Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kevään 2022 alueelliset seuraverkostotilaisuudet
05.01.2022

Kevään 2022 alueelliset seuraverkostotilaisuudet

seurajohtajia kohtaamisessa 20.11.2021

Seuraverkostotilaisuudet kutsuvat nimensä mukaisesti verkostoitumaan. Tulevana keväänä liiton kaikilla kuudella maantieteellisellä alueella on tarjolla kokoontumismahdollisuus joko lähi- tai etätilaisuutena. Koronarajoitusten vuoksi lähitilaisuuksiksi suunniteltuja kokoontumisia voidaan joutua muuttamaan etätilaisuuksiksi.

Tilaisuuksien sisällöt vaihtelevat alueen seurojen toiveiden ja tarpeiden mukaan. Osassa tilaisuuksista pääpaino on verkostoitumisessa; joissakin on mukana myös koulutuksellista osuutta. Kaikissa tilaisuuksissa on mukana liiton vaikuttajaverkoston jäseniä ja työntekijöitä liiton seuratiimistä. Osassa tilaisuuksista on mukana myös liiton muuta henkilökuntaa ja / tai johtoa.

Seuraverkostotilaisuudet on suunnattu seuran luottamusjohdolle (hallitus / johtokunta) sekä päätoimisille työntekijöille.

Valitse seurallesi sopiva tilaisuus alta ja ilmoittaudu mukaan!

Tilaisuudet ovat alueiden mukaan aakkosjärjestyksessä.

Etelä-Suomi: 26.3. Helsinki, kevätkokouksen yhteydessä

Länsi-Suomi: 23.3. 

Pohjanmaa: 16.3. 

Pohjois-Suomi: 5.2. 

Savo-Karjala: 7.3.

Sydän-Suomi:
7.2. Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen seurat
22.2. Keski-Suomen seurat

Lisäohjeita liiton uuden koulutusrekisterin eTaikan käyttöön löydät tarvittaessa tästä uutisesta .

Lisätietoja:
Etelä-Suomen ja Sydän-Suomen tilaisuudet tiina.koljander(a)voimistelu.fi
Länsi-Suomen ja Savo-Karjalan tilaisuudet klara.westerlund(a)voimistelu.fi
Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen tilaisuudet tiina.saulila(a)voimistelu.fi

Haku