Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hanke toi vauhtia seuran ja kunnan yhteistyöhön
07.03.2025

Hanke toi vauhtia seuran ja kunnan yhteistyöhön

Suomen Voimisteluliiton Voimistetaan Suomea -hanke laajenee alueellisesti kun pilottiseura Kajaani Gymnastics on lähtenyt ennakkoluulottomasti viemään voimistelun iloa Kainuun pienempiin kuntiin, joissa lapsilla ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta monipuoliseen voimisteluharrastukseen.

Keväällä starttaava Vauhti-voimistelukoulukiertue tarjoaa seudun 4-7-vuotiaille lapsille mahdollisuuden päästä kehittämään motorisia taitoja osaavien ohjaajien opastuksella Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Ristijärvellä. Syksyn suunnitelmana on levittää toiminta myös Kuhmoon ja Puolankaan.

”Halusimme tuoda voimistelun iloa ja ammattitaitoista ohjausta myös niihin Kainuun kuntiin, joissa vakituista voimisteluharrastusta ei tällä hetkellä ole tarjolla,” 

Kiertue on erinomainen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä seurojen ja kuntien välillä. Kunnat ovat ottaneet hankkeen innostuneesti vastaan tarjoamalla tiloja ja markkinointiapua. Maantieteellisesti ”Viitostien varrelle” sijoittuvat kunnat mahdollistavat ohjaajille useamman ryhmän vetämisen samana päivänä.

Kiertueella on myös pidemmän tähtäimen tavoitteita, jatkaa seuran edustaja.

”Toivomme tavoittavamme paikallisia aikuisia ja nuoria, jotka innostuisivat järjestämään vakituista harrastustoimintaa näissä kunnissa, jotta lasten liikuttaminen voimistelun muodossa jatkuisi myös kiertueen jälkeen.”

Vauhti-voimistelukoulu on Suomen Voimisteluliiton kehittämä neljän kerran lyhytkurssi, joka on suunniteltu erityisesti alle 12-vuotiaille lapsille. Kurssi toimii matalana kynnyksenä voimisteluharrastuksen aloittamiseen – sitoutumatta heti koko kauteen.

************************************************************
Vauhti-voimistelukoulukiertue on osa Voimistetaan Suomea, veto- ja pitovoimaa voimisteluun -hanketta, jonka pilottiseurana Kajaani Gymnastics saa vertaistukea ja apua sekä Voimisteluliitolta että muilta mukana olevilta seuroilta.

Haku