Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hae mukaan pilottiseuraksi
29.03.2021

Hae mukaan pilottiseuraksi

Haku Erityistä VoiMaa -hankkeen pilottiseuraksi on käynnissä 29.3-30.4.2021. Erityistä VoiMaa -hankkeen tavoitteena on Voimistelun strategian mukaisesti luoda kaikille avoimia ja saavutettavia harrastusmahdollisuuksia voimisteluseuroihin kohderyhmänä erityisesti monikulttuuristen perheiden lapset ja nuoret sekä neuropsykiatrisista vaikeuksista (nepsy) oireilevat lapset ja nuoret.

Hae pilottiseuraksi tästä (avautuu uuteen ikkunaan)!

Hanke toteutetaan yhdessä mukaan valittujen pilottiseurojen kanssa. Mukaan haetaan noin kymmentä pilottiseuraa. Mukaan valituille pilottiseuroille tarjotaan max. 4000 euroa avustusta hankkeen puolesta toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen voimisteluseurassa. Avustuksen suuruus määräytyy hakemusten ja hankkeen toimenpiteiden mukaan. 

Mahdollisia toimintamalleja hankkeen toteuttamiseksi ja kohderyhmään kuuluvien monikulttuuristen perheiden lasten ja nuorten sekä nepsy -lasten ja nuorten huomioiminen seurassa voi olla esimerkiksi:

perhetoiminta
koulujen yhteydessä toteutettava iltapäivätoiminta tai monilajikerhot (Harrastamisen Suomen malli) 
matalankynnyksen harrastamismahdollisuuksia tarjoaminen seuratoiminnassa
ohjaajien ja valmentajien kouluttaminen hankkeen kohderyhmän tavoittamiseen, kohtaamiseen ja liikunnanohjaamiseen

seuran viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen kohderyhmän tavoittamiseksi
alueellinen verkostoituminen ja yhteistyötoiminta alueen muiden toimijoiden kanssa

Olisiko sinun seurasi kiinnostunut lähtemään mukaan Erityistä VoiMaa -hankkeeseen ja kehittämään voimistelua, joka kuuluu ihan kaikille? Hankkeen toimenpiteet voivat olla seurallesi täysin uusia tai seura voi hyvin kehittää jo olemassa olevia toimintamalleja hankkeen avustuksella. Seuroille tarjotaan avustuksen lisäksi koulutusta sekä sparrausta omien alueellisten verkostojen ja toimintamallien kehittämiseen.

Hakuaika on 29.3-30.4.21. Valinnoista ilmoitetaan viimeistään viikolla 18.

Lisätiedot ja kysymykset
Sini Mattila, projektikoordinaattori Erityistä VoiMaa -hanke
etunimi.sukunimi@voimistelu.fi
p. 0400569867

Kuvassa lapset pyramidissa (Kuva: Milla Vahtila).

 

Haku