Voimistelussa on useita eri lajeja. Tällä sivulla kerrotaan lajeista, joita lapset, nuoret ja perheet voivat harrastaa. Lisäksi voimistelussa on kilpalajeja.
Perheliikunta
Perheliikunta voi olla esimerkiksi perhejumppaa, perhetemppuilua tai vauvajumppaa. Lapsi liikkuu yhdessä vanhemman tai tutun aikuisen kanssa, esimerkiksi isovanhemman kanssa.
Yleensä perheliikunta on alle 5-vuotiaille lapsille. Voimisteluseuroilla on erilaisia tunteja.
Perheliikunnassa harjoitellaan liikunnan perustaitoja leikin kautta. Tunneilla lapset oppivat liikkumisen taitoja, välineiden käsittelyä sekä kehon osien ja asentojen nimiä.
Perheliikunnan ilmapiiri on myönteinen ja kannustava.
Liikuntaleikkikoulu
Liikuntaleikkikoulussa eli liikkarissa lapset liikkuvat ja leikkivät. Monipuolinen toiminta perustuu leikkiin ja liikuntasuosituksiin. Koulutetut ohjaajat huomioivat lapsen kehityksen.
- Liikuntaleikkikoulu on alle 6-vuotiaille lapsille. Lapsi liikkuu monipuolisesti ja tutustuu samalla voimisteluseuran toimintaan.
- Lajiliikkari on 6-vuotiaille lapsille. Lapsi tutustuu vähitellen voimisteluun ja tanssiin.
Voimistelukoulu-tunti
Voimistelukoulu-tunnit ovat alle 12-vuotiaille lapsille. Tunneilla lapsi oppii liikunnan perustaitoja ja voimistelun alkeistaitoja. Tunteja pitää koulutettu ohjaaja.
Harjoittelu on monipuolista. Voimistelu kehittää liikkuvuutta, voimaa, tasapainoa ja koordinaatiota. Koordinaatio tarkoittaa kehon eri osien yhteistyötä. Voimistelusta on hyötyä myös muissa urheilulajeissa.
Millainen tunti on?
Tunti alkaa liikuntaleikillä, jonka jälkeen voimistellaan. Tunnin lopussa on loppuleikki ja esimerkiksi rentoutus. Lapset ovat tunneilla ilman vanhempia. Jos lapsi tarvitsee avustajan, keskustele asiasta voimisteluseuran kanssa.
Monet seurat käyttävät Voimistelukoulun passia. Passin avulla vanhemmat voivat seurata lapsen kehittymistä.
Miten löydän sopivan tunnin lapselleni?
Voimistelukoulu-tunteja on eri-ikäisille lapsille.
- Usein löydät tunnin lapsen syntymävuoden tai iän mukaan
(esimerkiksi 3–5-vuotiaiden Voimistelukoulu). - Tunti voi olla myös ryhmän nimellä (esimerkiksi Keijubaletti).
- Tunti voi myös olla lajin nimellä (esimerkiksi 10–12-vuotiaiden joukkuevoimistelu).
Tutustu eri seurojen tunteihin esimerkiksi verkossa.
Gym-tunnit
Gym-tunteja ovat PerheGym, NinjaGym ja FreeGym. Tunneilla yhdistyy voimistelu, liikunnan perustaidot, voimaharjoittelu, parkour ja trikkaus. Parkour on laji, jossa esimerkiksi hypitään esteiden yli. Trikkauksessa tehdään hienoja temppuja omalla keholla, esimerkiksi voltteja ja potkuja.
Gym-tunnit innostavat kaiken ikäisiä lapsia ja nuoria.
Tanssi
Tanssi on monipuolinen ja suosittu laji. Tanssia voi yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Tanssilajeja on useita, esimerkiksi katutanssi, aikuisbaletti, Lindy hop ja nykytanssi.
Tanssi voi olla rentoa hauskanpitoa. Tanssi voi olla myös esittävää taidetta, joka suunnitellaan tarkasti. Tanssi voi olla improvisaatiota, jota ei suunnitella, vaan liikkeet keksitään tanssin aikana.
Lasten tunneilla tutustutaan tanssin perusteisiin ja tekniikkaan. Lisäksi lapset harjoittelevat liikunnan perustaitoja.
Rope skipping eli hyppynaru
Rope skipping on laji, joka sopii kaiken ikäisille. Lajissa hypitään narun kanssa, ja samalla tehdään erilaisia liikkeitä, kuten temppuja ja yhteishyppyjä.