvalmentaja Saija Salminen kommentoi.

Tulokset 
Joukkueet
1. Maelys Lenclos, Clara Lestruhaut, Victoria Trosset FRA 20,388
2. Sara Cutini, Davide Nacci, Francesco Sebastio ITA 20,222
3. Nicole Alighieri, Arianna Ciurlanti, Alice Pettinari ITA 19,385

6. Hilda Laaksonen, Adeelia Koponen, Nanne Teinikivi FIN 18,664

Seuraavan kerran kilpa-aerobicissa kilpaillaan jo ensi viikonloppuna, kun EM- ja SM-paikoista kilpaillaan Keravalla. Lisätietoa löydät täältä

 

Haku