Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Joukkuevoimistelun maailmancupkausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Sofiassa
27.03.2023

Joukkuevoimistelun maailmancupkausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Sofiassa

Minetit

Joukkuevoimistelun maailmancupin ensimmäinen osakilpailu käydään 1.-2.4. Bulgarian Sofiassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lajin kansainvälisen kärjen paremmuutta mitataan uusituilla säännöillä.

Jutun kuva: Susanna Hiljander

Sofiassa kilpaillaan sekä naisten että nuorten sarjan vuoden ensimmäiset maailmancupkilpailut. Naisten maailmancupissa Suomea edustavat viime vuosien tutut menestyjät Gloria (Elise Gymnastics, Pakilan Voimistelijat), Minetit (Tampereen Sisu) ja Ovo Team (Olarin Voimistelijat), joiden lisäksi Bulgariaan lähtevää kokoonpanoa täydentää Sirius (Jyväskylän Naisvoimistelijat).

Joukkuevoimistelun kansainväliset säännöt uudistuivat merkittävästi vuoden alussa, ja nyt ne pääsevät ensimmäistä kertaa testiin maailmancupissa. Uudistuksessa haluttiin muun muassa tuoda sääntöihin lisää teknistä haastetta, jotta kärkijoukkueiden välille saataisiin tehtyä selkeämpää eroa. Taiteellisen osa-alueen arviointiin puolestaan lisättiin kriteereitä, jotta sen tuomarointi olisi objektiivisempaa.

Suomessa uusituilla säännöillä kilpailtiin ensimmäistä kertaa helmikuun lopun karsintakilpailussa, jossa valittiin nyt Sofiaan lähtevät joukkueet. Sekä naisten että nuorten sarjan neljä parasta joukkuetta lunastivat kisalipun Bulgariaan.

Naisten sarjassa suomalaiset haastavat hallitsevan maailmanmestarin

Naisten sarjassa karsintakilpailun voittoon voimisteli Tampereen Sisun Minetit-joukkue, joka lähtee kilpailuun haastamaan viime vuoden maailmanmestaria, Bulgarian maajoukkuetta. Marraskuun MM-kisoissa Minetit voimisteli hopealle jääden niukasti bulgarialaisten taakse.

Odotamme kansainvälisen kilpailukauden alkua innolla! Saimme viime viikonlopun Vaasan kisasta vielä tärkeää kokemusta ennen Bulgariaa. Siellä lähdemme ennen kaikkea tavoittelemaan tarkkaa ja laadukasta suoritusta, johon voimme olla tyytyväisiä”, kertoo Minettien kapteeni Sanni Hartman.

Minetit hyppy

Minetit. Kuva: Susanna Hiljander

Valintakilpailussa toiseksi sijoittunut espoolainen OVO Team lähtee niin ikään hyvillä mielin kohti vuoden ensimmäistä kansainvälistä koitosta.

”Valmistaudumme Sofian kilpailuun hiomalla ohjelmaa vielä kirkkaammaksi ja yhdenaikaisemmaksi. Tavoitteemme on tehdä hyvä harkkatasoinen suoritus”, kertoo joukkueen kapteeni Janna Kutila.

OVO Team 2023

OVO Team. Kuva: Susanna Hiljander

Valintakilpailun kolmanneksi sijoittui viime vuonna MM-pronssia voimistellut helsinkiläinen Gloria-joukkue, joka on uudistanut koreografiaansa valintakisan jälkeen.

”Valmistautuminen on sujunut hyvin ja lähdemme kilpailuun odottavaisin mielin. Odotamme innolla, että pääsemme näyttämään uudistetun ohjelmamme tuomaristolle ja yleisölle kansainvälisessä kilpailussa. Tavoitteenamme on näyttää entistä ehjempi ja parempi kokonaisuus ja yltää mitalisijaan”, sanoo joukkueen kapteeni Erika Luoto.

Gloria nosto

Gloria. Kuva: Susanna Hiljander

Neljännen paikan Bulgariaan nappasi jyväskyläläinen Sirius-joukkue.

”Olemme treenanneet kovaa kohti Sofian kilpailua. Olemme tehneet paljon toistoja, joiden kautta olemme pyrkineet lisäämään tarkkuutta ja selkeyttä ohjelmaan. Tavoitteemme on näyttää puhdas suoritus ja tuoda esiin ohjelmamme teema. Koreografiassamme näkyy Eila Hiltusen inspiroimana muun muassa Sibelius-monumentin työstö ja loisto”, valottaa Siriuksen kapteeni Amanda Vesala.

Sirius

Sirius. Kuva: Susanna Hiljander

Nuorten kilpailusta haetaan hyvää kokemusta ja menestystä

Nuorten sarjassa vuoden ensimmäisessä Challenge Cup -kilpailussa Suomea edustavat Ovo Junior Team (Olarin Voimistelijat), Minetit Junior (Tampereen Sisu), Sanix Valens Junior (Lahjan Tytöt) ja Elite (Sport Club Vantaa).

Karsintakilpailun voittaja ja viime vuoden nuorten MM-pronssimitalisti Ovo Junior Team lähtee Sofiaan odottavaisilla ja hyvillä fiiliksillä.

”Olemme hioneet treeneissä ohjelmaa huippukuntoon tekemällä kokonaisia, analysoimalla suorituksia ja keskittymällä erityisesti uusien sääntöjen vaatimuksiin. Bulgariassa tavoitteemme on näyttää tämän hetken paras osaamisemme ja nauttia voimistelusta”, kertoo kapteeni Selma Länsmans joukkueensa odotuksista.

OVO Junior Team nosto

OVO Junior Team. Kuva: Susanna Hiljander

Hallitseva nuorten maailmanmestari Minetit Junior sijoittui karsintakilpailussa toiseksi uudella ohjelmallaan.

”Olemme tehneet ohjelmaan pieniä muutoksia, jotta se olisi entistä parempi. Lähdemme kisaan hyvällä fiiliksellä tekemään hyvät suoritukset ja oman parhaamme”, kertoo joukkueen kapteeni Minttu Malinen.

Minetit Junior vahva kohta ohjelmasta

Minetit Junior. Kuva: Susanna Hiljander

Karsintakilpailussa kolmanneksi voimisteli turkulainen Sanix Valens Junior, joka myös odottaa tulevaa kilpailua jo innolla.

”Olemme pyytäneet tuomareilta palautetta ja tehneet ohjelmaan paranuksia. Tavoitteemme on antaa hyvä ensivaikutelma uusilla säännöillä tehdystä ohjelmasta kansainväliselle tuomaristolle. Tavoittelemme hyvää suoritusta ja sitä kautta finaalipaikkaa”, kuvailee kapteeni Inka Rounas joukkueensa ennakkotunnelmia.

Sanix Valens Junior nosto

Sanix Valens Junior. Kuva: Susanna Hiljander

Neljännen ja viimeisen edustuspaikan Sofiaan otti vantaalainen Elite. Joukkueen kapteenit Laura Leppelya ja Oona Mäkinen kuvailevat joukkueen tunnelmia: ”Olemme valmistautuneet työstämällä ohjelmaa eteenpäin ja tekemään treeneissä onnistuneita suorituksia. Matkaan lähdemme hyvällä fiiliksellä ja olemme innoissamme, kun pääsemme näyttämään ohjelmamme kansainväliselle tuomaristolle. Tavoitteenamme on tehdä vahva ja onnistunut, treenitason suoritus.”

Elite 2023

Elite. Kuva: Susanna Hiljander

Kilpailun aikataulut

Lauantai 1.4. – alkukilpailut

klo 16.00 nuorten alkukilpailu (Challenge Cup I)

klo 18.00 naisten alkukilpailu (World Cup I)

Loppukilpailuun pääsee enintään alkukilpailun kaksi parasta joukkuetta per maa.

Sunnuntai 2.4. – loppukilpailut

klo 11.00 nuorten loppukilpailu (Challenge Cup I)

klo 12.15 naisten loppukilpailu (World Cup I)

 

Kilpailun tuloksia voi seurata täältä (tulossivu näkyy listassa lähempänä kisaa). 

Kilpailua voi seurata ilmaisesta livestriimistä, jonka linkki julkaistaan kilpailun järjestäjän Facebook-sivulla viimeistään kisapäivänä.

Joukkuevoimistelussa järjestetään vuosittain neljä maailmancuposakilpailua. Bulgarian kilpailun lisäksi vuonna 2023 maailmancupeja järjestetään Ranskassa (29.-30.4.), Suomessa (27.-28.5.) ja Turkissa (21.-22.10.). Lisäksi vuoden aikana kilpaillaan EM-kilpailut Suomessa (27.-28.5.) ja MM-kilpailut Kazakstanissa (25.-26.11.). 

Lisätiedot:

Laura Uimonen, joukkuevoimistelun lajipäällikkö

laura.uimonen@voimistelu.fi

p. 050 548 5734

Haku