Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomen kisamatka akrobatiavoimistelun EM-kisoissa jatkui nosto-ohjelmalla
01.10.2021

Suomen kisamatka akrobatiavoimistelun EM-kisoissa jatkui nosto-ohjelmalla

 

Akrobatiavoimistelun Euroopan mestaruuskilpailut jatkuvat Italian Pesarossa. Suomalaistriolle toinen kisapäivä koitti perjantaina 1.10. Kisapäivä alkoi Junior-sarjan naisten triojen nosto-ohjelmien karsinnoilla ja sekaparien heitto-ohjelmien karsinnoilla. Myöhemmin päivällä on luvassa myös Senior-sarjan eri kokoonpanojen karsinnat näissä ohjelmissa. Suomen trio sijoittui nosto-ohjelman karsinnoissa sijalle 18.

 

Suomea kisoissa edustaa trio Fanny Värri, Tytti Lindberg ja Helmi Österberg (Akroteam Lohja). Suomalaisvoimistelijoiden valmentaja on Maksim Chulkov ja joukkueenjohtajana toimii Pauliina Vastamäki. Trio kilpailee EM-kisoissa Junior-sarjassa, jossa voimistelevat 13–20-vuotiaat.

 

Värri, Lindberg ja Österberg suoriutuivat nosto-ohjelman karsinnoissa sijalle 18 pistein 22,670. Vaikka pistemäärä ei riittänyt nosto-ohjelman finaalikilpailuun, suorituspisteet nousivat reippaasti keskiviikon heitto-ohjelmasta. Myös taiteellisuuspisteet olivat korkeammat.

 

– Tämän päivän nostosarjasta jäi ihan hyvät fiilikset. Ensimmäinen nosto pysyi kolmen sekunnin sijaan vain sekunnin, mistä seurasi 0,6 aikavähennys. Teimme kuitenkin onnistuneesti muut elementit ja koreografian, Suomen trio kommentoi.

 

Heitto-ohjelman karsinnoissa kahdeksan korkeimman pistemäärän saanutta tiimiä jatkaa heittosarjan finaaliin, joka kisataan viimeisenä kisapäivänä sunnuntaina 3.10. Suomen triolla on kisoissa edessä vielä yksi suoritus, sillä lauantaina vuorossa on yhdistetty ohjelma. Trion tavoitteena huomisen ohjelmassa on edelleen parantaa suoritusta ja päästä hyvään sijoitukseen finaalissa.

 

Triojen nosto-ohjelman karsintojen tulokset (3. kisapäivä):

1. Portugal, 27,650

2. Israel, 27,600

3. Venäjä, 27,450

18. Suomi, 22,670 (Fanny Värri, Tytti Lindberg ja Helmi Österberg)

 

Aikataulu

29.9. Suomen trion heitto-ohjelma (Dynamic)
1.10. Suomen trion nosto-ohjelma (Balance)

2.10. Suomen trion yhdistetty ohjelma (Combined)

 

Kisojen tarkemmat tulokset, aikataulun ja liveseurannan löydät täältä: https://gymtv.online/

 

Voimisteluliitto tiedottaa kisojen etenemisestä seuraavan kerran lauantaina yhdistetyn ohjelman jälkeen.

Haku