Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hallitus tiedottaa – maaliskuun kokous
02.03.2023

Hallitus tiedottaa – maaliskuun kokous

Voimisteluliiton hallitus piti erityisesti kevätkokouksen asioita käsittelevän kokouksensa keskiviikkona 1.3. 2023 Teamsilla.

Kaikki hallituksen jäsenet osallistuivat kokoukseen. Kokous oli vuoden kolmas, koska hallitus hyväksyi liiton toimintaohjesäännön helmikuun kolmas päivä päättyneessä sähköpostikokouksessaan. Samassa sähköpostikokouksessa hyväksyttiin myös kevätkokouskutsu, joka on lähetetty seuroille.

Hallitus käsitteli ja hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen esitettäväksi kevätkokoukselle, joka pidetään Helsingissä lauantaina 25.3.2023 harrastevoimistelua järjestävien seurojen tapaamisen jälkeen.  Hallitus hyväksyi myös yleisten kilpailu- ja kurinpitosääntöjen muutosehdotuksen kevätkokouksen päätöksentekoon.

Hallitus hyväksyi tarkistebudjetin kuluvalle vuodelle. Vaikka Voimisteluliiton opetus- ja kulttuuriministeriöstä saama toiminta-avustus pieneni yli sadallatuhannella eurolla, pystyttiin budjetti rakentamaan aiemman suunnitelman mukaisesti. Toiminnoista ei tarvitse säästää, koska syyskokous oli hyväksynyt strategianmukaisten panostusten ottamisen puskurista. Hallitus kuuli katsauksen vuoden 2026 Gymnaestradan järjestävän kaupungin ja liiton välisistä neuvotteluista. Yhteistyökaupunki julkaistaan 15.3.2023.

Hallitus myönsi ansiomerkkejä Kangasalan Naisvoimistelijoiden hakemuksen mukaisesti ja kuuli yhteenvedon seurojen erääntyneistä jäsen- tai muista merkittävistä maksuista.

Hallitus työsti yhdessä lasten liikunnan linjauksia Liisa Lappalaisen johdolla ja hyväksyi erityisesti keskikokoisille ja pienemmille seuroille suunnatun vastuullisen laadukkaan lastenvoimistelustipendin (yhteensä 30 000 e), joka avataan hakuun maaliskuun lopussa.

Hallitus keskusteli tulevien vuosien luottamusorganisaatiosta ja käsitteli lisäksi henkilöstöraportin sekä rytmisen voimistelun valmennuskulttuurin muutosprosessin tilannekatsauksen, johon se oli myöntänyt lisäresursseja tammikuun kokouksessa. Hallituksen kokouksessa kuultiin myös lyhyet katsaukset puheenjohtajalta, talouspäälliköltä ja toiminnanjohtajalta. Esittelyssä oli lisäksi hallituksen mandaattipaikoilla olevien hallituksen jäsenten raportit edellisestä vuodesta. Jokainen hallituksen jäsen raportoi lyhyesti kummiseuroistaan.  

Hallitus pitää seuraavan kokouksensa 18.4. klo 17–20 teamsilla.  

 

 

 

 

 

 

Haku