Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hallitus tiedottaa – huhtikuun kokous
26.04.2023

Hallitus tiedottaa – huhtikuun kokous

Voimisteluliiton hallitus piti huhtikuun kokouksensa 18. päivänä Teamsilla.

Kokoukseen osallistuivat kaikki hallituksen jäsenet. Kokous oli vuoden viides. Neljäs kokous pidettiin sähköpostikokouksena ja siinä käsiteltiin IFAGGiin liittyviä asioita. Normaalien toiminnanjohtajan, puheenjohtajan ja talouspäällikön katsauksen lisäksi kokouksessa kuultiin Miia Haaviston raportti yritysyhteistyön tilanteesta ja Susanna Porolan katsaus tuomaritoiminnan kehittämisestä.

Kokoukseen osallistui myös Jani Tanskanen, joka päivitti tilannetta Kansainvälisen Voimisteluliiton (FIG) näkökulmasta venäläisten ja valkovenäläisten voimistelijoiden mahdollisuudesta osallistua kilpailuihin. Tanskanen on FIGin hallituksen jäsen. FIGin hallitus käsittelee asiaa toukokuun kokouksessaan. Tanskanen kertoi myös muista ajankohtaisista FIGin hallituksessa käsitellyistä asioista. Yhteisesti todettiin, että on tärkeä viedä Suomelle tärkeitä asioita kuten esimerkiksi vastuullisuutta ja valmennuskulttuurin muutosta myös FIGin hallituksen kautta eteenpäin.

Hallitus käsitteli voimistelun vastuullisuutta ja työsti yhdessä erityisesti seuroille tarkoitettua vastuullisuusohjelmien tekemistä. Hallituksen jäsenillä on kummiseuroja, joita he tukevat tekemään seurojen omat vastuullisuusohjelmat.

Hallitus valitsi Laakson ehdokkaakseen Urhea-halli Oy:n hallitukseen ja Porolan Urhea Säätiön hallintoneuvokseen. Hallitus nimesi Marja Räisäsen edustajakseen Paralympiakomitean kevätkokoukseen ja Salla Eklundin sekä Laakson Olympiakomitean kevätkokoukseen. Hallitus vahvisti Salla Lintulan osallistumisen IFAGGin tuomarivaliokuntaan.

Hallitus hyväksyi seuraavan kauden lisensseihin pienet hinnankorotukset kustannusten nousun takia. Hallitus myönsi ansiomerkkejä hakemusten mukaisesti.

Hallitus pitää seuraavan kokouksensa 31.5. Voimisteluliitossa.

 

 

Haku