Hyppää sisältöön

Rytmisen voimistelun tulosarkisto

Ennätyksiä

Suomella on ollut rytmisen voimistelun kilpailija olympialaisissa neljä kertaa: Hanna Laiho edusti Suomea Barcelonassa vuonna 1992 (tuloksena neliottelun sija 25), Katri Kalpala Ateenassa 1996 (neliottelun 34. sija), Heini Lautala Sydneyssä 2000 (neliottelun 23. sija), ja viimeisimpänä Ekaterina Volkova Rio de Janeirossa 2016 (neliottelun 21. sija).

MM-kisojen paras suomalaissijoitus kautta aikain on Hanna Laihon 14. sija vuoden 1992 MM-kilpailuissa. Tuorein saavutus on Jouki Tikkasen upea 17. sija neliottelufinaalissa MM-kisoissa 2014.

Eniten neliottelun suomenmestaruuksia on voittanut Maria Ringinen, jolla on hallussaan kuusi peräkkäistä naisten neliottelun kultamitalia vuosilta 2003–2008. Lisäksi Maria voitti tätä ennen juniorien neliottelun suomenmestaruudet vuosina 2001 ja 2002.

Leila Jääskeläinen ja Heini Lautala ovat molemmat voittaneet 4 naisten neliottelun suomenmestaruutta.

Kansainväliset kilpailut

Alta löytyvät Suomen edustajien sijoitukset EM- ja MM-kilpailuista vuodesta 2008 alkaen. Lisää tuloksia EM-, MM- ja olympiakilpailuista on koottu tähän tiedostoon. Lisäksi EM-kilpailujen tiimikilpailun sijoituksia vuodesta 2002 alkaen on listattu tänne. Tulokset on koottu jälkikäteen, eivätkä ne välttämättä ole täysin kattavia. Mikäli sinulla on tiedossasi puuttuvia tuloksia tai korjauksia jo löytyviin tuloksiin, olethan yhteydessä rytmisen voimistelun lajipäällikköön!

2019

MM-kilpailut Baku, Azerbaijan

Yksilöt, naiset
Rebecca Gergalo 4-ottelun karsinnan 28. sija
Jouki Tikkanen 4-ottelun karsinnan 49. sija
Aurora Arvelo nauhakarsinnan 47. sija, keilakarsinnan 81. sija

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Inka Ora, Emma Rantala, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen
2-ottelun 12. sija
Pallo-ohjelmalla 10. sija 

EM-kilpailut Baku, Azerbaijan

Yksilö, naiset
Rebecca Gergalo 4-ottelun 25. sija (vanne 15., pallo 46., keilat 16., nauha 17. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 29. sija (vanne 21., pallo 23., keilat 38., nauha 31. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten maajoukkue: Linnea Haikarainen, Emilia Helin, Polyxeni Ioannidou, Viliina Sipilä, Nuppu Tapaninen ja Jenni Tarkiainen
2-ottelun 13. sija
Nauhaohjelmalla 11. sija

Nuorten MM-kilpailut Moskova, Venäjä

Yksilöt, nuoret
Tiimikilpailun 18. sija
Elisabeth Jamil (pallo 23., keilat 25., nauha 27. sija)
Sofia Egorova (vanne, pallo, keilat, naru 26. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten maajoukkue: Linnea Haikarainen, Emilia Helin, Polyxeni Ioannidou, Viliina Sipilä, Nuppu Tapaninen sekä Jenni Tarkiainen
2-ottelun 13. sija, vanneohjelmalla 10.sija

2018

MM-kilpailut Sofia, Bulgaria

Yksilöt, naiset
Rebecca Gergalo 4-ottelun 34. sija (vanne 34., pallo 64., keilat 25., nauha 44. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 46. sija (vanne 45., pallo 38., keilat 58., nauha 53. sija) 

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Emma Rantala, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen
2-ottelun 10. sija
Vanneohjelmalla 9. sija 

EM-kilpailut Guodalajara, Espanja

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Emma Rantala, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen
2-ottelun 9. sija
Naru-pallofinaalin 8. sija 

2017 

MM-kilpailut Pesaro, Italia 

Yksilöt, naiset
Jouki Tikkanen 4-ottelun 43. sija
Rebecca Gergalo 4-ottelun 45. sija 

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Siiri Joronen, Milja Närevaara, Ada Oikari, Emma Rantala, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen
2-ottelun 11. sija
Vanneohjelmalla 9. sija

EM-kilpailut Budapest, Unkari 

Yksilöt, naiset
Jouki Tikkanen 4-ottelun 43. sija
Rebecca Gergalo 4-ottelun 45. sija 

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Siiri Joronen, Milja Närevaara, Ada Oikari, Emma Rantala, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen
2-ottelun 14. sija
Vannefohjelmalla 9. sija

Joukkue, nuoret
Assi Johansson, Erika Lappalainen, Olivia Nissinen, Emilia Liikainen, Nelli Snell ja Inka Ora
2-ottelun 12.sija, toisella näytöllä 10.

2016

EM-kilpailut Holon, Israel

Yksilöt, naiset
Ekaterina Volkova 4-ottelun 15. sija (vanne 13., pallo 14., keilat 18., nauha 13. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 17. sija (vanne 16., pallo 19., keilat 16., nauha 18. sija)

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Riikka Kangas, Aino Purje, Emma Rantala, Sonja Kokkonen, Iina Linna ja Kati Rantsi
2-ottelun 7. sija
Vanne-keilafinaalin 5. sija

Yksilöt, nuoret
Tiimikilpailun 23. sija
Sofia Emelianov (naru 34., pallo 24, keilat 28. sija)
Elina Jyrkönen (naru 39., vanne 48., pallo 43. sija)
Amanda Virkkunen (vanne 49, keilat 45. sija)

2015

MM-kilpailut Stuttgart, Saksa

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 15. sija
Ekaterina Volkova 4-ottelun 27. sija (vanne 20., pallo 30., keilat 23., nauha 41. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 35. sija (vanne 53., pallo 32., keilat 30., nauha 39. sija)
Inessa Rif (keilat 90., nauha 122. sija) 
 
Joukkue, naiset

RV Maajoukkue: Riikka Kangas, Aino Purje, Sonja Kokkonen, Iina Linna, Heleri Kolkkanen ja Kati Rantsi
2-ottelun 15. sija (nauha 14., vanne-keila 13. sija)

Universiadit Gwangju, Etelä-Korea

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Sonja Kokkonen, Heleri Kolkkanen, Iina Linna, Aino Purje ja Kati Rantsi
2-ottelun 3. sija
Nauhafinaalin 3. sija

Yksilöt, naiset
Inessa Rif 4-ottelun 24. sija

European Games Baku, Azerbaidzan

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Sonja Kokkonen, Elina Koprinen, Iina Linna, Aino Purje, Kati Rantsi ja Heleri Kolkkanen
2-ottelun 11. sija (nauha 13., vanne-keila 8. sija)

EM-kilpailut Minsk, Valko-Venäjä

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 6. sija (Tikkanen ja Volkova)
Ekaterina Volkova 4-ottelun 13. sija (vanne 10., pallo 14., keilat 14., nauha 16. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 21. sija (vanne 18., pallo 37., keilat 17., nauha 15. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten maajoukkue: Julia Laine, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio, Amanda Virkkunen, 
2-ottelun 14. sija, toisella näytöllä 10.

2014

MM-kilpailut Izmir, Turkki

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 14. sija, Suomi
Jouki Tikkanen 4-ottelufinaalin 17. sija (vanne 15., pallo 18., keilat 19., nauha 16. sija)
Ekaterina Volkova 4-ottelun 38. sija (vanne 48., pallo 30., keilat 37., nauha 34. sija)
Kati Rantsi (pallo 53., vanne 52. sija)

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Riikka Kangas, Aino Purje,Sonja Kokkonen, Iina Linna, Heleri Kolkkanen ja Kati Rantsi
2-ottelun 17. sija

EM-kilpailut Baku, Azerbaijan

Yksilöt, nuoret
Tiimikilpailun 8. sija, Suomi
Rebecca Gergalo (pallo 12., keilat 13., nauha 20. sija)
Alesia Kolomainen (vanne 24., pallo 17., keilat 16. sija)
Helena Hirvonen (vanne 21., nauha 14. sija)

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Riikka Kangas, Aino Purje, Sonja Kokkonen, Iina Linna, Heleri Kolkkanen 
2-ottelun 12. sija

2013

MM-kilpailut Kiova, Ukraina

Yksilöt, naiset
Ekaterina Volkova 4-ottelun 27. sija (vanne 29., pallo 27., keilat 25., nauha 24. sija)
Jouki Tikkanen 4-ottelun 28. sija (vanne 24., pallo 28., keilat 46., nauha 20. sija) 

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue: Jenni Kaita, Riikka Kangas, Sonja Kokkonen, Heleri Kolkkanen, Aino Purje, ja Solja Säde.
2-ottelun 20. sija (keilat 13., pallo-nauha 23. sija)

EM-kilpailut Wien, Itävalta

 
Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 10. sija, Suomi
Jouki Tikkanen 4-ottelun 20. sija (vanne 28., pallo 19., keilat 20., nauha 25. sija)
Ekaterina Volkova 4-ottelun 23. sija (vanne 24., pallo 25., keilat 26., nauha 28. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten maajoukkue: voimistelivat Emma Rantala, Milla-Roosa Karjalainen, Heidi Hyvärinen,  Siiri Joronen, Kristina Lapina ja Essi Ukkonen

Universiadit, Kazan

Yksilöt, naiset 
Inessa Rif 4-ottelun 27. sija

2012

EM-kilpailut Nizhny Novgorod, Venäjä

Yksilöt, nuoret
Tiimikilpailun 20. sija, Suomi
Ekaterina Volkova (vanne 10., keilat 10. sija)
Jenni Kaita (pallo 27. sija)

Sanna-Liisa Järvelä (nauha 31. sija)

2011

MM-kilpailut Montpellier, Ranska

 
Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 22. sija, Suomi
Jouki Tikkanen 4-ottelun 55. sija (vanne 64., pallo 52., keilat 65., nauha 37. sija)
Silja Ahonen 4-ottelun 84. sija (vanne 78., pallo 84., keilat 97., nauha 65. sija)
Inessa Rif 4-ottelun 102. sija (vanne 103., pallo 107., keilat 90., nauha 120. sija)

Joukkueet, naiset
RV Maajoukkue 2-ottelun 23. sija (pallo 23., nauha-vanne 22. sija)

EM-kilpailut Minsk, Valko-Venäjä

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 27. sija, Suomi
Silja Ahonen, 58. sija – kilpailu keskeytetty (vanne 35., pallo 55. sija)
Jouki Tikkanen, 4-ottelun 32. sija (vanne 37., pallo 33., keilat 40., nauha 47. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten maajoukkue, 2-ottelun 8. sija, paikka finaaleihin

2010

MM-kilpailut Moskova, Venäjä

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 27. sija, Suomi
Julia Romanjuk 4-ottelun 59. sija (naru 65., vanne 51., pallo 70., nauha 68. sija)
Silja Ahonen 4-ottelun 89. sija (naru 102., vanne 90., pallo 75., nauha 103. sija)
Inessa Rif 4-ottelun 90. sija (naru 116., vanne 72., pallo 95., nauha 94. sija)

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue 2-ottelu 17. sija (vanne 15., nauha-naru 22. sija)

EM-kilpailut Bremen, Saksa

Yksilöt, nuoret
Tiimikilpailun 16. sija, Suomi (Jouki Tikkanen, pallo 14. sija, Meri Kontkanen, keilat 13. sija, Iina Linna, vanne 20. sija, Kati Rantsi, naru 18. sija)

Joukkue, naiset
RV Maajoukkue 2-ottelun 15. sija

2009

MM-kilpailut Mie, Japani

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 21. sija
Julia Romanjuk 4-ottelun 60. sija (naru 59., vanne 46., pallo 70., nauha 70. sija)
Johanna Vikkula 4-ottelun 72. sija (naru 76., vanne 59., pallo 75., nauha 63. sija)
Julia Huhtanen 4-ottelun 81. sija (naru 84., vanne 77., pallo 92., nauha 85. sija)

Joukkueet, naiset
Suomen maajoukkue 2-ottelun 19. sija (vanne 22., nauha-naru 17. sija)

EM-kilpailut Baku, Azerbaijan

Yksilöt, naiset
Tiimikilpailun 21. sija, Suomi (Romanjuk ja Vikkula)
Julia Romanjuk, 3 parhaan välineen yhteistuloksissa 42. sija (naru 32., vanne 53., pallo 29., nauha 49. sija)
Johanna Vikkula, 3 parhaan välineen yhteistuloksissa 43. sija (naru 34., vanne 39., pallo 39., nauha 43. sija)

Joukkue, nuoret
Nuorten joukkue, nauhaohjelman 15. sija

2008

EM-kilpailut Torino, Italia

Yksilöt, nuoret

Tiimikilpailun 22. sija (Julia Romanjuk, naru 15., pallo 26. sija, Meri Kontkanen, nauha 16. sija, Johanna Vikkula, vanne 23. sija)

Joukkue, naiset
RV maajoukkue, 2-ottelun 15. sija

 
 

Kotimaiset kilpailut

Rytmisen voimistelun neliottelun suomenmestarit

 
Naiset

2020 Elisabeth Jamil
2019 Rebecca Gergalo
2018 Rebecca Gergalo
2017 Jouki Tikkanen
2016 Ekaterina Volkova
2015 Ekaterina Volkova
2014 Jouki Tikkanen
2013 Jouki Tikkanen
2012 Jouki Tikkanen
2011 Silja Ahonen
2010 Julia Romanjuk
2009 Julia Romanjuk
2008 Maria Ringinen
2007 Maria Ringinen
2006 Maria Ringinen
2005 Maria Ringinen
2004 Maria Ringinen
2003 Maria Ringinen
2002 Ksenja Akkonen
2001 Noora Korhonen
2000 Heini Lautala
1999 Heini Lautala
1998 Heini Lautala
1997 Heini Lautala
1996 Katri Kalpala
1995 Katri Kalpala
1994 Katri Kalpala
1993 Hanna Laiho
1992 Hanna Laiho
1991 Hanna Laiho
1990 Terhi Ukkonen
1989 Terhi Ukkonen
1988 Terhi Ukkonen
1987 Leena Murtamo
1986 Eeva-Liisa Närhi
1985 Eeva-Liisa Närhi
1984 Leena Murtamo
1983 Virva Salander
1982 Liisa Tamminen
1981 Riitta Immonen
1980 Leila Jääskeläinen ja Riitta Immonen
1979 Riitta Immonen
1978 Leila Jääskeläinen
1977 Leila Jääskeläinen
1976 Leila Jääskeläinen
1975 
1974 Hilkka Riikonen
1973 Ritva Oikarinen
1972 
1971 Carla Wollsten

Nuoret

2020 Emmi Piiroinen
2019 Sofia Egorova
2018 Aurora Arvelo
2017 Nelli Snell
2016 Sofia Emelianov
2015 Rebecca Gergalo
2014 Rebecca Gergalo
2013 Rebecca Gergalo
2012 Ekaterina Volkova
2011 Aino Purje
2010 Meri Kontkanen
2009 Jouki Tikkanen
2008 Julia Romanjuk
2007 Julia Romanjuk
2006 Julia Romanjuk
2005 Julia Huuhtanen
2004 Julia Huuhtanen
2003 Alisa Halinen
2002 Maria Ringinen
2001 Maria Ringinen
2000 Ksenija Akkonen
1999 Titta Heikkilä
1998 Mari Helin
1997 Maria Haahti
1996 Minna Markkanen
1995 Minna Markkanen
1994 Varpu Toivanen
1993 Asta Honkavaara
1992 Irina Pelli

Haku