Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Hae kohdennettua tukea laadukkaan lasten voimistelun toteuttamiseen
26.03.2022

Hae kohdennettua tukea laadukkaan lasten voimistelun toteuttamiseen

Voimistelukoulu.

Haku päättyy 28.3. – hae nyt mukaan!

Hae mukaan kiertueen kohteeksi tällä lomakkeella (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Vuosi 2022 on laadukkaan lasten voimistelun kiertuevuosi!  Lasten voimistelun koulutetut muutosagentit vierailevat noin 70:ssä voimisteluseurassa tarjoten kohdennettuja vinkkejä ja apua Voimistelukoulun ja laadukkaan sekä vetovoimaisen lasten voimistelun toteuttamiseen eri puolella Suomea.

Kiertueen kohteiksi valittavat lasten voimistelua tai tanssia tarjoavat jäsenseurat saavat yksilöllisiin tarpeisiinsa räätälöidyn seurakäynnin omalle paikkakunnalleen (yksi käynti noin 3h). Tapaamisen aikana seura saa konkreettisia neuvoja ja työkaluja laadukkaan toiminnan toteuttamiseen. Samalla seura saa päivitettyä oman Voimistelukoulun 2022-luvulle.

Kiertueen kohteeksi hakevien seurojen vastuulla on määritellä tarkasti oma tarpeensa ja tavoitteensa sekä se, mitä seura on kehittämässä lasten voimistelun osalta. Vaikuttavuuden näkökulmasta on toivottavaa, että seurakäynnille osallistuu seuran ohjaajia ja heidän esihenkilönsä tai johtokunnan jäseniä (riippuen aihevalinnasta). Käytännön salitunneille odotuksena on, että 50 % lasten ohjaajista osallistuisi tapaamiseen.

Poikia ja tyttöjä leikkimässä voimistelusalissa.

Haku ja aikataulu

Hae mukaan kiertueen kohteeksi tällä lomakkeella (linkki aukeaa uuteen ikkunaan. Hakuaika on 28.1.-28.3.2022. Seurakäynnit toteutetaan maalis-huhtikuussa sekä elo-marraskuussa 2022.

Mikäli sinulla on kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä Satu Åkerlundiin tai Liisa Lappalaiseen. Katso yhteystiedot täältä.

Haku