Hyppää sisältöön
Home » Ohjaajille ja valmentajille » Ohjaajan ja valmentajan polku » Lasten ja nuorten ohjaajien koulutusjärjestelmä

Lasten ja nuorten ohjaajien koulutuspolku

Ohjaajan ja valmentajan koulutuspolku

 

Voimisteluliitto järjestää lasten ja nuorten ohjaajille koulutusta 1-2 -tasoilla. Koulutuspolut rakentuvat yksilöllisesti riippuen mm. ohjaajan tavoitteista sekä kohderyhmästä.

1-tason koulutus

Lasten ja nuorten ohjaajien 1-tason koulutuspolku rakentuu omien tavoitteiden ja toimintaympäristön mukaiseksi kokonaisuudeksi, jossa koulutuksesta, seurassa tapahtuvasta oppimisen tukemisesta sekä ohjaajakokemuksesta muodostuu osaamispohja ohjaajana toimimiselle sekä innostus kehittää omaa osaamista eteenpäin.

Kaikki uudet ohjaajat ja valmentajat aloittavat kouluttautumisen Voimisteluohjaajan startti -koulutuksesta (8 h), jossa tutustutaan ohjaamisen perustietoihin ja -taitoihin kuten ryhmän hallintaan, vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen sekä innostavaan ja motivoivaan ohjaamiseen.

 

Tämän jälkeen ohjaajat  täydentävät osaamistaan omiin tavoitteisiinsa ja toimintaympäristöönsä parhaiten sopivilla koulutuksilla. Suositeltavia koulutuspolkuja Voimisteluohjaajan startin jälkeen: 

Lasten voimistelun ohjaajat

  • Voimistelukoulu (16 h)

  • Laatua lapsuusvaiheen ohjaukseen (8 h,entinen nimi Monipuolista harjoittelua)

  • täydentävä koulutus oman kiinnostuksen mukaan esim. Convention tai Voimistelukoulu update -tapaamiset

Nuorten ohjaajat:

  • Freegym -ohjaajakoulutus (6 h)
  • Laatua lapsuusvaiheen ohjaukseen (8 h) ja/tai Fyysisen valmennuksen peruskoulutus (8 h)
  • täydentävä koulutus esim. ideapäivät ja Conventionit

Tanssin ohjaajat:

  • Voimistelukoulu (mikäli ohjaa lapsia, 16 h)
  • Laatua lapsuusvaiheen ohjaukseen (8 h)
  • Dance 4 Fun (6 h)
  • Kepparitanssi
  • Koreografian perusteet (8 h)
  • Convention 

Lasten ja nuorten ohjaajat voivat kouluttautumisessa hyödyntää myös lajivalmentajien koulutuksia kuten Fyysisen valmennuksen peruskoulutusta, Valmennuksen suunnittelun ja seurannan perusteet verkkokoulutusta tai Lajitaidon peruskoulutuksia.

Seuran rooli oppimisen tukijana 1-tasolla

Seura tukee ohjaajan oppimista koko I-tason ajan. Kaikki ohjaajat keräävät seurassa suorituksia I-tason oppimispassiin ja passin täyttäminen on minimipanos tämän tasotodistusvaatimuksen täyttymiseen. Oppimispassi sisältää erilaisia ohjaajana  kehittymiseen liittyviä tehtäviä kuten muiden ohjaajien toiminnan seuraamista, oman vastuun kasvamista ohjaajana, oman kehittymisen arviointia ja keskustelua seuran keskeisten toimijoiden kanssa. Suorituksia passiin kerätään koko I-tason ajan.

Oppimispassin lisäksi suosittelemme seuroja käyttämään myös muita oppimista tukevia järjestelmiä esim. liiton Opitaan yhdessä! toimintamallia tai jotakin seuran omaa järjestelmää kuten tutor-/mentortoimintaa, ohjaajakerhoja tai ohjaaja-/valmentajapareja. Seurassa tapahtuvaa oppimista voi suorittaa myös toisessa seurassa, mikäli tämä edesauttaa oppimistavoitteiden saavuttamista. Ohjaajien oppimisen tukeminen tarjoaa seuroille myös hyvän mahdollisuuden yhteistyön tekemiseen. Esimerkiksi ohjaajavaihto tai vierailu lähiseuraan saattavat tuoda uudenlaisia näkökulmia seuran toimintaan.

2-tason koulutus

Voimisteluliitto järjestää joka toinen vuosi Lasten ja nuorten ohjaajien jatkokoulutuksen (2-taso). Koulutus on suunnattu kaikilla lasten ja nuorten ohjaajille riippumatta voimistelu- tai tanssimuodosta. Jatkokoulutus on laajempi koulutusprosessi, jossa on useampia lähi- ja etäjaksoja.

Kouluttautuminen ammattiin

Lasten ja nuorten ohjaajille on tarjolla myös ammattikouluttautumisen mahdollisuuksia esimerkiksi liikuntaneuvojaksi, liikunnanohjaajaksi (AMK) tai tanssinopettajaksi. Työn ohella suoritettavassa liikunnan ammattitutkinnossa on myös mahdollisuus painottaa opiskelussa lasten tai nuorten liikuntaa.

Tasotodistukset

Voimisteluliitto myöntää lasten ja nuorten ohjaajille 1-3 -tason tasotodistuksia. Lisätietoa tasotodistuksista löydät täältä.

Korvaavuudet

Aiempi koulutus ja muuten hankittu osaaminen pyritään huomiomaan koulutuspolun rakentamisessa. Yleisimpiin korvaavuuksiin voit tutustua täällä.

Valmentaja halaa voimistelijoita

Haku