Potentiaaliset työntekijät saavat tietoa seurasta monesta eri lähteestä: tutulta ohjaajalta, seuran verkkosivuilta ja somesta. Kaikki kokemukset muokkaavat mielikuvaa, joka potentiaalisella ohjaajalla on seurasta. Kaikkiin mielikuvaa rakentaviin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta suuren osaan kyllä.
Huomioi esimerkiksi nämä asiat.
Seuran ohjaajat on esitelty verkkosivuilla ja somessa -> he osaavat parhaiten kertoa, miksi tulla seuraan ohjaajaksi/valmentajaksi.
Koulutusmahdollisuuksien esittely verkkosivuilla: mitä koulutusta on tarjolla, miten seura suhtautuu koulutukseen. Oman osaamisen kehittäminen on useimmille tärkeää ja on hyvä kertoa, että seura tukee tätä. Esimerkiksi Lahden Naisvoimistelijat kertovat ohjaajan polusta verkkosivuillaan.
Erityisesti nuorille ohjaajille: miten pääsee ohjaajaksi seuraan ja mitä se vaatii? On tärkeää, että tiedon saa helposti ja käytännönläheisesti. Voitte seurassa kirjata, mitä kysymyksiä on tullut ja huolehtia, että niihin löytyy vastaus verkkosivuilta. Käytännönläheisiä asioita on muun muassa: miten ohjaajaksi, mitä ensin, mitä sitten, milloin koulutus, jos on kahdessa seurassa, pitääkö molempiin tehdä startti.
Seuralla on tehtynä vastuullisuusohjelma ja se on normaali osa seuran arkea. Vastuullisuus on työntekijöille ja meille kaikille entistä tärkeämpi asia. Kun seura toimii vastuullisesti ja viestii siitä, potentiaalinen ohjaaja ja valmentaja voi luottaa siihen, että seurassa on prosessit kunnossa ja työntekijöistä ja kaikista seuran toiminnassa mukana olevista välitetään.