Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hallitus tiedottaa
08.06.2022

Hallitus tiedottaa

Voimisteluliiton hallitus kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseen Teamsin välityksellä keskiviikkona 1.6.2022.

Hallituksen jäsenistä kaikki osallistuivat kokoukseen. Hallitus kuuli kattavan infon Gymnaestrada Tampere 2022 tapahtumasta ja kävi läpi omat tapahtumaviikon ohjelmansa. Gymnaestradaan tulevat vieraiksi muun muassa Kansainvälisen Voimisteluliiton (FIG) puheenjohtaja Morinare Watanabe ja yleisvoimistelun puheenjohtaja Rogerio Valerio. Gymnaestradassa esiintyy saksalaisia ja tanskalaisia sekä jäsenseurojemme voimistelijoita 185 eri seurasta ympäri Suomen.

Hallitus päätti, että tulevan lisenssikauden hinnat pidetään ennallaan. Hallitus päätti järjestää vuonna 2023 joukkuevoimistelun EM-kilpailut sekä sen yhteydessä maailmancupin osakilpailun. Kilpailuiden aikataulusta neuvotellaan IFAG:in kanssa. Tämän lisäksi hallitus päätti investoida joukkuevoimistelun kehittämiseen tässä vaiheessa noin 15 000 euroa maailmanmestaruuskilpailuista kerättyjä pääomia. Lisäksi hallitus päätti Orkon rahaston apurahansaajat Kuntoviikolle Varalaan.

Hallitukselle toimitettiin tiedoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle jätetyt vuoden 2021 erillisavustusten loppuraportit ja tilitykset. Hallitus kuuli katsauksen lajien tuomaritoiminnasta ja erityisesti tuomaritoiminnan vastuullisuudesta Susanna Porolalta ja se kävi lähetekeskustelun tuomaritoiminnan kehittämisestä. Hallitus keskusteli vuoden 2023 toiminnansuunnittelun raameista.

Voimisteluliiton hallitus keskusteli Olympiakomitean ylimääräisestä kokouksesta ja julkisuudessakin paljon puhuttaneesta tilanteesta. Voimisteluliiton hallitus odottaa Olympiakomitean hallituksen raportoivan säännöllisesti toiminnoista, joihin sitä kehotettiin selvityksessä.

Hallitus pitää seuraavan kokouksensa elokuun 27.–28. Kisakalliossa. 

Haku