På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Trampoliinivoimistelu

21.World  Age Group –kilpailut pidettiin 21.-27.11.2011 Birminghamissa National Indoor Areenalla

Mukana oli osallistujia 35 maasta ympäri maailmaa, Suomi oli mukana kolmen voimistelijan, kahden tuomarin ja kahden valmentajan joukkueella. Antti Tuuri oli nuorimman ikäluokan eli 11-12-vuotiaiden sarjassa, Atte Kakkuri 13-14-vuotiaiden ja Jenna Kammonen 15-16-vuotiaiden sarjassa. Vanhimmassa ikäluokassa eli 17-18-vuotiaissa ei ollut suomalaisia tällä kertaa. Voimistelijat kilpailivat kahdessa lajissa, trampoliinilla yksilökilpailussa ja tuplaminitrampoliinilla (DMT).  Kilpailuohjelma on järjestetty siten, että jokaisella ikäluokalla on vain yhden lajin kilpailu yhtenä päivänä, ja ennen kilpailujen alkua kaikilla on kahden päivän ajan aikataulutettuja harjoituksia sekä harjoitusareenalla, että itse kilpailuareenalla. Tällä välin järjestetään mm. kaikille osallistuville maille tiedotustilaisuus ja tuomaripalaverit.

Joukkueenjohtajan ja valmentajan ominaisuudessa päivät venyivät usein pitkiksi, ja koska kaikilla voimistelijoilla oli kilpailut ja kokeilut eri aikoina eri lajeissa, joutui logistiikkaa välillä pohtimaan ja juoksemaan harjoitushallin ja kilpailuareenan välillä. Onneksi ne sentään sijaitsivat saman rakennuskompleksin sisällä, vaikka eri päissä rakennusta.  Ja kiitos kuuluu myös järjestäjille, jotka suostuivat muuttamaan harjoitusaikataulua osaltamme siten, että saimme logistiikan toimimaan. Toinen valmentaja Johanna Fält hoiti DMT-kilpailujen osuuden itse areenalla pakon sanelemana, koska osa harjoituksista ja kilpailuista meni päälleekkäin niin, ettei yksi valmentaja olisi voinut hoitaa kahta lajia samaan aikaan, mutta harjoitukset vedettiin yhdessä johdollani Johannan opiksi. Johanna valmentaa acrobatiaa, ei trampoliinia, ja siksi samalla piti pitää pikaperehdytys lajin saloihin, kun voimistelijat valmistautuivat kilpailusuorituksensa. Onneksi voimistelijat suhtautuivat tähän järjestelyyn joustavasti ja kisasuoritukset olivat niin varmoja, että Johannan oli helppo hypätä valmentajan rooliin, vaikka laji vaihtuikin.

Koska harjoitusaikaa oli runsaasti, käytettiin osa siitä uusien liikkeiden opetteluun. Atte saikin uusia liikkeitä DMT:llä valmiiksi niin paljon, että vaihdoimme kilpailukierrokset hieman vaikeammiksi hyvällä menestyksellä! DMT:llä harjoittelimme USA:n poikien joukkueen kanssa ja trampoliinilla Espanjan joukkue treenasi kanssamme samaan aikaan. Yhtenä päivänä olimme myös japanilaisten kanssa samassa vuorossa, ja se oli mahtava tilaisuus seurata heidän valmennustaan. Samoin hyvä yhteistyö mm. USA:n DMT-maajoukkueen päävalmentajan kanssa teki harjoituksista entistä hauskempia ja siitä sai taas yhden erilaisen valmennuskulttuurin ja tavan opettaa liikkeitä tuliaisiksi itselleen mukaan kotimaahan.

Kokonaisuudessaan kilpailun menestys oli maajoukkueen paras saavutus tähän mennessä. Sekä Antilla että Atella oli DMT:llä mahdollisuus finaalipaikkaan, mutta tällä kertaa rutistus ei aivan riittänyt. Antti luopui vaikeammasta liikeyhdistelmästä jännityksen vuoksi, ja helpompi sarja riitti 13.sijaan. Atte puolestaan teki hienosti uudet vaikeammat liikeyhdistelmät, mutta finaalipaikka jäi harmittavasti silti yhden pisteen päähän ja sijoitus 12. sivusi aiempaa WAGC:n parasta suomalaissijoitusta vuoden takaa.  Jenna puolestaan nappasi luokkansa kilpailun parhaat DMT:n arvostelupisteet, mutta matalampi vaikeusaste tiputti sijoituksen 25:nneksi.  Trampoliinilla Atte ja Antti tekivät nykyiset sarjansa paremmin kuin koskaan, mikä on saavutus, johon voi aina olla tyytyväinen arvokilpailussa. Myös Jenna teki tyylikkään sarjan ja sai suomalaisista parhaat arvostelupisteet trampoliinilla. Koko joukkue siis onnistui tiukassa paikassa hyvin, ja bonuksena Atte saavutti DMT:llä nuorten EM-kilpailun kriteerirajan ylittävät pisteet. Siellä mahdollisuudet finaalipaikkaan ovat hyvät, ja Aten tulostasolla voidaan elätellä haaveita jopa ensimmäisestä EM-mitalista, mikäli hyvä vire säilyy.

Kiitokset joukkueelle onnistuneesta kilpailumatkasta!

Valpuri Taulasalo, joukkueenjohtaja

 


« Takaisin

Trampoliinivoimistelun seuraforum 11.12. Vierumäellä seurakokouksen yhteydessä klo 15.-17.30

Seuraforum on trampoliinivoimistelua tarjoaville ja lajista kiinnostuneille seuroille tarkoitettu keskustelutilaisuus. Samassa yhteydessä järjestetään lajien seurakokous, jossa äänestetään ehdotus uudesta lajiasiantuntijaryhmästä (ent. lajivaliokunta). Tilaisuus on avoin kaikille.

Tervetuloa mukaan!