Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Erityistä Voimaa viikon alkuun -webinaarisarja
15.09.2021

Erityistä Voimaa viikon alkuun -webinaarisarja

Lapset lyömässä kädet yhteen.

Erityistä Voimaa -hanke järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Erityistä Voimaa viikon alkuun -webinaarisarjan lokakuussa, joka maanantai. Webinaarisarja on kaikille avoin ja maksuton. Webinaarisarja toteutetaan Erityistä Voimaa -hankkeen toimenpiteenä. Hanke on saanut avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Webinaarit ovat tunnin mittaisia, lyhyitä ja informatiivisia. Aiheet liittyvät hankkeen kohderyhmään erityistä tukea tarvitseviin sekä monikulttuurisiin lapsiin ja nuoriin. Webinaarien tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja osaamista sekä tarjota seuroille työkalu osaamisen kehittämiseen. Webinaariin ilmoittautuneet saavat koulutuksista tallenteen sekä reflektoivat kysymykset käyttöönsä, jonka avulla aiheeseen voi palata vielä seuran sisällä valmentajien ja ohjaajien kesken. 

Erityistä VoiMaa -hankkeen tavoitteena on kehittää voimisteluseuroihin kaikille avoimia ja saavutettavia harrastusmahdollisuuksia. Hankkeen kohderyhmään kuuluvat monikulttuuristen perheiden lapset ja nuoret sekä neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavat lapset ja nuoret. Hanke toteutetaan yhteistyössä pilottiseurojen kanssa.  

Webinaarisarjan aikataulu ja aiheet 

Webinaarisarja on suunnattu liikunnan ja urheilun parissa toimiville. Se on avoin kaikille ja maksuton. Tutustu aikatauluihin ja aiheisiin ja ilmoittaudu mukaan! Webinaarit järjestetään Zoom-alustalla. Muista, jos aikataulu ei sovi sinulle, voit silti ilmoittautua mukaan ja saat käyttöösi tallenteen koulutuksesta. 

Maanantai 4.10 klo. 17–18 
Monikulttuuristen tyttöjen osallistaminen urheilu- ja liikuntatoimintaan  
Finland Svenska Idrott 

Ilmoittaudu mukaan tästä (aukeaa uuteen ikkunaan)! 

Maanantai 11.10 klo. 17–18 
Erityistä Voimaa yhteistyöstä: vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö ja yhdessä rakennettu tuki neuropsykiatrisia piirteitä omaaville lapsille  
ADHD-liitto 

Ilmoittaudu mukaan tästä (aukeaa uuteen ikkunaan)! 

Maanantai 18.10 klo. 17–18 
Voimistelukoulu kuuluu kaikille  
Voimisteluliitto 

Ilmoittaudu mukaan tästä (aukeaa uuteen ikkunaan)! 

Maanantai 25.10 klo. 17–18 
Oikeus harrastaa? -Vanhemman näkökulma  
Kokemustoimija, ADHD-liitto 

Ilmoittaudu mukaan tästä (aukeaa uuteen ikkunaan)! 

 

Kysymykset, lisätiedot 
Sini Mattila, projektikoordinaattori Erityistä Voimaa -hanke
etunimi.sukunimi@voimistelu.fi
p. 0400569876

 

Haku