Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Emmi Piiroinen jatkaa naisten neliottelufinaaliin Bakun EM-kisoissa
19.05.2023

Emmi Piiroinen jatkaa naisten neliottelufinaaliin Bakun EM-kisoissa

Emmi Piiroinen nauhaohjelmassa

Suomen yksilövoimistelija Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat) voimisteli kaksipäiväisissä yksilöiden EM-karsinnoissa onnistuneesti varmistaen paikkansa lauantain neliottelufinaalissa.

Rytmisen voimistelun EM-kilpailut käynnistyivät Azerbaidžanin Bakussa 17.5.2023. Perjantain 19.5. päätteeksi kisassa ovat takana sekä naisten yksilöiden karsinnat että nuorten joukkuekilpailu.

Piiroinen sijoittui karsinnoissa sijalle 21. yhteispistein 85,100. Ohjelmakohtaisia pisteitä hän sai seuraavasti: vanne 30,000, pallo 28,500, keilat 26,600 ja nauha 26,100.

Ensimmäistä kertaa naisten sarjan arvokilpailuun osallistuva Piiroinen kertoo nauttivansa Bakussa kisaamisesta:

”Oli ihanaa kisata isolla areenalla! Olin vapautunut, enkä hirveästi jännittänytkään. Nautin myös kovasti matolla tekemisestä, vaikka minulle sattuikin pieniä virheitä. Olen hyvin kiitollinen valmentajalleni Larisa Gryadunovalle ja muulle valmennustiimille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!”

Neliottelun finaaliin jatkaa 24 parasta voimistelijaa, joten Piiroisen kisamatka jatkuu lauantaina neliotteluun.

Suomen toinen yksilöedustaja Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat) sijoittui karsinnoissa täpärästi sijalle 28. yhteispistein 81,050. Ohjelmakohtaisia pisteitä hän keräsi seuraavasti: vanne 28,700, pallo 27,400, keilat 24,950 ja nauha 22,900.

Myös Jamil kertoo olevansa melko tyytyväinen karsintoihin, vaikka pientä jännitystä olikin ilmassa:

”Ensimmäisenä karsintapäivänä vanne meni muuten hyvin, mutta osa vierityksistä pomppi jännityksen takia. Pallossa sen sijaan minulla oli jonkin verran hakuja, vaikka onneksi tiputuksia ei sattunutkaan. Toisena karsintapäivänä minua jännitti enemmän, mikä näkyi myös suorituksissa. Muuten olen aika tyytyväinen karsintasuorituksiini.”

Nuorten joukkueelle kaksiottelun 16. sija

Nuorten joukkueiden kaksiottelu kisattiin keskiviikkona 17.5.2023.

Suomea edustava seurayhteistyöjoukkue Team Elensse (Elise Gymnastics, Espoon voimistelu- ja liikuntayhdistys ESVOLI, SVS Vantaa) saavutti kaksiottelussa sijan 16 pistein 45,100. Lisäksi joukkue sijoittui onnistuneella ja rohkealla pallo-ohjelmallaan 10. sijalle. Pisteitä nuorten joukkue sai pallo-ohjelmasta 25,200 ja naruohjelmasta 19,800.

Team Elenssessä voimistelevat Sofia Dookie (ESVOLI), Kira Harjumäki (Elise), Kiira Kulmala (Elise), Miira Lahtela (Elise), Linnea Piispanen (SVS Vantaa) ja Amanda Äänismaa (Elise).

”Harjoitusalueelle keskittymisemme herpaantui, mutta saimme päämme kasattua kisasuorituksissa. Olemme tyytyväisiä varsinkin pallo-ohjelmaan, mutta narussakin koimme onnistumisia. Jatkamme tiivistä harjoittelua kohti kesällä järjestettäviä nuorten MM-kisoja”, joukkue kommentoi kisojen jälkeen.

Seuraavaksi Bakun EM-kisat jatkuvat yksilöiden neliottelun finaalin sekä joukkueiden kaksiottelun merkeissä lauantaina 20.5. Lisäksi sunnuntaina 21.5. voimistellaan vielä sekä joukkueiden että yksilöiden välinekohtaiset finaalit. Aikataulu on nähtävissä alla.

Tulokset

Naisten karsintojen tulokset 18.–19.5.

1. Stiliana Nikolova BUL 97,850
2. Boryana Kaleyn BUL 97,850
3. Darja Varfolomeev GER 96,950
21. Emmi Piiroinen FIN 85,100
28. Elisabeth Jamil FIN 81,050

Nuorten joukkueiden kaksiottelun tulokset 17.5.

1. Israel ISR 61,600
2. Bulgaria BUL 59,250
3. Azerbaidžan AZE 58,450
16. Suomi FIN 45,100

Aikataulu ja ohjelma

Lauantai 20.5.

Klo 11:10–13:34 Naisten neliottelu, ryhmä B
Klo 14:55–17:19 Naisten neliottelu, ryhmä A

Klo 18:00–19:30 Joukkueiden kaksiottelu, ryhmä B
Klo 19:50–21:30 Joukkueiden kaksiottelu, ryhmä A

Sunnuntai 21.5.

Klo 12:05–14:30 Yksilöiden välinefinaalit
Klo 16:30–18:10 Joukkueiden välinefinaalit

Lisätietoja kilpailusta täältä.

Kilpailuja voi seurata Ylen välityksellä. Katso lähetysajat täältä (tulevat jaksot).

Lisätietoja:
Rytmisen voimistelun lajipäällikkö Emma Tast
045 807 2121
emma.tast@voimistelu.fi

Haku