Voimistelun Stara-tapahtumassa alle 12-vuotiaiden joukkueet pääsevät esiintymään Arveille, jotka antavat suorituksesta kirjallisen palautteen. Joukkueita ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Kaikki osallistujat palkitaan. Stara toimii kilpailunomaisena harjoitteluna lasten joukkueille ennen kilpailusarjoihin siirtymistä sekä sopivana esiintymistilaisuutena harrastejoukkueille.
8-10-vuotiaiden sarjan kilpailuja järjestetään Stara-tapahtumien yhteydessä sekä joukkuevoimistelun Cup-kilpailuissa. Joukkueet saavat kategoriatuloksen ja kaikki osallistujat palkitaan. Lisäksi joukkueita palkitaan erityismaininnoin. 8-10-vuotiailla ei ole valtakunnallista kilpailua.
10-12-vuotiaiden sarjassa kilpaillaan joukkuevoimistelun Cup-kilpailuissa. Joukkueet saavat kategoriatuloksen, joista 1. ja 2. kategorian saavuttaneiden joukkueiden pisteet julkistetaan. Kolme parasta joukkuetta palkitaan. Joukkueet saavat tuomaristolta lisäksi kirjallisen palautteen.
10-12-vuotiaat kilpailevat keväisin vapaaohjelmalla ja syksyisin välineohjelmalla. Parillisina vuosina kilpaillaan narulla ja parittomina vuosina pallolla. 10-12-vuotiaiden joukkueet voivat kilpailla myös valmisohjelmasarjassa. Sarjassa ei järjestetä valtakunnallista kilpailua.
10-12-vuotiaiden timanttikilpailu
Timanttikilpailu on korvannut 10-12-vuotiaiden mestaruuskilpailut. Osallistuessaan Cup-kilpailuihin 10-12 –vuotiaiden sarjassa joukkueet voivat kerätä timantteja saavuttamalla kategorian 1 – 4.
Kilpailuissa saavutetuista kategorioista saa timantteja seuraavasti:
- 1 kategoria = 4 timanttia
- 2 kategoria = 3 timanttia
- 3 kategoria = 2 timanttia
- 4 kategoria = 1 timantti
Kolmen ilmoitetun kilpailutuloksen mukaiset timantit lasketaan yhteen, ja parhaimmat timanttitulokset saavuttaneet joukkueet julkaistaan liiton sivuilla ja sosiaalisessa mediassa kesäkuussa 2023.
Lisäksi listalle yltäneet joukkueet saavat käyttää ”Timanttijoukkue 2023”-logoa viestinnässään. Timanttikilpailu käydään aina erikseen keväisin ja syksyisin ja se on korvannut mestaruuskilpailut.
Kevään 2023 timanttikilpailun tulokset ilmoitetaan Voimisteluliitolle Surveypal-lomakkeella 12.6.2023 mennessä.