Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Voimistelu opetti pienten onnistumisten merkityksen
25.01.2022

Voimistelu opetti pienten onnistumisten merkityksen

Emma Rantala

Voimistelun monipuolisuus ja kauneus viehättävät huippu-urhelijan uransa vuoteen 2021 päättänyttä ex-maajoukkuekapteenia Emma Rantalaa.

Kun Emma Rantala oli toisella luokalla koulussa, hän viihtyi välitunnilla voimistelua harrastavien luokkakavereiden seurassa. Kaverit tekivät jumppaliikkeitä ja Rantala teki perässä. Liikkeet tulivat hänelle luontevasti. Hän venyi spagaattiin ennen voimistelutunneille menemistä.

Siitä se sitten alkoi. Kahdeksanvuotiaana Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpään jumppakoulusta alkanut voimistelumatka vei aina maajoukkuekapteeniksi asti.

Ennen voimistelua Rantala kokeili balettia ja luistelua, mutta ei kokenut niitä omiksi lajeikseen. Voimistelussa kiinnosti lajin monipuolisuus ja välineet.

”Voimistelu on monipuolinen laji. Lisäksi minua on aina viehättänyt lajin kauneus. On hyvin kaunista, kun joku osaa voimistella hyvin. Se näyttää helpolta, mutta sen eteen on tehty hurjasti töitä. Kaiken pitääkin näyttää helpolta.”

Rytmisen voimistelun välineistä Rantalan lempivälineitä ovat pallo ja keilat. Keilat, koska hän kokee olevansa niissä hyvä. Ja pallosta hän on tykännyt pallon muodon vuoksi ja siksi, että pallo-ohjelmissa on jotain häntä viehättävää.

EM-kisojen viides sija uran huippuhetki

Kilpaileminen alkoi hyvin pian voimisteluharjoitusten alettua ja vaikka Rantala koki kilpailemisen haastavaksi jännittämisen takia, hän jatkoi kilpailemista. Pärjääminen kilpailuissa ja itsensä voittaminen toivat onnistumisen tunteita.

Käänteentekevää oli psyykkinen valmennus, joka tuli mukaan maajoukkueuran alussa.

”Se oli minulle uusia asia. Siitä sain apua kisajännitykseen ja itseluottamukseen. Sain lisää psyykkisiä taitoja, jotka vaikuttavat myös motivaation ylläpitämiseen.”

Emma Rantala kertoo maajoukkueessa aloittamisen vuonna 2016 olleen hänelle käänteentekevä asia. Hän tuli joukkueeseen uutena ja nuorena. Hän oli arka eikä luottanut itseensä. Itseluottamus kasvoi, kun hän huomasi pärjäävänsä ja olevansa parempi kuin oli kuvitellut.

”Oli iso juttu päästä omien idoleiden kanssa voimistelemaan.”

Uran huippukohtana Rantala mainitsee EM-kisoissa saavutetun historian parhaimman tuloksen, kun vuonna 2016 rytmisen voimistelun maajoukkue sijoittui viidenneksi vanne-keilafinaalissa.

Voimistelussa opitusta hyötyä opinnoissa

Emma Rantala opiskelee kemian tekniikkaa Aalto-yliopistossa. Mitä sellaista olet oppinut, mitä voit nyt hyödyntää opiskelussa?

”Urheilu-uralla päivät on pitänyt aikatauluttaa tarkkaan, että on ehtinyt treenata, palautua ja opiskella. Aikatauluttaminen on opiskelussa myös hyvin tärkeää. Lisäksi opin pienten välietappien merkityksen. Tiedän, että isompi tavoite kannattaa jakaa pienimmiksi välitavoitteiksi. Voimistelusta opin, että pienistä onnistumisista saa motivaatiota jatkaa kohti suurta tavoitetta.”

Rantalan elämässä voimistelu on ollut isossa roolissa 14 vuoden ajan.

”En jätä voimistelua mutta en tiedä vielä, missä roolissa se tulee olemaan jatkossa. Nyt vietän lomaa voimistelusta vielä hetken ja keskityn opintoihin.”

Uusi olympiadi tuo mukanaan uudistuneen rytmisen voimistelun maajoukkueen

Uuden olympiadin alkaessa rytmisen voimistelun maajoukkue on uudistumassa. Maajoukkueuransa ovat Emma Rantalan (Elise-Järvenpää) lisäksi lopettaneet myös Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Olivia Nissinen (Elise Gymnastics), Inka Ora (Elise Gymnastics) ja Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura). Uusi maajoukkuekokoonpano julkistetaan alkuvuodesta. Uusi olympiadi tuo mukanaan uudet säännöt ja niiden mukaisten ohjelmien harjoittelu on jo aloitettu.

Lue lisää rytmisestä voimistelusta

Haku