Strategia kiteytyy viiteen teemaan, jotka ovat
- Voimistelu yhteiskunnallisena voimana
- Elinvoimaiset seurat
- Voimistelu liikuttaa
- Ikimuistoisia hetkiä yhdessä
- Kestävä huippu-urheilumenestys
Teemat tulevat näkymään myös Voimisteluliiton organisaatiossa, joka tullaan muuttamaan strategian teemojen mukaisesti. Organisaatiomuutosta työstetään parhaillaan ja uusi organisaatio astuu voimaan alkuvuonna.
Muita tänä vuonna toteuttavia tai aloitettavia, strategiaan liittyviä uudistuksia ovat seuraavat:
Lisenssiuudistus
Lisenssiuudistuksen valmistelu on alkanut. Tarkoitus on saada järjestelmästä käyttäjäystävällisempi ja yksinkertaisempi sekä ikäperusteinen, nyt lajeissa on hyvin erilaiset perusteet. Tavoiteaikataulun mukaan hallitus tekee päätöksen kevään aikana ja tavoitteena ottaa käyttöön seuraavan lisenssikauden alussa eli elokuussa 2025.
Sääntöuudistus
Voimisteluliiton toimintasäännöt luotiin vuonna 2004. Kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana sääntöihin on tehty lähinnä stilistiä muutoksia, mutta nyt tavoitteena on arvioida sääntöjen toimivuus nykyhetkessä mm. hallituksen koon ja mandaattipaikkojen osalta. Sääntöuudistustyöhön haetaan parhaillaan seuroja mukaan, lue lisää uutisesta >>
Seurapalvelujen uudistus
Seurapalvelujen uudistuksen pohjalla käytetään muun muassa suurta seurakyselyä, joka tehdään alkuvuonna. Uudistuksen tarkoitus on kohdentaa liiton palveluja vielä paremmin erilaisille seuroille.
Osaamisen kehittämisen uudistus
Osaamisen kehittämisen uudistus on aloitettu viime vuonna analysoimalla koulutusten kokonaisuutta. Työ jatkuu tänä vuonna.