Hyppää sisältöön
Home » Verkostoituminen ja vaikuttaminen

Verkostoituminen ja vaikuttaminen

Verkostojen tavoitteena on saattaa seuroja yhteen sparraamaan toinen toisiaan ja sopimaan yhteisistä vaikuttamisen keinoista niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Verkostotapaamisissa on myös koulutuksellista sisältöä sekä mahdollisuus tuoda viestejä seuroilta liiton luottamus- ja toimihenkilöille.   

Liiton tukemia verkostoja ovat muun muassa soveltavan voimistelun verkosto, huippu-urheilun seuraverkosto ja seurojen päätoimisten työntekijöiden verkosto. Lisäksi seuroja kutsutaan kokoon tietyn teeman ympärille, alueellisesti tai esimerkiksi seuran koon mukaan. 

Tiina Koljander

Kilpailupäällikkö

Kilpailutoiminnan kokonaisuuden johtaminen ja kehittäminen, kilpailujen ja tapahtumien hakuprosessi, lajien yhteiset kilpailut, huippuseuraverkosto, huippu-urheiluohjelma ja tukijärjestelmä, olosuhdeasiat (kilpailut ja tapahtumat sekä lausunnot)
Tiina Saulila

Tiina Saulila

Seuratoiminnan johtaja

Elinvoimaiset seurat -teeman vastuuhenkilö, seuratoiminnan kehittämisen ja Tähtiseura-ohjelman johtaminen, seuratyöntekijöiden verkosto, OKM seuratuen neuvonta, seuratoimijoiden osaamisen kehittäminen
Sini_Mattila

Sini Mattila

Asiantuntija, seurapalvelut ja soveltava voimistelu

Seuratoiminnan kehittäminen ja seurapalvelut, soveltavan voimistelun toiminta ja kehittäminen, osaamisen kehittäminen, vastuullisuustyö
Sonia Solismaa

Sonia Solismaa

Lajipäällikkö, TeamGym ja trampoliinivoimistelu

Lajin ja valmennuksen kehittämistyö, tuomaritoiminta ja -koulutukset, kansalliset ja kansainväliset kilpailut, valmennusleirit, olosuhdeasiat (telineet, halliratkaisut ja konsultointi)

Vaikuttaminen

Seuroilla on käytössään monia tapoja, joilla koko seurayhteisölle tärkeitä ja ajankohtaisia asioita voidaan edistää vaikuttamisen keinoin. Seuran vaikuttamistyön etuna on usein varsin laaja harrastaja- ja jäsenjoukko, jonka jokainen yksilö voi omalla tavallaan edistää koko seuralle tärkeitä tavoitteita. Vaikuttava ja kohderyhmän huomioon ottava suunnittelu ja päätöksenteko vaatiikin eri kohderyhmien osallistamista.

Oikeita kanavia oikeaan aikaan hyödyntävä vaikuttamistyö voi mahdollistaa parhaassa tapauksessa merkittäviä seuran toimintaa parantavia toimenpiteitä. Oli kyse sitten uusien telineiden hankinnasta, kunnan avustusjärjestelmän kehittämisestä tai uuden liikuntahallin suunnittelusta, seuralla on mahdollisuus tuoda äänensä kuuluviin. Kunta on seuran yksi merkittävimmistä yhteistyötahoista, minkä takia vaikuttamistyötä on tässä oppaassa pohjattu kunnalliseen päätöksentekoprosessiin. 

Olosuhdeoppaassa on vinkkejä vaikuttamistyöhön. 

 

Haku