Etsimme kokemusta omaavaa, luovaa, perinteitä arvostavaa, mutta uutta tuovaa kenttäohjelman tekijää, koreografia.
Kohderyhmä, kenelle ohjelma tehdään
Kenttäohjelma tehdään aikuisille ja yli 15-vuotiaille nuorille, joilla on hyvä perusvoimistelutaito ja -kunto, ja jotka haluavat sitoutua pitkäaikaiseen harjoitteluun, kuvioiden opetteluun ja esiintymisiin. Voimistelijoille, jotka harrastavat tanssillista voimistelua, tanssia ja perusvoimistelua. Voimistelijoille, jotka osallistuvat kansallisiin ja kansainvälisiin suurtapahtumiin. Valittavalla koreografilla itsellään tulee olla vastaava harjoitusryhmä seurassaan.
Millaista ohjelmaa haetaan
Tämän ns. käyntikorttiohjelman tulee olla liikekieleltään ja tasoltaan kohderyhmälle sopiva ja innostaa mahdollisimman monia osallistumaan. Ohjelman tulee jatkaa arvostettua suomalaista kenttäohjelmaperinnettä, jossa mm. taidokkain, sulavin liikkein ja erilaisin vaihtuvin kuvioin rakentuu elämyksellinen kokonaisuus. Ohjelmassa tulisi olla kaksi roolia: vaativampi/rankempi rooli ja hieman helpompi/kevyempi rooli. Noin 5 minuutin mittaisen ohjelman musiikiksi tulee valita valmis, tarttuva/edustava, mielellään suomalainen kappale.
Missä ohjelma esitetään
Alustavasti ohjelma on tarkoitus esittää Turnfest-tapahtumassa 28.5. – 1.6.2025 Saksan Leipzigissä, kansallisessa Gymnaestradassa 4.-7.6.2026 Joensuussa ja seuraavassa World Gymnaestradassa 11.-17.7.2027 Portugalin Lissabonissa. Näissä ja mahdollisesti muissa isoissa tapahtumissa haluamme esittää suomalaista kenttäohjelmaosaamista parhaimmillaan.
Mitä työstä korvataan
Työstä maksetaan valittavalle koreografille palkkio ja hänen ko. tapahtumiin osallistumisensa kulut korvataan. Asiat sovitaan ja kirjataan sopimukseen. Ohjelman tulee olla valmis (kirjallinen ohje ja opetusvideo) kesällä 2024, opetuskurssi ohjaajille ja valmentajille järjestetään syyskuussa 2024.
Hakemukset
Mikäli kiinnostuit, laita vapaamuotoinen hakemuksesi 15.10. mennessä: paivi.tamminen(at)voimistelu.fi
Kerro hakemuksessa kokemuksestasi ja alustavista suunnitelmasi ohjelman suhteen. Valinnan tekee Voimisteluliiton operatiivinen suurtapahtumaryhmä lokakuun loppuun mennessä.
Kuva yllä AKIFOTO: World Gymnaestrada 2015 Helsinki, Valkea lintu -kenttäohjelma, koreografi Riikka Virkajärvi